Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. toukokuuta 2025
Kaikissa tapauksissa heidän lähdettyä alkoivat kansliatoimet tuntuvalla tavalla ontua, jonka vuoksi pyysin apulaisiani ylioppilas Haapalaista, Mannerstamia y.m. kaikin mokomin toimimaan siihen suuntaan, että mitä pikemmin saisi harvenneet rivimme jälleen täytetyiksi.
Mielellä Pahalla jalo keisarinnamme Paraatia nyt äsken katseli: Tavaton tyhmyys ruumiin käytöksessä, Kepeempi keksiä kuin kertoa, Sanalla sanoin huolimattomuus Ja vallattomuus sorti rivimme: Mit' olen kuristanne aatteleva?"
Minä huomasin kuninkaan poissa-olon ja sanomaton tuska ahdisti minua etsimään häntä. Hengästyneenä riensin minä takaisin saliin, toivoen tapaavani hänen sieltä. Mutta turhaan etsein minä sieltäkin. Sen näin siellä vain kauhistuen, että meidän rivimme olivat hirmuisesti harventuneet janitscharien tulen kautta. Kuitenkaan en minä tästä huolinut niin paljoa tällä kerralla.
Taistelu syntyi samalla kentällä, jossa Tanakialaiset muutamia vuosia ennen olivat kärsineet ratkaisevan tappion. Vihollisten tykit saivat pian meidän rivimme epäjärjestykseen, ja minua suretti suuresti, että minun nyt täytyi lannistua aseilta, jotka itse olin keksinyt ja teettänyt. Kuitenkin pysyivät sotamieheni lujina vihollisen tulta vastaan, kunnes urhea Tompolokoni kaatui tykinluodin lävistämänä. Nyt me käännyimme selin viholliseen ja etsimme turvaa metsästä ja kallionkielien takaa. Itse minä pakenin eräälle vuorelle ja sieltä taas alas toisella puolen olevaan laaksoon. Täällä minä pidätyin ja runsaitten kyynelten vieriessä silmistäni valitin minä, ehkäpä liian myöhäiseenkin, mielettömyyttäni taikka ehkä oikeammin kurjaa ylpeyttäni. Pääni oli niin sekaisin, että minä kokonansa unhotin luotani heittää keisarinkruununi, joka loisti sadoista puhtaista helmistä ja joka helposti saattoi minun pettää. Istuttuani tässä, tuskasta vavisten, noin puolen tuntia, kuulin minä ihmisten ääniä, jotka ylhäällä vuorella etsivät minua kivien loukeroista, vihasta kiljuen kun eivät minua löytäneet saadaksensa kostohimoansa tyydyttää. Minä vilkasin ympärilleni nähdäkseni kätköpaikkaa, johon saattaisin paeta ja havaitsin lähelläni taajan viidakon, jossa kasvoi tammia ja ruusupensaita. Sinne minä riensin ja saavuin kaareilevata polkua myöten eräälle luolalle, jossa hetkeksi pysähdyin tulisesta juoksusta hengästyneenä. Sitte minä kapusin neliryömin eli oikeammin kuin käärme, sisälle tuosta ahtaasta reijästä, joka johti luolaan, ja kun minä havaitsin että tätä luolakäytävätä yhä jatkui pitkälle sisälle päin, vähän kaltaen vaan ei jyrkästi, jatkoin minä konttaamistani. Mutta minä tuskin olin ehtinyt sataa askelta ennenkun minä putosin alas erästä jyrkkää vuorenseinämää myöten, enkä saapunutkaan minkäänlaiseen pohjaan vaan putosin yhä syvemmälle hurjaa vauhtia ja pilkkopimeässä varsin kuin alituisessa yössä, kunnes vihdoin rupesin oivaltamaan heikkoa valon kajahdusta, semmoista kuin kuun heikonnettu valo on, kun sitä ohuet pilvet peittävät. Aina sen mukaan kun tämä valo kävi selvemmäksi hiljentyi minun vauhtini, niin että minä vihdoin, vähintäkään vahinkoa itselleni saattamatta jouduin kahden kallion lohkareen väliin ihan niin kuin olisin sukeltanut ylös meren pohjasta.
Nuo tähteet monen kalliin voiton tieltä, rivimme harvat, ken ne koota vois? Uljuutta, kullan-uskollist' on mieltä, vaan pois jäi itse järjestäjä, pois. Hän, vaaroissamme kirkkain toivon tähti, mies, jonka johdoss' urhot Porin lähti satahan verileikkiin ihanaan, ei myötä ois, kun viime koitos kohtaa, urosten tyynen kuoloon-käynnin johtaa, ei hän, mut sattumus nyt saisi vaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät