Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Sillä hän ja rouva Rabbing olivat aina tavanneet toisensa pelkästään yli-inhimillisissä ilmakerroksissa. Ei mitään rikkomuksia, ei mitään anteeksipyyntöjä eikä anteeksi-antoja puolelta eikä toiseltakaan. Ainoastaan jyrkin oikeus, ainoastaan laajin vapaus oli aina vallinnut heidän välillään.
Sinä tahdot erota siis? kysyi Johannes tuskallisesti. En, vastasi rouva Rabbing. Mutta minä olen valmis eroamaan, jos rakkauteni vaatii sitä ja jos luulen sillä helpottavani sinun elämääsi. Johanneksen pää painui alas. Mitä saattoi hänellä olla tuohon sanomista? Sillä aikaa selitteli rouva Rabbing kantaansa. Hän ei suinkaan tarkoittanut eroa, ainoastaan pitempi- tai lyhempi-aikaista yksinäisyyttä.
Rouva Rabbing nauroi. Kuinka te olisitte voinut tuntea minut? Tehän kuljitte kuin unessa. Ja te puhuitte itseksenne. Puhuinko minä? kysyi Johannes teeskennellyllä noloudella. Varmasti, vastasi rouva Rabbing veitikkamaisesti. Se on paha tapa, jonka olen oppinut täällä ulkomailla, hymyili Johannes. Vieraiden ihmisten ja vieraiden kielten kesken liikkuessani.
Minä puolestani, virkahti rouva Rabbing suutaan lystikkäästi mutristaen, voin hyvin kuvitella sukupuoletontakin Kristusta. Näin haastellen he astuivat ulos. Koska oli kaunis ilma ja aurinkokin jälleen tuntui paistavan lämpimästi, he päättivät tehdä yhteisen ajeluretken Via Appialle. Siellä he eivät olleet vielä ennen olleet.
Kukaan hänen alammaisensa ei voinut olla hetkeäkään varma asemastaan. Nyt tuomitset sinä väärin vuorineuvosta, lausui Topi. Jos Johannes tahtoi yleispätevästi asioita arvostella, sanoi hän, täytyi hänen myöntää, että harva oli tehnyt niin paljon alammaistensa hyväksi kuin juuri vuorineuvos Rabbing. Topi oli käynyt eräillä hänen tehtaillaan.
Rouva Rabbing opetti hänelle myöskin suomalaisia kansanlauluja, joiden yksinkertaiset sanat hän oppi helposti ulkoa ja joilla hän ilahutti pensionaatin kansainvälistä yleisöä heidän yhteisissä salonki-illoissaan. Niiden kautta myöskin Johannes tuli tuttavallisemmalle jalalle hänen kanssaan.
Vaunut pysähtyivät ja ravintolan portailla näkyivät vuorineuvos Rabbing, vapaaherra Carp ja pari näiden ystävää ranskalaista herraa jo heitä vastaanottamassa. Ranskalaiset herrat olivat pankinjohtajia. Rabbing oli kutsunut heidät tutkistellakseen heidän mieltään erään miljonalainan suhteen, jonka Johannes tiesi olevan tällä hetkellä mitä tärkeimmän hänelle. Se oli juuri niin Rabbingin tapaista.
Pyhän taiteen papitar hän on, kansan edessä, jolle kauneus on tullut luonnoksi jälleen ja jolla todellakin on suuren taiteen perintämuistot veressään. Pyhä lapsi! myöntää myöskin Johannes liikutettuna. Se on hän itse, maailman valkeus, kuiskaa rouva Rabbing kyynelsilmin. Kuinka kuolleelta, kuinka kammottavalta tuo jalokivistä kankea pikkupakana hänen rinnallaan vaikuttaakin!
Ilman että hän koskaan edes aavistaisi, miten alhaalla Johannes kerran oli ollut ja miten matalia naissuhteita pitänyt muka pyhinä ja ihannoinut! Se oli tietysti kaikkein mukavinta. Johanneksen ei siten tarvitsisi ollenkaan astua alas ylevältä jalustaltaan, jonka rouva Rabbing nähtävästi oli hänelle sydämessään rakentanut.
Sinulla on omat ennakkoluulosi, väitti Topi. Vuorineuvos Rabbing on tietysti mies kuin useimmat muutkin liikemiehet, ainoastaan hiukan heitä etevämpi. Tietysti hän ajoi omaa etuaan. Mutta kuka ei tässä maailmassa tehnyt sitä? Tietysti hän käytti muita hyväkseen. Mutta eivätkö muutkin hänestä hyötyneet? Topi ainakin hyötyi tuhat markkaa kuussa.
Päivän Sana
Muut Etsivät