Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Soi parahdus pakkas-yössä. Taasen kaikk' on hiljaa, hiljaa. Kimmo katsoo kauhistuen. Jo tulevat Hiiden immet tuiman tunturin laelta, tulevat kuin tuisku-ilma, vinkuvat kuni vihuri, joka taholta, joka aholta, joka vuoren vinkalosta; käärivät hivuksihinsa miehen, jok' on murhan tehnyt, sylitellen, suukotellen, elon lämpimän imien, ottavat omaksi Hiiden, alle hangen hautoavat.
Häneltä pääsi parahdus, niinkuin siltä, joka koettaa vyöräyttää painajaista rintansa päältä. Hän seisoi keskellä lattiaa, kädet ylhäällä. Joku hyppäsi karsinan nurkasta penkiltä ja harppasi huutaen ulos, paitasillaan, valkea kuin jänis. »Kaisa, elähän en minä mitään!» lohdutteli Juha hänen jälkeensä. Tyttö tuli takaisin.
Sitten he seurasivat kelkan latua kahta vertaa joutuisammin kuin ennen. Vähän matkaa olivat he vasta hiihtäneet, kun he jo saavuttivat kelkan vetäjän. Kuullessaan suksien sihinän hangessa hän seisahtui ja häneltä pääsi säikähdyksen parahdus. Kelkkaa veti näet aivan nuori nainen. "
Tähän teroittivat nyt kaikki pojat korvansa oikein päitään kallistaen, että kumpi niistä on se huutaja. Mutta nyt kuului entistä ankarampi lyönti, johon liittyi sydäntä särkevä, sanatoin parahdus ja tappelun temmellys lakkasi. Silloin pojat säpsähtivät, että askeleen siirtyivät paikastaan ja itse tietämättään sanoivat: "Voi, voi. Voi hyvä isä. Tappoi se miehen,"
Kas niin, ystäväni, sanoi Athos, tehkäämme nyt loppu leikistä. Muurille! muurille! Ja neljä ystävystä, Grimaud apumiehenä, rupesivat nyt muskettiensa piipuilla työntämään muuria, joka alkoi järkkyä kuin tuulen huojuttamana, irtautui perustuksestansa ja kaatui hautaan hirveällä jyrinällä; kuului kauhea parahdus, tomupilvi kohosi taivasta kohden ja kaikki oli ohitse.
Se oli tyhjä ... ja toinen tasku oli myöskin tyhjä... Ei, ei hän sitä vielä uskonut... Mutta sen hän tunsi, että epätoivon parahdus jo kohosi sydämestä ... ja kurkkua myöten ... ja tinki pääsemään ulos... Kello oli poissa ... poissa se oli ... ei ollut povitaskussa ... eikä housun ... eikä liivienkään... Ja silloin se pääsikin ulos, mikä oli pyrkinyt...
Mitäpä se rovasti häntä olihan heillä siksi paljon ollut asioita keskenään. Sitte jatkuivat kirkonmenot tavallista kulkuaan. Mutta kesken ehtoollisen jakoa kuului alttarikaaren vaimopuolelta ensin kova parahdus, sitte yhä kestävää liikutusta. Kaikkein katse kääntyi sinne, sekä rippivieraitten että muiden kirkossa olijain.
Silloin kuului hänen suustaan surkea parahdus, jonka jäinen metsänranta heikkona kaikuna kertoi, hän tuuskahti turvalleen lumeen, retkahti siitä selälleen ja oli kuollut. Takajalka oli tarttunut jälen alla väijyvään rautaan. Säikähdyksestä halkesi hänen hauras sydämensä. Kuolema tuli niin äkkiä ja odottamatta, ettei se ennättänyt painaa kauhistustansakaan hänen kasvoilleen.
Sekin vaikuttaa itse asiassa valoisammin, sillä se vaikuttaa liikuttavammin: se on hätääntyneen lapsen parahdus keskellä elämän korpi-yötä, katkeavan kielen helkähdys, kuolin-huuto, haihtuva pimeyteen. Mutta siinä on edes jäljellä elämän intensiteetti, tahto, joka ei tahdo kuolla, aivotoiminta, joka epätoivon vimmalla tarrautuu hukkuvan oljenkorteen: Jesukseen Kristukseen.
Kun ei siihen osattu sen enempää, heitin minä hyvästini, vihelsin koiraani ja jatkoin matkaani edelleen. Mutta joka kerta, kun korvesta kuului kaatuvan puun parahdus ja kun tuuli sitten hetkeksi heikkeni, luulin kuulevani yksinäisen vaimon uikutusta ja näin hänet lähteen vieressä suullaan, selkä murtuneena ja sääriluu korttelin verran maahan uponneena.
Päivän Sana
Muut Etsivät