Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
PELTOLA. Niin, sanoit tosin ja pyysit minua puhumaan puolestasi. Ja mitä pitkistä jutuista, minä kysyn suoraan ja pyydän suoraa vastausta. Huolitteko, Loviisa, tuosta pojastani ja tahdotteko tulla emännäksi Peltolaan? LOVIISA. Enpä tiedä, vaikka tulisinkin. Ei sillä, että minulla sulhasista puutetta on, vaikka heitä ottaisin viisi joka sormelle.
Seurasi pitkällinen vaitiolon aika, pitkällinen ja tukala, mutta viimeinkin lausui Katri: "Isä, minä olen näinä päivinä usein ajatellut pastorimme erään sunnuntai-saarnan esipuhetta, jossa hän meitä kehoitti olemaan avuliaita vastustelijallemme matkalla. Minusta on, kuin ymmärtäisin vasta nyt oikein hänen silloisen saarnansa." Peltola nousi ylös ja alkoi kävellä edestakaisin laattialla.
PELTOLA. Ja jos tilaisuutta olisi puhutella Loviisaa siellä erikseen, niin ymmärrättehän? Jäähän hetkeksi tänne, minulla on sinulle vähän puhuttavaa. Onpa sinulla taas syytä minua kiittää poika. Aina syntymähetkestäni saakka on minulla joka päivä ollut siihen syytä. PELTOLA. Niin, niin, mutta arvaapas, minkä hyvän työn sinulle nyt olen tehnyt.
Tämän katsannossa ja olennossa oli jotakin, josta hän ei ollut selvillä, eikä hän liioin ymmärtänyt, minkätähden Anna nyt vältti olla kahden kesken ja uskoa hänelle murheitaan, niinkuin hän ensin tultuaan oli tehnyt. Isä Peltola, joka seisoi Annan luona ja tähysteli, eikö jo vieraita näkyisi tulevaksi, katseli sivu päin suurella mielihyvällä Annaa.
PELTOLA. Ei vielä kaikki. Ei vielä kaikki! ANTTI. Mikä meiltä vielä puuttuisi. Olemmehan saaneet takaisin kadonneen karitsamme Karitsamme, joka sitä paitse on ainoamme. PELTOLA. Vielä painaa eräs asia mun sydäntäni. ANTTI. Purkakaa se sieltä, keventäkää mielenne ja sitten ilo ja riemu vaan seassamme vallitkoon. Tämä on siunattu päivä, tämä on onnen hetki!
Lähtekäämme asuntooni, Siellä säilytän aineet, jotka salaiset asiat ilmi tuovat. PELTOLA. No, antaahan olla! Enpä ole tämmöisessä pelissä vielä ennen ollut. Mutta olkoon menneeksi, jos vaan rahat takaisin saan.
Esine, joka oli herättänyt Peltolan huomion, oli eräs rahtimies, joka jyväkuormineen tuli maantietä myöten, ja jonka Peltola tiesi asuvan vävynsä likellä.
PELTOLA. Josta Penttula sen sieppasi ja jätti huoneeseni, kääntääkseen epäluuloa Helenaan. HELENA. Näes, sitä en tiennyt, isä, muistin vaan: »viina vie miehen mieltä vaille, naurun naiselta lopettaa». ANTTI. Kirottu viina! Tästä lähtien et mun enää näe viinaa nauttivan, lapseni! HELENA. Isä, onko se totta? Siunattu olkoon sitten hetki, jolloin minua vankeuteen raastettiin.
PELTOLA. Mutta minä sanon sinulle, minä, että ennen vaikka poltan taloni, ennenkuin sallin sinun tuoda sinne torpparin tyttölunttua emännäksi HELENA. Vaiti! Ei luiskahdustakaan enää! Lieneehän toki minullakin tässä sananvaltaa... Niilo ... johan sen sinulle äsken sanoin, meitä ei ole Jumala yhteen luonut. NIILO. Helena, onko tuo viimeinen sanasi? HELENA. Se on viimeinen sanani.
NIILO. Mutta eiköhän olisi jo aika kokkoa laittaa? EERO. Olisipa hyvinkin. Mihinkä se vaan laitettaisiin? PELTOLA. Tuolta vuorelta se parhaiten loistaisi. KAIKKI. Varmaankin. Sinne se pitää laittaa. HOPPULAINEN. No, kommen hiit, konkkapolvet. Pelimanni käy edellä ja soittaa marssia, muut astuvat jäljessä, mutta hyvässä järjestyksessä, ettette mene sekaisin kuin Lonkan lapset.
Päivän Sana
Muut Etsivät