Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Hänen mielestään se voisi olla terveellistä heille molemmille. Tuskin minulle, yritti Johannes väittää vastaan. Minä olen ollut liian paljon yksin nuorena ollessani. Minä puolestani en ole ollut koskaan, huomautti rouva Rabbing järkähtämättömästi. Ja suo anteeksi, jos minun tässä asiassa täytyy ajatella myöskin omaa inhimillistä kehitystäni.
Rouva Rabbing piti häntä nähtävästi mitä jaloimpana ja ihanteellisimpana aatteen palvelijana, joka ainoastaan oman sisäisen, yksilöllisen kasvamisensa vuoksi oli särkenyt arvottomat aidat ympäriltään. Jospa hän olisi voinut kurkistaa Johanneksen sydämeen! Jospa hän olisi tiennyt, että tuo kaikki oli tapahtunut vain Liisan takia!
Niin pitäisi jokaisen ihmisen tehdä. Epäilemättä, vastasi Johannes. Mutta sallikaa minun kuitenkin ihmetellä, että juuri te, rouva Rabbing, sanotte minulle nuo sanat. Kuinka niin »juuri te»? Miksi en juuri minä? Ettehän te tunne minua. Kenties juuri minä olen sopivin henkilö sen teille sanomaan. Mahdollista kyllä. Jos itse tunnette niin. Rouva Rabbing laski kätensä hänen kädelleen.
Edeskäypä meni, palasi ja pyysi Johannesta etuhuoneesen astumaan. Siellä ei aluksi ollut ketään. Pian avautui kuitenkin viereisen huoneen ovi ja rouva Rabbing astui sisälle siitä. Pitkänä, komeana ja kuninkaallisena. Tervehti ystävällisesti Johannesta ja pyysi häntä tuokion odottamaan. Lääkäri oli juuri Rabbingin luona. Onko hän hyvinkin sairas? kysyi Johannes. Hän istuu ylhäällä, selitti rouva.
Minä olisin tullut jo paljon ennemmin, sanoo hän sitten. Mutta minullakin oli siellä omat taisteluni ja kärsimykseni. Johannes tahtoo saattaa hänet istumaan ja auttaa häntä hatun riisunnassa. Vasta silloin hän huomaa, että hänen vaimonsa on surupuvussa. Mitä tuo on? hän kysyy, hitaasti huntua sormellaan osoittaen. Sinä suret? Niin, vastaa rouva Rabbing, katsoen suoraan silmiin häntä.
Että minulla on nyt tuhat markkaa kuukaudessa! Se on paljon, vastasi Johannes kuivakiskoisesti. Enkä minä kuitenkaan katso voivani sinua hyvällä omallatunnolla onnitella. Kuinka niin? Topi katsoi ällistyneenä häneen. Johannes mietti. Sanoisiko hän tuolle, joka näytti niin vilpittömästi iloitsevan onnestaan, mikä mies vuorineuvos Rabbing oli?
Hänelle oli armonpisto annettava. Mutta miten? Mutta kenen avulla? Tietysti juuri rouva Rabbingin, joka ilmoittautui hänen liittolaisekseen ja aatteelliseksi asetoverikseen. Rouva Rabbing oli sanonut, että hän, Johannes, oli jotakin vaikuttanut Rabbingin sisäelämään.
Minä tulen niin alhaalta, niin alhaalta! Myöskin rouva Rabbingin silmissä kimaltelivat kyyneleet. Kumpihan meistä mahtaa tulla alempaa! kuiskasi hän. Muista minun alennustilaani! Ei, minä en muista, minä en muista! purkautui Johannekselta miltei huutamalla. Minä ajattelen vain omaa alennustilaani. Se ei mahda olla niin vaarallista laatua, arveli rouva Rabbing.
Hän tahtoi mielellään oppia ranskaa ja englantia, joista hänellä voisi olla paljon hyötyä vastaisuudessa ja joita hän jo nyt olisi tarvinnut jokapäiväisessä toimessaan. Johannes ja rouva Rabbing suostuivatkin hänelle näissä kielissä tunteja antamaan, kumpi kulloinkin jouti paremmin.
Tänään, päiväjunassa, vastaa rouva Rabbing, katsoen tutkivasti häneen. Tulen juuri junalta. Kuinka pääsit sisälle? Ovi oli auki. Nähtävästi olit unohtanut hajamielisyydessäsi. Säikähditkö? Enpä suinkaan. Olin vain tässä niin keskellä kirjoituksiani, Istu, ja riisu päältäsi! Et usko, kuinka minun on ollut ikävä sinua.
Päivän Sana
Muut Etsivät