Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025


»Kas siinä hirviö tuo huippuhäntä, mi vuoret nousee, murtaa muurit, aseet, kas, siinä hän, mi saastuttaa maanpiirinNäin Oppahani mulle virkkoi: viittas petoa saapumahan äärimmälle äyräälle, päähän tiemme marmorisen. Ja vilpin kuva saastainen tuo tuli, kohotti ylös pään ja vartalonsa, mut hännän jätti alle rannan raisun.

Ja nytkö täytyy hänen todella merestä erota?... Ei, tuhannesti ei! Voihan vanhuskin vielä haapiossaan salmia soudella. Saattaahan hän edes istua kauniina päivänä rannan kivellä katselemassa meren läikkyvätä pintaa. Ja merihän se viimein saarelaiselle hänellekin laulaa viimeisen tuutulaulun, kun joutuu avaralle iäisyyden merelle lähtemisaika.

Näin ma kerran silmät synnilliset, silmät suuret, tummat, tulta-lyövät, jotka vaati kaikki tai ei mitään; niiden vierell' loisti silmää kaksi sinistä kuin lemmenkukka rannan, eikä mitään vaatineet ne multa, mutta lupasivat kaikki, kaikki.

Peräkannella seisoi Johanna, lapsi sylissään ja Maiju vieressään. Topias ja Josu seisoivat rannalla; peräkannen ja rannan väli rupesi levenemään levenemistään; suuri laiva pieneni pieneksi pilkuksi ja katosi sitte näkyvistä. "Nyt he menivät, nyt ei heitä enää näykään. Maiju, Maiju!" Topias tarttui Josua käteen ja lähti.

Yli kangasmaan, yli kanervain, yli hienon, huuhdotun sannan! Puron poikki ma seuraan armastain ja kahlaten helmoja kannan. "Pois vaapukkaan läpi viitojen, pois vaapukkaan, oma kulta vieno! Hävis sukkanauhas silkkinen, nyt mättäällä istuu ja itkee pieno!" Pojat sorjat on Gallan rannan, pojat sorjat on Gallan rannan! Puron poikki ma seuraan armastain ja kahlaten helmoja kannan.

Ahto aaltojen kuningas, ve'en ukko ruohoparta, rinnoin aalloillen ajaikse ja lapaikse lainehille; sisarekset Sotkottaret, rannan ruokoiset kälykset, ve'en kalvolle vetäikse, luikahaikse lumpehelle; itseki ve'en emäntä, ve'en eukko ruokorinta väännäikse vesikivelle, vatsalolle vaivoaikse, tuota ääntä kuulemahan, iloa imehtimähän, kun oli ääni kummanlainen, soitanto ylen sorea.

Vesi on minun veriä, Kalat kurjan on lihoja, Luitani on rannan ryönät, Rannan heinät hiuksiani. Tuijottaa jäykästi selälle. V

Vasta kun kynttilä oli jalkaansa asti palanut, täytyi hetkeksi pysähtyä, kunnes pimeä huone taas antoi mielikuvituksen siiville tilaa, omin päin jatkaakseen huimia matkustuksia. Huimia ne olivatkin. Kohosi vuori korkea kuin Himalaija, ja toisessa päässä taivaan rannan yleni toinen samanlainen.

»Emmekä menyökäyttivät päivännoudot vastakkaisen rannan törmältä. »Niinkuin uisimme unhotuksen virrassa», jatkoi nuorukainen. »Jossa kaikki entinen katoo, kaikki huono ja katkera huuhtoutuu pois ja me muutumme kappaleiksi sitä samaa luojan luontoa, joka ympärillämme iloitsee.» »Niin minäkin sen tunnen», tyttö vastasi yhä enemmän liikutettuna. He saapuivat hiljalleen rantaan.

Ja parhain riemuni on ymmärrys, että kaikki, jotka veden nimeä kantavat, virtaavat minuun, ettei yksikään pisara mene hukkaan. Jotka maan syvyyksiin tunkeutuivat, ne lähde kuohutti kirkkaina jälleen ilmoille, puro saattoi jokeen ja joki minuun. Ja jotka kuohu viskasi rannan kiville, ja jotka aurinko kuivasi, ne nousivat pilviin ja taas tulivat alas ja vuotivat minuun.

Päivän Sana

ilkkuin

Muut Etsivät