United States or Zimbabwe ? Vote for the TOP Country of the Week !


Hän jäi kuitenkin muutamaksi päiväksi sisarensa luo, Johanneksenkin vuoksi, joka tuskin olisi jaksanut heti lähteä kotimatkalle. Näinä päivinä sitten kulki Johannes äitinsä sivulla Turun kaduilla kummastellen mitä näki. Tämä Turun retki eli aina Johanneksen muistossa. Unessaan näki hän uudestaan, mitä hän päivällä oli nähnyt.

Signen mielestä Johanneksella oli nyt kaikki tarpeelliset tiedot heistä. Kyllä, Johanneksenkin mielestä. Te näette, että me emme ole mitään maankiertäjiä? Te huomaatte, että me emme vaella millään harhapoluilla? Valitettavasti ette, hymyili Johannes. Olisin suonut ehkä mieluummin, että olisitte olleet maankiertäjiä. Sitä en epäile, virkahti Signe nokkelasti.

Mutta hyvä on näin, olen yksinäni, ja yksinään pitää Johanneksenkin olla, kun hän tulee, ja mitättömiin on mennyt mun tahtoni". Ja pois hän juoksi kylään päin. "Noita tuo muija sittenkin on", sanoi Dami hänen peräänsä, "en minä juo enää viiniä, kuka ties on hän sen lumonnut".

Kun Henrik koetti katsella vaunussa istuvia ihmisiä ja ajatella kustakin erikseen: voisinko rakastaa tuota niinkuin veljeä, tai tuota, tai sitten tuota, oli hänestä ihan selvä, ettei hän voinut, ja siispä hänellä Johanneksenkin kannalta ei ollut edessä muu kuin "kärsimyksen tie", jota Henrik kaikessa hiljaisuudessa piti elämänä ja onnena ja tietämättään riemuitsi siitä, että tunsi ikäänkuin jo kulkevansa sillä.

Johannes tyyntyi pian kokonaan. Olihan Trudchen lapsi, aivan lapsi. Ja itkihän se tuossa kuin lapsi hänen polvillaan. Ja valitti, että hänen oli niin vaikea olla ja ettei kukaan häntä ymmärtänyt. Ikäänkuin yksin hänen olisi ollut vaikea! Ikäänkuin vain hän olisi ollut orpo maailmassa! Olihan Johanneksenkin. Tiesikö hänkään, mitä hän teki? Tajusiko häntäkään kukaan? Ymmärsikö hän edes itse itseään?

Rouva Rabbing oli nähtävästi sanonut sanansa aivan luonnollisesti, ilman mitään enempiä koristuksia tai sivutarkoituksia. Kenties hän luki Johanneksenkin »heidän piireihinsä». Minä arvaan, vastasi Johannes. Ja minä ihmettelen teidän lujuuttanne. Te olette minut siihen opettanut, sanoi rouva Rabbing. Minä? kysyi Johannes hämmästyneenä. Niin.

Ja jos Johanneksenkin kannalta tahtoi asiata ajatella, niin oli hauskaa ja uteliaisuutta herättävää kysymys: mihinkähän oloihin ja minkä ihmisten yhteyteen kohtalo nyt häntä vie? Kun ei hänellä vieläkään ollut mitään halua Johanneksen täydellisyyden tielle, pitää kai jonkun uuden rakastumisen olla sittenkin edessä. Henrikin Helsinkiin tulon aikaan olivat ilmat jo muuttuneet hyvin kolkoiksi.

Aina jäi muka jälelle jotakin, nimittäin nautinto. Täytyi tehdä vain, mistä nautti, ja ajatella niinkuin huvitti. Tällä hetkellä häntä esim. huvitti riisua päällysvaatteensa. Sillä eikö totta Johanneksenkin mielestä: täällä oli hiukan kuuma. He olivat istuneet lakit päässä ja täysissä tamineissaan. Nyt vasta huomasi Johannes, kuinka sian näköinen oikeastaan hänen tuntematon toverinsa oli.

Jos voisi, silloin pitäisi Johanneksenkin voida ja koettaa jo ajoissa ottaa samalta kannalta asia. Mutta ellei voisi? Silloinhan Johannes itse riistäisi suurimman onnen ja autuuden itseltään. Mitä jos he kuolisivat yhdessä? Mutta olisihan heidän siinäkin tapauksessa erottava. Erottava ijäksi!

Kenties hän olisi karkoittanut tämän miehen; kukaties hän olisi päässyt edemmäksi ja karkoittanut Johanneksenkin. Mutta tämän asian toimeenpanoa Isaak ei koskaan ajatellut. Hän ei ollut se mies, joka tahtoi pahentaa kaupungin onnetonta tilaa neljännen puolueen synnyttämisellä.