Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Ehk'ei se ollutkaan ollut mitään rakkautta, jota he kaksi, rouva Rabbing ja hän, olivat keskenään tunteneet. Ehkä se oli ollut vain ystävyyttä, henkistä sukulaisuutta ja toveruutta. Hän uskalsi tuosta huomauttaa Liisalle. Mutta silloin Liisa oikein todenteolla synkistyi.
Ei! Rouva Rabbing ei koskaan häntä niin rakastaisi. Sehän olisikin miltei liikaa yhdelle miehelle. Eihän kaksi ihmistä voinut olla noin kokonaan ja yksinomaan olemassa vain yhtä varten. Sellainen onni ei voinut kuolevaisen osaksi tulla. Mutta kuitenkaan hän ei voinut olla vertaamatta omaa, tässä suhteessa miekkoisen miehen osaansa esim.
Vuorineuvos Rabbing tulisi sekaantumaan kaikkeen. Hän ei kärsinyt mitään itsenäisiä miehiä. Hän ei sietänyt mitään omapäisiä alotteita. Kaiken tuli käydä hänen kauttaan. Kaikkien muiden piti olla vain shakkinappuloita hänen kädessään. Mistä sinulla on tuo käsitys vuorineuvos Rabbingista? kysyi Topi. Isältäni, vastasi Johannes. Ja eräiltä muilta, jotka ovat joutuneet hänen kanssaan tekemisiin.
Sehän saattoi olla vain mielikuva ja voimakkain juuri mielikuvana. Sinä et ole tavannut häntä vielä, huomautti rouva Rabbing hiljaa. En, myönsi Johannes miettivästi, ja juuri siksi minä en voi vielä sanoa mitään. Mutta minä luulisin, että entisyyden pitäisi tässä suhteessa olla voimakkaamman kuin nykyisyyden. Tarkoitan, että kysymyksessä on vain muistojen valta.
Rouva Rabbing oli nähtävästi sanonut sanansa aivan luonnollisesti, ilman mitään enempiä koristuksia tai sivutarkoituksia. Kenties hän luki Johanneksenkin »heidän piireihinsä». Minä arvaan, vastasi Johannes. Ja minä ihmettelen teidän lujuuttanne. Te olette minut siihen opettanut, sanoi rouva Rabbing. Minä? kysyi Johannes hämmästyneenä. Niin.
Pelkään, että te itse olette minua ja minun ihanteitani siveellisesti niin paljon korkeammalla. Hän käytti tahallaan sanaa »siveellisesti», vaikuttaakseen edullisesti tuohon naiseen, joka hänelle itselleen tällä hetkellä esiintyi korkean inhimillisen siveyden esikuvana. Muuten ei tuo sana ollut tainnut kymmeneen vuoteen tulla hänen huulilleen. Minä olen ollut niin heikko, virkkoi rouva Rabbing.
Hän löysikin ja heittikin sen kuin punaisen kekäleen äskeistä ääntä kohti. Minun ei liene tarvis sanoa teille, herra vuorineuvos, mihin huoneesen te olisitte jo ammoin ollut valmis suljettavaksi. Mihin? Kuritushuoneesen. Mutta sitä ennen ei ole lääkärin, vaan poliisin ja tuomarin teitä tutkittava. Rabbing liikahti. Nähtävästi hän ei ollut aivan näin ankaraa kieltä odottanut.
Osastopäälliköt suorastaan epäilivät olevan kuudennen aistin hänellä. Johannes puolestaan oli valmis myöntämään hänelle seitsemännenkin. Rabbing ei koskaan nuhdellut ketään, ei soimannut ketään. Hän ainoastaan huomautti. Mutta kun hän ei koskaan antanut tunnustustakaan, karttui noista huomautuksista vähitellen ääretön syntikuorma poloisen henkilökunnan niskoille.
Johannes oli juuri päässyt kertomasta silloin isänsä viimeisistä, kovista elämänvuosista ja hänen epätoivoisesta taistelustaan Rabbingin miljoonavaltaa vastaan. Mutta oliko sekään rakkautta? Juuri sehän saattoi olla pelkkää sääliä ja surkuttelua. Eikä hänellä ollut mitään keinoa päästä selville siitä. Rouva Rabbing hallitsi täydellisesti häntä varmalla, vakavalla olennollaan.
Minä tulen kuolinvuoteelta. Johannes säpsähtää. Kenen? Oletko sinäkin tappanut jonkun? kysyy hän kummallisesti hymyillen. Tauti tappoi. Hänhän olikin jo niin kauan kärsinyt osittaisesta halvauksestaan. Kuka? kysyy Johannes kiinteästi. Rabbing. Sinun entinen suurin vihollisesi, lisää rouva Rabbing surumielisesti hymyillen. Johannes saattaa hänet nojatuoliin ja istuu itse toiseen häntä vastapäätä.
Päivän Sana
Muut Etsivät