Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Rouva Rabbing väittänyt olevansa liian heikko siihen. Hänen miehensä ei tosin häntä rakastanut, mutta oli hänet jo heti heidän avioliittonsa alusta kaikkivaltiaan tahtonsa alle orjuuttanut. Johannes oli nyt utelias tietämään, kuinka nuo kaksi ihmiskohtaloa olivat tällä välin mahtaneet toisiinsa suhtautua.
Ei, mutta kyllä sukupuoli-rikoksista. Rabbing teki ylenkatseellisen liikkeen kädellään. Sitäkö te tarkoititte? hän kysyi. Ja minä kun luulin teitä paljon nerokkaammaksi! Te olette nerokas, lausui Johannes kumartaen. Minä olen vain yksinkertainen maamies. Minä huomaan sen. Mutta mihin te tahdotte tulla tuolla puheellanne? Ainoastaan huomauttaa, että on olemassa aseita myös teitä vastaan.
Kuka oli ollut tämä mies, joka kuoli tuo vaatimaton ja samalla itsetietoinen, voimakas ja ikuinen sana huulillaan: »Laboremus, tehkäämme työtä?» Tuo oli tarina Septimus keisarista. Johannes itsekin innostui hänestä puhuessaan. Rouva Rabbing kuunteli uneksien. Ihmiset olivat ennen suurempia ja yksinäisempiä kuin nyt, hän virkahti viimein.
Siksi oli Rabbing kuin hänen yleisen pahan omantuntonsa olennoitu ilmestysmuoto, jonka kanssa hänen ei tehnyt mieli mennä sormikoukkua vetämään. Rabbing oli pyytänyt ranskalaiset vieraansa päivällisille. Johannes tunsi heti selittämätöntä vastenmielisyyttä tuota ehdotusta vastaan, kenties vain siksi, että se tuli hänelle niin odottamatta.
Hän tahtoi aina, että kaikki kävisi kuin leikillä. Hiukan naisia, hiukan viiniä, hiukan keveää keskustelua, ja kaikki olisi päätetty. Meillä oli paremmat hevoset kuin teillä, virkkoi Rabbing. Me olemme jo neljännestunnin teitä vartoneet. Irene ja Signe olivat olleet aamupäiväostoksillaan.
Te olette suuri psykologinen arvoitus minulle, soinnahti äkkiä tuosta puhuvasta pääkallosta pöydän luona. Vahinko, ett'ette koskaan ole lääkärillä tutkituttanut itseänne. Minä en ole sairas, sanoi Johannes. Koko maailma on sairas, virkahti Rabbing. Ja te olette valmis hulluinhuoneesen suljettavaksi. Johannes mietti pari sekuntia vastausta.
Siksi oli sovittu niin, että Carp ja Rabbing ajaisivat yhdessä, Signe Tammisen herrasväen kanssa määräpaikkaan. Kaunis ajelumatka, eikö totta? kysyi kohteliaasti toinen ranskalaisista Ireneltä. Kyllä, vastasi Irene vallattomasti. Ellemme me vain olisi niin hirveästi riidelleet. Riidelleet? Ja mistä? Luonnollisesti rakkaudesta, nauroi Irene. Luonnollisesti, laski leikkiä ranskalainen.
Herra vuorineuvos on pelastanut minun lompakkoni, selitti hän kaksimielisesti läsnä-olijoille, jotka kukin käsittivät sen omalla tavallaan. Toivon, että vielä usein olen tilaisuudessa tekemään teille saman palveluksen, nauroi Rabbing. Ja he katsoivat toisiaan silmiin kuin kaksi auguria, jotka toisensa ymmärsivät ja tiesivät saman hengen lapsia olevansa. Heidän asiansa oli pian päätetty.
Johannes aikoi pistää sen taskuunsa ja jatkaa keskustelua. Pyydän, lukekaa se! lausui vapaaherra juhlallisesti. Johannes repäisi kirjeen auki ja luki. Se oli aivan lyhyt. Rabbing ilmoitti, että esiintulleista syistä Johannesta tarvittiin nyt heti virassaan Helsingissä. Hänen oli vielä tänä iltana lähdettävä. Tämä kirje ei merkitse mitään, virkahti Johannes.
Te olette omituinen mies, sanoi hän sitten. Vaaditte ehkä, että minä vapaaehtoisesti astuisin vankilaan? En, vastasi Johannes. Mutta olkaa vakuutettu, että minä ennemmin tai myöhemmin olen teidät sinne toimittava. Rabbing näkyi yhä ottavan asian yksinomaan humoristisesti. Säkkiäkös minä sillä aikaa pitelen? hän nauroi.
Päivän Sana
Muut Etsivät