Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025


Jos et näille joutaville Tahtoisi tutuksi tulla, Niin onpi iso-isämme Pojanpoikia enemmän, Joista voit valita kyllä, Joille kestihin kykenet, Jos vaan aika myönnyttääpi Sekä vatsa vallan suopi, Kulta käskeepi kululle. Ensiksi e'emmäs neuvon, Taluttelen taaemmaksi, Sipirian sille puolle, Uraalin ylängön taakse, Obin latvoille osoitan, Ostjakkein omille teille, Vogulien vuotehille.

Kuuli vanhus kujerruksen vienon, huoli rintaan syttyi, rauha rikkui, kadonnutta etsimään hän lähti. Vaiti tuvast' astui, vaiti korven polkutietä tuskin tuntuvaista; metsän latvoille jo päätyi päivä, ennenkuin hän ensi taloon ehti. Kolkolta, kuin honka liekin syömä autiolla kulokankahalla, kartano nyt näytti, rikas ennen; tuvass' emäntäinen yksin istui, lasta nukkuvaista liekutellen.

Aurinko levitti kuuman kultansa puitten latvoille ja kuvastui kummallisen sinisilmäisenä pikkuiseen lammikkoon. "Ah, miten minä uudestaan vihasin tätä lampea, loistavia, pilkallisesti minuun tuijottelevia kuvapatsaita ja pensasjoukkoja, joitten yli syksy jo oli hajoittanut muutamia kellertäviä lehtiä! Minä katselin sykkivin sydämin ulos ikkunasta kyyneleeni taittoivat värien loiston.

Ylös pitkin mukulakivistä rinnettä he astuivat ja ehdittyänsä nummen harjulle, päättivät he rakentaa itsellensä leiriä honkien juurille, kanervaiselle maalle; ja pian suitsuili heidän tuleltansa savu ylös puitten latvoille. Korkea oli seutu, jossa veljekset majailivat.

Kohta nähtiinkin isäntä kuokkimassa tunkiota ja kaikki muutkin samassa järjestyksessä kuin ennen päivällistäkin ja työ edistyi juuri kuin suuren höyrykoneen voimalla. Iltasella alkoi aurinko painua puitten latvoille, kun rovasti palasi halmeelta. Silloin ei enää näkynyt pellolla yhtään työmiestä.

Pehmeät, harmaat, aivan puitten latvoille laskeutuvat pilvet hienosittain tihkuttelivat vettä. Ilma oli tumma, läpinäkymätön ja pimenevä, kuten Honkaniemen isännän mielikin lähtiessä Jyhmälän kaupungista kotiin päin. Mutta ei tuntunut haluttavan jäädä sinnekään yöksi. Hän nousi vain kärryihinsä ja käänsi Osmonsa taivalta kohti.

Kun aamunkoite levisi kuusikkojen latvoille, tapasi se hänet jo ikkunansa äärestä työskentelemästä, ja monta kyyneltä vieri silloin kastehelminä kukkasille, joita hän kirjaili. Messukellon helähtäessä hän kohta kiiruhti linnan kappeliin ja rukoili palavasti puolisonsa puolesta.

Vanhuksenpa, kun hän virren kuuli, huoli heräsi ja rauha rikkui; kadonnutta etsimään hän riensi. Vaiti tuvast' astui, vaiti korven polkuakin puoli-umpinaista; metsän latvoille jo päivä laski, ennenkuin hän ensi taloon ehti. Kolkolta, kuin honka kankahalla, mistä tuhoten on kulo käynyt, näytti talo nyt, tuo rikas muinen; emäntä se yksin tuvass' istui lastaan nukkuvaista liekutellen.

Hän se onkin, joka siellä tulee vaaleana kuin talven vaippa ja levottomana kuin murhamiehen mieli! Nyt tahdon noudattaa Barrus ukon kehoitusta... Anna. Pian jo lähestyy aika, jona meidän piti toinen toisemme kohdata... Aurinko jo kohoaa puitten latvoille... Kohdata jonkun! Hänellä siis on liittolainen... Sitä aavistin. Anna. Onnen sattuma auttaa minua. Portti on auki, avain on suulla.

Aurinko laski kultaisen hohteen puitten latvoille, joissa tuhansittain lintuja lauleli, ja nurmikolla kukoisti jo siellä täällä muutamia orvokkeja sekä vilukukkia. Koko luonto oli viehättävän ihana, ja Paavo lausui: »Hilja, kuule lintusten laulua, ne ovat jo tulleet ihailemaan maatamme.

Päivän Sana

merilinnan

Muut Etsivät