Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Kun ei ketään kuulunut, läheni hän varpaillaan sairashuoneen ovea ja raotti sitä. Pienen, lyhyen sohvan nurkkaan olivat Helmi ja Viljo painuneet. Poika oli nukahtanut sisaren polvelle. Nojaten päätään sohvan kaidetta vastaan oli Helmikin vaipunut uneen. Ainoa, joka valvoi, oli Hilkka. Hän oli asettunut vuoteen jalkopäähän, pienelle, matalalle jakkaralle.
Siinä hän makasi niin kärsiwän ja wiattoman näköisenä, ja tuo tunto lisäsi sielussani jo alkanutta tuskaa. En enää woinut wastustaa sisällistä ääntäni, waan kallistuin hänen tietämättään likelle häntä ja sanoin hywin hiljaa: 'sinä et saa kuolla, Kerttu! minä en woi elää sinutta! Hän kuuli puoli=unensa läpi sanani ja raotti puoleksi jo lakastuneita silmiänsä.
Tyttö raotti silmänsä ja katseli niinkuin se, joka ei tunne missä on. »Hanna, Hanna! Täällähän minä olen en minä mihinkään mene en mihinkään.» Silloin tyttö ikäänkuin havahtui ja katsoi Uutelaa silmiin. Siinä katseessa oli kiitollisuutta, kärsimystä, lapsen rakkautta. »Jokohan nyt jaksaisit?» kysyi Uutela, nostaen hänet hiljaa seisomaan ja vieden melkein kantaen penkille istumaan.
»Siellä on, tuolla ulkona, nyt aina vain niin kylmä, että mitä hyvä Jumala tarkoittaneekaan», alkoi vaimo valittaa. Ei kukaan vastannut. Pieni Liisa kun kuuli tutun äänen, raotti sängynedustaa, pisti päänsä ulos ja kysyi vaimolta: »Onko teidän Miina kotona?» »Pysy siellä!» ärjäisi isä. Vaimon vastauskin lapsen kysymykseen jäi puolitiehen ja lapsi vetäysi takaisin sänkyyn.
Tulija kuului häätelevän koiria ja nousevan pihaan. Pihasta kiellettiin koiria, ja ne vaikenivat heti. Marja raotti luukkua, mutta paiskasi sen samassa kiinni. Juha! Marja oli vaipunut penkille, pyörtymäisillään... Se oli ollut tuossa, oli ovea avannut, oli katsonut tänne sisään.
Mutta Hanneksen äiti? Kerttu sulki ikkunan ja sanoi Kustaavalle, että Hannesta kysytään. Mutta oliko nyt Kustaava kuullut, että kysyttiin häntäkin, alas pihalle se ainakin meni. Ja siellä vaan vähän aikaa puhui everstin pojan kanssa, joka oli jo menossa, kun Kerttu raotti ikkunaa kuullakseen mitä he puhuvat. Ei kuullut. Kustaava tuli sisälle ja rupesi kohta pukeutumaan.
Koska ruumis oli notkea ja lämmin, toiwoi Pentti hänen olewan waan pyörryksissä. Kauwan ei hänen tarwinnutkaan tehdä wirwoitustyötänsä, ennenkuin Inka taas alkoi hengittää. "Kiitos Jumalan! Hän elää", sanoi Pentti hiljaa sen nähtyänsä. Wihdoin raotti Inka silmänsäkin. "Pentti!" kuiskasi hän hiljaa, mutta painoi taas silmänsä niin rauhallisesti ja turwallisesti umpeen.
Sen tehtyään hän riisui kenkänsä, kiinnitti niihin kirjelipun, raotti ovea ja asetti ne eteiseen kiillotettaviksi. Pisti sitten tohvelit jalkoihinsa ja rupesi tasaisilla, äänettömillä askelilla kävelemään edestakaisin huoneessaan. Häntä ei nukuttanut. Hän ajatteli tämän päivän tapauksia, eri ihmisiä, joita hän oli tavannut, ja eri vaikutuksia, jotka nämä olivat hänen sieluunsa jättäneet.
Eivät he kuitenkaan viitsineet kauan siellä oleksia, kun näet tuuli niin jotta hameihinsa tahtoivat takertua. Suojaan heillä tuli asia ennen pitkää. Pirtin etehiseen tultua pystyi Katrin silmään keltainen ovi etehisen toisella puolen. »Tupakoon se tuolla?» viittasi Katri Liisalle. »Tupa kai», arveli Liisa. Katri ei siihen heittänyt, läksi katsomaan. Hän raotti ovea ja kurkisti sisään.
"Odottakaa lapset toki vähäisen, tuossa paikassahan se isä on sisällä", sanoi äiti. "Joutaa nämä odottamaan, kun ovat niin villissä, että pahki lentävät joka paikkaan", mutisi Inka Pieta. Setä kuin oven raotti, niin heti käsiksi hyökättiin ja alettiin kysellä. "Toiko isä aapisen? Isä! Toiko isä?" Tiedusteli Hilma kädestä nyhtäen isää.
Päivän Sana
Muut Etsivät