United States or Trinidad and Tobago ? Vote for the TOP Country of the Week !
Täällä sisällä tuntuu liian ahtaalta. Jaako ... älä! Laske minut!... Minä en uskalla, en! Pelkäätkö sinä? Ei sinun tarvitse huolehtia! Kyllä minä ne asiat selvitän... Jo tänään pyydän minä sinua äidiltäsi. Ei, ei!... Se ei saa tapahtua, ei saa! Ei millään muotoa. Johanna, tyynny! Jaako ... ei vielä ... ei nyt ... ei tänään vielä... Minun täytyy, ... Johanna.
Mutta minä itse kenties seisoin joteskin kalveana; sillä kysyipä minulta ivaten tuikea mies: »pelkäätkö kuolemata, sinä partanen apinja?» Minä vastasin: kenties vähemmin itseni puolesta kuin vanhan turvattoman äitini, joka rakastaa poikaansa ankarasti; sillä apinjan äitirakkaus on ääretön.
Mitä varten sinä seisot noin, perä vasten tuulta, mikset käänny myötätuuleen? Sanoitko jotakin? Pelkäätkö, että yöllä nousee myrsky ja että ajaudut merelle? Kyllä sinun köytesi kestää. Ei se solmu petä, tokihan minä sen tiedän, koska itse sen solmisin. Näithän sen itse.
"Pelkäätkö minua?" kysyi hän vielä. "En en enää," aioin sanoa, mutta nielin molemmat viimeiset sanat ja kumarruin hänen ylitsensä. "Anna minulle siis kätesi ja suutele minua otsalle." Minä täytin hänen pyyntönsä ja kummallista! Samassa kun huuleni tarttuivat pelättyihin kasvoihin ja hänen suuret kylmät sormensa lempeästi pudistivat minun kättäni, syntyi uusi suloinen tunne rinnassani.
Maria kielsi soutamasta lähemmäs. Pelkäätkö sinä vainajia? kysyi Adelsvärd. En minä sitä, että kuolleet mitään tekisivät...! vastasi Maria omituisella äänensävyllä. No kuolemaako sinä pelkäät, Maria? Tyttö kiinnitti häneen katseensa ... se tuntui sanovan: Minä en pelkää mitään, jos vain sinä olet elossa! Hän pyysi Adelsvärdiä kääntämään veneen. He soutivat takaisin. Nyt oli jo myöhäinen yö.
Kerran kun Liisa oli jollain tavoin tämän lausunut heidän istuessaan kaksin Mäkipihlajan porstuan kamarissa, jäi Martti tuijottamaan omituisin katsein. Pelkäätkö? Vahvarakenteinen tyttö nousi, ojensi kätensä yletyttäen matalaan kamarinkattoon. Lyhyet puseronhihat valahtivat alas. Käsivarret koko komeudessaan paljastuivat. Liisa ei sillä mitään tarkoittanut.
JOHANNES. Pelkäätkö, että meille syntyisi riitaa ja kenties tappeluakin? ANNA LIISA. Pelkään. Pelkään sitäkin. JOHANNES. Ja luulet varmaan, että minä siinä tapauksessa joutuisin alakynteen? ANNA' LIISA. Saattaisi käydä niinkin. Mikko on väkevä, tarttuisi ehkä puukkoon. JOHANNES. Mikko ei ole väkevämpi kuin minäkään, vaikka hän minua haukkui poikanulikaksi. No, no. Ei suuret sanat suuta halkaise.
"Mikä sinä olet, miesparka", ivasi Antti kun Jussila vielä viivytti iskuansa. "Pelkäätkö sinä naista? Ha, ha, ha." Näin sanoen otti Antti avuttoman Annan syliinsä. "No", jatkoi hän kun Jussila vielä arveli. "En minä luullut että ... kas niin ... nyt tunnen sinun taas. Nyt..." Jussila oli nyrkiniskulla lyönyt Katrin permantoon.
Ja sen vuoksi meille tuleekin huomenna ilojuhla. ANNA LIISA. Kuka sen tietää edeltäpäin. Minua niin pelottaa tuo huomispäivä, kun isä käski Mikkoakin tänne. Hän jos vielä minkä tekee. RIIKKA. Pelkäätkö että syntyy riitaa ja tappelua? ANNA LIISA. Eihän sekään ole mahdotonta. RIIKKA. Niin, ei siihen takeita ole. Kovin hän tuntui riidanhaluiselta eilenkin.
SYLVI. Viktor ! Ethän sinä ole suudellut minua vielä kertaakaan ? Etkä hyväillyt etkä puristanut minua syliisi. Mikä sinua vaivaa, sano? Vai pelkäätkö tuota ristikko-ovea tuolla? Saat olla ihan rauhassa. Ei meitä kukaan näe. Ja jos joku tuleekin tännepäin, niin sen kyllä kuulemme. No sinä jääpalikka mitä arvelet? VIKTOR. Lopeta, Sylvi. Minä pyydän sinua vielä kerran ja oikein vakavasti.