Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Nythän toki oli talossa leipää, eikä noita pelättyjä vouteja näkynyt Vilajoella. Niinä 20 vuotena kun kylä oli kuulunut Venäjälle oli talonpojan pelto saanut kasvaa rauhassa, itse oli hän ollut veroista vapaa eikä yhtään miestä oltu otettu sotamieheksi.
Eip' on maaten maa pietty, Istuen isosen pelto; Ei suannut suuri pelto, Maa ei sallinut savinen Miestä verkaista vaolla, Koriata kuokan päässä, Piian pitkiä hameita, Sukan vartta valkiata. Nyt tämä nykyinen kansa Sekä kansa kasvavainen Maaten maitansa pitävät, Penkin päässä peltojansa; Syövät maansa makkaroina, Itroina isonsa pellon. Puhtaus.
Ei pettäis pelto kyntömiestä, Vaan mitan kukkuralleen lois, Ei hartioille pantais iestä Sen raskaampaa kuin kantaa vois; Kun valtikkaa vain hoitais armo, Ja totuus ohjat pitää sais, Ja miehiemme vankka tarmo Sumusta meidät johdattais;
Kuin tuhanten koskien melske, Niin temmeltää, teiskaa ja ryskää Se kuolon ja kunnian pelto, Ja pilvenä savu kiirii. Ja pilvien yöss' Käy sankarlauma Kuin peikkoen synkeä parvi, Ja vilkkaasti välkkyvät miekat.
Ettekö ole sitä ennen huomannut ... tämä puutarha ensinkin, sitten tuo pelto puutarhan ja rannan välissä, joka muistaakseni kasvoi ruista sekin ... ja koko ranta muutenkin ... tämä on vain hiukan pienempää ja sievempää.
Hän hymähti nyt ja sanoi: »Voi kuinka soma on kesän tullen nähdä isä tuommoisella hevosella meidän rantapeltoa kyntämässä. Silloin ei turhaan sanota: 'Mooses ja hänen hevosensa. Siinä on pelto niin kaunis, että kauniimpaa ei löydy. Päivään ja samalla järveen hieman kalteva kuin kallistettu pöytä, musta multa kuin tunkio eikä kiveä nuppuakaan.
Vaaran maailma on rajamaana kaupungin ja maaseudun välillä: ulkonaisesti kaupunkia, sielultaan, sisäisiltä tarpeiltaan, tottumuksiltaan täyttä luonnonpiiriä. Mutta ei ulkonaisestikaan oikeata nykyaikaista kaupunkia. Moni köyhäkin asuu oman katon alla ja viljelee omaa pelto- ja niittytilkkuaan, ja tämä omaisuus on, lähinnä sielun autuutta, rakkainta maailmassa.
Ole lystitarhain, pelto, niittu, Metsola, mua ota helmahas, Mutta kaunis, ihanainen neito Kartanossa mäntyin varjomas, Miksi oli syämmes petollinen! Miksi huikenteli kurja mieles.» Niin hän mietiskelee kalliolla, Siitä nukkuu syvään unehen Päätäns nojaellen rauniolle, Mutta nukkuessaan kiilostaa Kirkas kyynel hänen poskellansa; Aamupaiste kyynelhelmen kultaa.
Suomelan mökissä, kaukana Saimalammen rannalla, oli surullinen aamupäivä. Asukasten mieli oli synkeä, ja he istuivat pitkän aikaa ääneti pirtissään, tuijottaen eteensä, mitään virkkamatta. Olisi ollut kevättöille lähtö, aurinko paistoi, ja tuvan takana tuoksui koivu hiirenkorvalla. Pelto oli tuoreella mullalla, hevonen seisoi auroineen vaon päässä, ja siemensäkki odotti suu auki eloaitan ovella.
Niinkö tulee runsas riista käyttää, Jota joskus pelto meille tuo, Niinkö kiitollinen mieli näyttää Kohtaan Herraa, joka viljaa suo? Varokaamme vihan vitsausta, Ett'ei sitä saisi kansa, maa, Kun se omin käsin kirousta Vuodentulostansa valmistaa! Miehet, vaimot, lapset! taistoon vastaan Pahempaa kuin tulipaloa! Ei se polta hyvää ainoastaan Maallista: se jäytää sielua.
Päivän Sana
Muut Etsivät