Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Juuri tämän kohdalle tultuansa huomasivat he vanhahkon, tanakan nais-ihmisen, punaiselta pöhöttävillä kasvoilla; hän seisoi porstuan oven kynnyksellä ja alkoi tehdä syviä kumarruksia toisen toisensa perään, niin pian kun näki matkustajat.
Menen mie toki pihalle, Ajan porstuan etehen. Vuotan viikon veikkoani Riisumahan rinnuksia, Aisoja alentamahan. Eipä veikko tulle'kana, Itse riisun rinnukseni, Itse aisani alennan. Vielä vuotan veikkoani Tuosta käymähän tupahan; Eipä veikko tulle'kana, Itse tungeme tupahan, Annan kättä kääkäselle, Kylm' on kääkä kättä vasten.
Nyt päästivät ryökkinät aika naurun. Ruustinnakin naurahti vähän, vaikka vanhuus ja pitkänlainen elämän kokemus ei enään sallinut hänessä ison naurun sijaa puheesta syntyneille, tapahtumattomille varjokuvituksille. Kun olimme istuneet, kävi yksi ryökkinöistä, jonka minä entiseltä vanhimmaksi tiesin ja Annan nimellä tunsin, asettamassa kynttilöitetyn lyhdyn porstuan seinään.
Samassa pyörähti mamseli kamariin ja pisti kapan yllensä ja hatun päähänsä. "Tule mukana, Elsa!" sanoi hän mennessään. Emäntä seisoi pihalla, kun mamseli lukitsi porstuan ovea. "Minnekkä nyt mamseli lähtee?" kysyi emäntä. "Kuinka niin? Onko siinä lähdössäni jotain erinomaista?" "Ei muuta kuin vaan näyttää niin kiire mamselilla olevan."
Ja kun Antti sai syöneeksi, niin vei ruuat pois ja siltä tieltään meni lasten luo porstuan peruskammariin nukkumaan. Nukkuessaan näki unta, että heillä Antin kanssa oli iso, kaunis ja kauniilla paikalla oleva talo.
Mummo naurahti ja alkoi lähteä. Porstuan ovi lukittiin ja kulettiin kalastajan talon sivuitse. Melkein ääneti astuivat he oikotietä yli kallioiden, sitten ohjaten kulkunsa Töölön eli Espoon tullia kohden. Mainitulle tullille vievän kadun eli nykyisen Länsi-Henrikinkadun varrella asui Matin oppimestari, puusta rakennetussa talossa.
Tuskin oli hän saanut hevoset pois, ennenkun isäntä ilmestyi porstuan ovelle, kysyi Lyyliä ja käski häntä hakemaan puheillensa. Lyyli oli mennyt Leppäniemen kalliolle järven rannalle vihtoja tekemään. Sen tiesi Hannes. Sieltä meni hän häntä hakemaan. Lähestyessään soi sieltä hänen vastaansa iloisesti kaikuvan laulun säveleet.
Tuo nosti Matin kiukkua kaiketi. Sakea veri oli ruvennut aaltoilemaan. Porstuan ovella hän kirosi kovasti, löi jalkaa lattiaan ja palasi pari askelta takaperin, aikoen mennä Pekkolaisen niskaan ja tappaa paikalle ... muutaman nylkyrin, irvihampaan, köyhäin koiran! Mutta hän palasi takaisin, kun muisti kuinka suuri ja väkevä Pekkolainen oikeastaan on.
Vanha vaimo kulki porstuan läpi perikamariin, astui ikkunan luo ja lysähti hervotonna tuolille. Nuorukainen tuli jälessä aivan lähelle ja jäi hattu kädessä seisomaan. Kului pitkä, äänetön hetki. »Enpä minä luullut tarvitsevani koskaan näitä askeleita ottaa», sanoi vanha vaimo syvään huokaisten ja ikäänkuin kauvas katsellen. Nuorukaisen polvet vavahtivat, hän tunsi niiden aivankuin herpoutuvan.
"Jo täällä tämänki päivän, jopa päivän eilisenki vanhat istui ikkunoissa, lapset raittoi rantasilla, naiset seisoi seinuksilla, pojat porstuan ovilla nuoren vaimon varronnassa, morsiamen vuotannassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät