Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Olkoon se kipeä, karvastelkoon kuin olisi siinä alinomaisesti polttavaa helvetintulta. Sen te kyllä ansaitsette, se on palkka vaivoistanne, kasvatuksestanne.» Muorin rintaa ahdisti hirveästi ja kun hän joskus silmänsä rukoillen kohotti poikaan ei hän jaksanut kestää tämän tuomitsevaa katsetta. »Jos haavat paranevatkin», jatkoi Esa, »jäävät arvet.
Maan jumaloille laulamaan en hanki, Vaan uhrikseen nyt lyyrynsointujain Saa ikävyys, tuo itkeentynyt vanki, Niin outona ku piilee rinnassain. Siell' elon huolten kesken viipyy jalo, Hämärät entismuistot sielussaan; Hämärtyy kyyneliin sen silmäin valo, Hapuilee helmans' avoin tyhjää vaan. Oi, miks' en onnee luoda voi ma sille, En viilistää sen mieltä polttavaa!
Ja tämä meren ja taivaan avaruuden ääretön rauha levisi turtuneihin ihmissieluihinkin, jotka eivät tunteneet vähäistäkään väristystä. Mahtava aurinko painui hiljalleen alas kohti Afrikan näkymätöntä rantaa, tuota polttavaa maata, jonka kuumuudesta sai jo vähäisen aavistuksen.
Mutta täyttä laukkaa laski Väinämöinen, ei ehtinyt hän hevosta juottamaan, ei itsekään tienvarren taloissa ja kylissä polttavaa janoansa ja nälkäänsä sammuttamaan. Hei, heponi hulmuharja! Nyt on henki kysymyksessä. Ja tosiaankin hänestä tuntui niin.
Hän kohotti päätään, ja ensimmäinen tunne herätessä oli ankara kipu aivoissa, joita särki samassa tahdissa, kuin laivan kone liikahteli. Ja kun laiva äkkipikaa alkoi tutista vimmatusti takaisin, pisteli päätä kuin tuhannen tulineulan kärjellä, ja silmä syyti säkeniä. Tuntien polttavaa janoa ahmaisi hän vettä kuivaan kurkkuunsa ja koetti nukkua uudelleen.
Se peitti kuihtuneet ruskeat sanajalat, ja tammien korkeimmat oksat loistivat siitä valleina vaaleansinistä taivasta vasten. Ilma oli jotensakin kolkko, vaan virkisti polttavaa päätäni. Täällä oli kaikki entisellään ja täällä tunsin itseni melkein nuoreksi; polkukin oli aivan samanlainen kuin ennen, ollessani nuori, reipas tyttö, joka iloitsi talvi-aamun raittiista tuulelmista.
Ja rakkaus kasvoi hänessä ja täytti hänen olentonsa suurella lämmöllä, joka peitti tuskan. Mutta miehen lempi siihen kalpeaan naiseen oli polttavaa tulta, joka tuhosi hänen tarmonsa, imi hänen voimansa. Se ei lämmittänyt, se poltti ja tuhosi. Mutta kalpea nainen pysyi kylmänä ja verettömänä. Hän oli niin hienon hieno ja kalpea ja kylmä. Tuota suri se voimakas nuori nainen.
Eikö hän koskaan päässyt siitä erilleen. Tyyni, arvokas Anna Hemmer, joka ei koskaan kiihtynyt, ei koskaan kiivastunut, joka oli kaikille kohtelias, ei kenellekään tuttavallinen hän tunsi nyt niin polttavaa tuskaa että olisi tahtonut itkeä ääneen. Hän kohotti päätään hitaasti mutta päättävästi. Tämä mahtoi olla vain hermostumista, liiallista rasitusta.
Miesten tuvassa oli Endre kysynyt leipoiko hän häitä varten, koska oli jauhoissa nenän alta, mutta Marit käänsi vaan kalpeet kasvonsa häntä vastaan eikä vastannut. Ei täällä ollut ketään, joka olisi voinut puhua hänelle lohdutuksen sanaa, vilvoittaa tuota polttavaa otsaa ja virvoittaa kuihtuvaa sydäntä. Ei, tämä oli liikaa.
Hämmästyneenä säpsähti Elisabeth ja katsellessaan vuoren huipulle päin, näki hän, että samanlainen savupilvi oli levinnyt senkin päälle, ja kuuli myrskyn huminan kaltaista ääntä metsästä. "Mitä tämä merkitsee, John?" sanoi hän. "Me olemme savun suussa ja tunnemme polttavaa kuumuutta ikäänkuin olisimme uunissa."
Päivän Sana
Muut Etsivät