Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Reetta ei vetänyt sitä pois; mutta Martti oli huomaavinaan sen vapisevan, ja pitkän ajan istuivat he sillä lailla ääneti melun kasvaessa heidän ympärillänsä. Vihdoin kumartui Martti hänen ylitsensä ja kysyi hiljaa, eikö jo lähdettäisi kotiin. Ensin ei Reetta vastannut. Mutta kun Martti toisti kysymyksensä, nousi hän ja läksi mukaan.
Mutta silloinkin puhuivat he vain hiljaa ja kului pitkältä aikaa jokaisen kysymyksen ja vastauksen välillä. Rouva katsoi harvoin ylös; hän istui ja piirusteli päivänvarjollaan lattiaa. "Ja oletko nyt oikein onnellinen, Reetta?" "Olen", sanoi Reetta suoraan ja hymyili. "Mutta entä miehesi?" "Marttiko?" "Niin, minä tarkoitan, rakastatko sinä häntä nyt?"
Sillä Reetta herätti huomiota ja kohosi niin korkealle, ett'ei kukaan sitä ollut aavistanut. Vaan se ei kuulu tähän kertomukseen. Viidentenä vuonna Juhanan ja Katrin asettumisen jälkeen lakkasi mummo kokonaan Tukholmassa käymästä. Hän läksi eräänä päivänä Grimstahamiin, joka nyt jo oli muhkea torppa.
HILMA. Mutta kuulepas nyt, mamma ROUVA. Ole vait sinä! No, ala lapata nyt, äläkä tuossa ! REETTA. Kyllä, kyllä. Rouva. Hilma. HILMA. Nyt sinä teit ajattelemattomasi, mamma, kun noin Reetalle ROUVA. Ajattelemattomasti! Ajattelepas sinä, kun pääsi on surman suussa! Mutta sinä sen kyllä voitkin, sillä sinulla ei ole sydäntä.
Pimeäjärkinen oli mies, vaan hänpä mun tunsi ja minä hänet. Mua kotihin hän kutsui, tarjoten hoivaa hän mun luoksenne toi. Reetta. Onneton Jaakkoni! Etsiä tahtoi sua korkeuden käsi. Jaakko. Korkein rankaisijamme on parhain auttajamme. Simo. Ja vihollistemme kautta hän meitä usein onnettomuudesta pelastaa. Sere. Vaan isä rukkaani hän kovin ankarasti kohteli. Jaakko.
Minä kyllä tulen hyväksi sinulle, sen minä lupaan; sillä tahdothan sinäkin olla hyvä minulle, vai miten? Tahdothan?" "Kyllä, tarvitseeko sitä kysyäkään, Reetta...! Mutta...?" "Niin, niin, niin, minä kyllä tiedän, ett'en ole semmoinen kuin minun pitäisi olla: mutta kyllähän muutun... Ah, hyvä Jumala!
Sere äidin rintaa kantoi, Simo isän huolia tunsi. Esikoispoikaa, perheen toivoa, hoiteli, heijaili vanhakas Reetta. Oli niin päättyvän elokuun raitis aamu. Hetken oli jo itäisen taivaan kupeella kieppunut päivän kehrä, säteillään vainion sängessä kastepisarten kanssa leikkien. Onnelliset kastepisarat, jotka, päivän säteistä välkkyen, ette elosirppiä pelkää!
ROUVA. Ettei tämä asia ole minun korvilleni! Se on hirmuista! Kuulitko sinä, Hilma? Ja sitten vielä nauroi! Kuulepas, Reetta, sinun pitää paikalla mennä REETTA. Mihinkä sitten? REETTA. Johan minä sen maksoin viime viikolla. ROUVA. Maksoit? Ole vait! Kyllä minä sen paremmin muistan. Tuoss' on nyt rahat siitä tulee viisi markkaa takaisin.
Sere. Minä itken katumuksen verisiä kyyneleitä. Reetta. Minä tuskan katkeruutta kärsin ja surun sameata vettä silmistäni puserran. Oikeata kalkkivettä puserramme nyt. Vaan missä on poloinen Jaakko-vanhani, joka korpehen jäi? Simo. Niinpä jäi, vaan eipä hänkään tästä ansasta voi pelastua. Myöhäinen on nyt katumus, myöhäiset kyyneleet.
Ovi aukesi ja isä hiipi sisään. Nähtyään tyttärensä olevan yksin istuutui hän hänen viereensä ikkunan luo ja alkoi ikäänkuin ajatuksissaan silitellä kädellään hänen tukkaansa, katsoen itse ulos ikkunan ruudusta. Reetta tarttui käteen ja itku kuohui taas, kun hän painoi isänsä kättä poskeansa vasten.
Päivän Sana
Muut Etsivät