Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Minä pyydän teitä: kuunnelkaa minun kertomustani kärsiwällisesti loppuun asti, niin saatte kuulla kaikki!" "Kertokaa, kertokaa!" sanoin hänelle hätäilewästi, sillä haluni oli suuri saada tietooni loppupäätös tuosta surullisesta tapauksesta; ja jokaisen sanan, joka lähti tuon murtuneen ja kärsiwän miehen suurta, minä melkein nielin.
No, sinä sitten ... täytyyhän minun siis koettaa ... luit kai sinulle lähettämäni rivit? Luinko?... En, rakas Jolanta!... Minä nielin ne, niinkuin nälkiintynyt kerjäläinen ahmaisee pannukakun ... alussa tuskin saatoin uskoa silmiäni. Sinä et odottanut, että minä niin pian antaisin voittaa itseni... Ethän?
Kieleni päässä jo pyöri halu sanoa hänelle, että olisi parempi, jos hän vähän päästäisi rukouksiansa ja olisi vähän anteliaampi mitä laupeuteen ja sääliin tulee; mutta minä nielin suuttumukseni, kun minä kokemuksesta tiesin kuinka vaarallista oli ärsyttää tuommoisia taivaallisen mielisiä pyhimyksiä.
Herra Claudiuksen vertaisen, vakavan miehen, joka on niin vaipunut onnettomiin muistoihinsa kuten olen kuullut sekä sinulta että rouva Helldorfilta ei varmaan juolahda mieleen tuhlata kasvihuoneittensa kukkasloistoa tuommoiselle suo minulle se anteeksi tuommoiselle, pienelle, mitättömälle keltanokalle." Minä olin vaiti ja nielin närkästykseni.
VIKTOR. Ole vaiti, Sylvi, ole vaiti, elä puhu semmoisia SYLVI. Miksi ei? SYLVI. Oletko sairas, Viktor, sinä näytät niin kalpealta. VIKTOR. Kuule, mitä sanon, Sylvi! Sinä olit ennen uljas ja rohkea pikku tyttö. Vai muistat sinä sen? VIKTOR. Kerran heitin vahingossa sinua kivellä, ja se koski kovasti, mutta sinä et itkenyt. SYLVI. En, minä vaan nielin ja nielin. VIKTOR. Oletko vieläkin yhtä uljas?
Tarjosin siellä pullostani yhdelle ja toiselle tuliaisia, mutta kukaan ei huolinut: halveksivat vaan minua. Sanoivat, että "ennen hän sotia kävi, mutta nyt hän patoja nuolee". Tarkoittivat, että ennen muitakin viinasta varoitin, mutta nyt sitä itse nielin. Niin kovin kävi häpeäkseni, että vein pulloni piiloon. En sentään viskannut viljaa maahan, vaan lopetin sen harmissani yksin.
"Pelkäätkö minua?" kysyi hän vielä. "En en enää," aioin sanoa, mutta nielin molemmat viimeiset sanat ja kumarruin hänen ylitsensä. "Anna minulle siis kätesi ja suutele minua otsalle." Minä täytin hänen pyyntönsä ja kummallista! Samassa kun huuleni tarttuivat pelättyihin kasvoihin ja hänen suuret kylmät sormensa lempeästi pudistivat minun kättäni, syntyi uusi suloinen tunne rinnassani.
Kun muistelen, kuinka ma kerjännyt olen koirana lempeä täällä, miten rikasten portailla pyydellyt olen tuiskulla, tuulissäällä, vain lämpöä hiukkasen, hiukkasen vain ja kun minä muistelen, mitä mä sain ja mitä mä nielin ja vaikenin ja mitä mä ajattelin! Miten olen minä kulkenut, uskonut, ett'eivät ne unhoitukaan! Ja sentään ne olen minä unhoittanut kuin unhoittaa voi kukaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät