Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Sydän ikävissään palasi Göthe onnensa maasta Weimariin, missä ihmiset ja olot nyt tuntuivat hänestä varsin ikäviltä ja jokapäiväisiltä. Tosin herttua vapautti hänet käytöllisistä virkatoimista, niin että ainoastaan teateri, taiteet ja tieteet jäivät hänen hoitoonsa, mutta sittekin runoja aina ikävöi unelmainsa maata Italiaa. Väli rouva Steinin kanssa rikkui.
Vanhuksenpa, kun hän virren kuuli, huoli heräsi ja rauha rikkui; kadonnutta etsimään hän riensi. Vaiti tuvast' astui, vaiti korven polkuakin puoli-umpinaista; metsän latvoille jo päivä laski, ennenkuin hän ensi taloon ehti. Kolkolta, kuin honka kankahalla, mistä tuhoten on kulo käynyt, näytti talo nyt, tuo rikas muinen; emäntä se yksin tuvass' istui lastaan nukkuvaista liekutellen.
Jonkun aikaa ylioppilas sitte leijui lempensä kultapilvissä, mutta rakkaus, jonka paras virike on toivo ja epätieto, menetti huikentelevalle mielelle paraan viehätysvoimansa, sitte kun hän tyynesti sai omistaa ikävöityänsä. Nyt hän kiusaili kunnon tyttökultaa jos joillakin epäluuloilla y.m., kunnes Käthchenin rakkaus sammui mielipahan kyyneliin ja nuorten väli auttamattomasti rikkui.
Mutta koko tämän ja seuraavankin kuukauden saivat matkalaisemme turhaan odottaa jäiden lähtöä. Mutta saman kuun lopulla alkoi jo näkyä talven-merkkejä. Kuitenkin riutuivat sataman jäät riutumistaan, ja vihdoin Elok. 2 p. tapahtui semmoinen äkillinen muutos kuin usein näillä vesillä nähdään: jää, vaikka vielä vahvana, rikkui ja lähti ulos satamasta.
Kuuli vanhus kujerruksen vienon, huoli rintaan syttyi, rauha rikkui, kadonnutta etsimään hän lähti. Vaiti tuvast' astui, vaiti korven polkutietä tuskin tuntuvaista; metsän latvoille jo päätyi päivä, ennenkuin hän ensi taloon ehti. Kolkolta, kuin honka liekin syömä autiolla kulokankahalla, kartano nyt näytti, rikas ennen; tuvass' emäntäinen yksin istui, lasta nukkuvaista liekutellen.
Kuuristui alas säikähtäin, kurotettuna kilpi, Aineias; yli lennähtäin selän taa ase tuima tunkihe tanterehen, vaan kilven, sankarin varjeen, rikkui vuota ja vaski; ja välttäen noin väkipeitsen hirmuissaan hän ol' itse, kun hiipoi niin liki heitto, lankesi kaamea yö yli silmäin. Vaan jo Akhilleus viiltävän miekan kiskaltain päin tuimana syöksyi, huutaen hirmuisesti.
Hän otti kirveen ja hakkasi piironkinsa laatikkoa, jotta se rämähtäen rikkui; ja mitä hän näki? arkku oli laatikossa. Kirves putosi hänen kädestänsä, hän kalpeni ja lausui: »Mistä olen vihamiehen saanut, joka tuon kurjan työn on tehnyt? Kenen sydän on ollut niin musta, että ei säälinyt viatonta?» »
Ilma se virtasi huoneeseen, iloll' äänteli lokki rannalla leijaillen, kuvatyyn' oli lahti ja renkaiks rikkui vain, kun luodolla leikkiä löi kalaparvet. Lie hymy ollut, mi kirkasti nyt nuo riutuvat kasvot, riemun lie säde ollut, tai vain näyttikö siltä, koska jo hetken pääst' oli sammunut silmä ja rintaan painunut pää, elo lähtenyt riemuineen, suruinensa.
Päivän Sana
Muut Etsivät