Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. marraskuuta 2025
Nyt matkusti rouva Rabbing tuossa, häntä vastapäisellä sohvalla, hänen kanssaan Italiaan. Kahdeksan tyyntä, turvallista vuotta oli jo kestänyt heidän avioliittonsa. Rouva Rabbing oli ollut juuri se nainen, jota Johannes kaipasi, jonka rakkaus ei häntä vanginnut eikä orjuuttanut, vaan tuki, vapautti ja teki hänen sydämensä nöyräksi ja hiljaiseksi.
Etkö usko, että he ymmärsivät myös oikeammin ja syvemmin elämää? Kuka uskaltaa siitä sanoa mitään! huomautti Johannes ajatuksissaan. Kaikki on yhtä oikeata ja yhtä syvää. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä varovaisempi olen lausumaan mitään yleisiä määritelmiä elämästä. Mahtaa sitten johtua minun kehittymättömyydestäni, lausui rouva Rabbing, kuitenkin ilman mitään ivallista kärkeä äänessään.
Ja luulen tulevani toimeen noin kuusi tai kahdeksan vuotta omilla rahoillani. Rouva Rabbing näytti helpotuksesta hengähtävän. Se on hyvä, hän sanoi. Pankaa sitten toimeen päätöksenne! Tietysti teen minä sen, vastasi Johannes lujasti. Mutta minun on tehtävä vielä enempi. Mitä? En tiedä, voinko sanoa sitä teille. Minulle te voitte kaikki sanoa.
Eikä Johannes ollut voinut olla sydämensä pohjasta manailematta tuota lemmon junankuljettajaa, joka heidät oli syössyt tähän jäähelvettiin. Täydellinen kylänheittiö! hän oli itsekseen ajatellut. Sellainen sillä naamakin oli. Hupaisen näköinen kyllä, mutta kertoileva monista kestetyistä elämänkohtaloista. Minä olen nähnyt unta, selitti rouva Rabbing. Sinä taistelit jonkun pedon kanssa.
Hän sanoo tuonkin aivan järkevästi ja tasaisesti, mutta kummallisen koneellisesti ja harvakseen aivan kuin hänellä olisi vaiva puhua tai hän ei löytäisi sanoja oikein. Myöskin hänen liikkeensä ovat sangen verkkaiset ja varovaiset. Hän mahtaa olla hyvin väsynyt, ajattelee rouva Rabbing huolestuneena. Hyvä jumala, kuinka hän on mahtanut kärsiäkin!
Rouva Rabbing oli sanonut, että tuo mies horjui jo sisällisesti ja että juuri Johannes oli ollut siihen ratkaisevana tekijänä. Mainiota! Hänen oli horjuttava vielä enemmän.
Onko se tuo nainen? kysyi rouva Rabbing hiljaa. Johannes ei voinut kestää hänen katsettaan. On, ähkäsi hän raskaasti, kääntäen samalla kasvonsa pois. Et tiedä ehkä, että hän on täällä Roomassa. Vanhat muistot vaivaavat minua. Minä tiedän, kuiskasi rouva Rabbing. Minä olen tiennyt sen koko ajan. Kuinka? Sinä näit junassa heidät? Näin heidät jo Münchenissä, Café Luitpoldissa.
Johannes synkistyi. Vuorineuvos Rabbingin nimi vaikutti aina kiusallisesti häneen. Vuorineuvos Rabbing oli aikojen kuluessa muodostunut hänelle kaiken pahan esikuvaksi. Mitä se merkitsee? kysyi hän sentähden kylmästi, Topin iloon millään muotoa osaa ottamatta. Se merkitsee, että minä tästä päivästä saakka olen hänen palveluksessaan, selitti Topi. Että minun ehtoni ovat hyväksytyt!
Ei mitään, olisi vielä joitakin viikkoja sitten ollut vilpitön vastauksensa. Nyt hän ei enää suurin surminkaan olisi tahtonut sanoa niin. Takaisin yhteiskuntaan tosin! Mutta takaisin pyhänä, peljättävänä kostajana. Olihan hänen tehtävänsä ollut kukistaa Rabbing. Kuinka hän oli voinut, kuinka hän oli saattanut sen näin kauan, kokonaiset pitkät vuodet, unohtaa?
Ja kun te tarkemmin mietitte asiaa, tekin pidätte sitä aivan luonnollisena. Rabbing kuvaili nyt kaunopuheisesti sen hänelle. Hän oli jo vanha mies, hänellä ei ollut ketään perillistä. Hänen oli jo aika ruveta jälkeläistä itselleen ajattelemaan. Silloin olivat hänen silmänsä itsestään kääntyneet Johannekseen. Johannes oli ainoa sivistynyt mies hänen liikkeessään.
Päivän Sana
Muut Etsivät