Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Hän joutui siitä epätoivoon, tahtoi paeta ja huusi, ja hänestä tuntui, että häntä pidettiin kiinni, että voimakkaat kädet kiertyivät hänen ruumiinsa ympäri ja estivät häntä, mutta ketään hän ei kuitenkaan nähnyt. Hänellä ei ollut mitään tietoa ajan kulusta, mutta varmaan tätä painajaista kesti kauan, hyvin kauan.
Huoneet ovat valoisat, eloisat ja väkeä täynnä kaikki on yhtä iloista ja hauskaa kuin komean illallisen odottaessa mehuhyytelöineen ja herkullisine kaakkuineen vieraille painajaista tuottaakseen. "Tällaisessa seurassa sanoi kerran nainen osoittaen erästä pariskuntaa: 'heidät toki tunnen kahdenkymmenen vuoden kuluessa olemme tavanneet toisemme kerran viikossa.
Häneltä pääsi parahdus, niinkuin siltä, joka koettaa vyöräyttää painajaista rintansa päältä. Hän seisoi keskellä lattiaa, kädet ylhäällä. Joku hyppäsi karsinan nurkasta penkiltä ja harppasi huutaen ulos, paitasillaan, valkea kuin jänis. »Kaisa, elähän en minä mitään!» lohdutteli Juha hänen jälkeensä. Tyttö tuli takaisin.
Mutta varikset toruvat vielä kauan, ennenkuin rauhoittuvat, kiroilevat, syljeksivät ja puhuvat pahaa tuosta, joka uskaltaa heidän aloilleen ilmaantua. Ja vielä unessaankin näkevät he edessään kummituksen suurine, kiiluvine silmineen, pyöreine päineen, pystyine korvineen ja koukkunokkineen, herahtavat horroksistaan ja parahtavat kuin pahaa painajaista.
Kuin unessa hän oli elänyt päivänsä, kuin unessa koettanut yhtä ja toista toimitella. Unta oli ollut eilinen ilta, kuin unta myös se hetki, jolloin hän jälleen niin monen pitkän vuoden perästä oli tuntenut Sinikan valkeat käsivarret kaulallaan... Ja mitä oli tämä aamu ollut? Vain unta, vain pahaa, hirvittävää painajaista, joka oli hänen kurkkuunsa kiinni kouristanut ja tahtonut hänet tukahduttaa.
Ja heti kun hän näin ajatteli, hän tunsi karaistuvansa myöskin tuota toista painajaista vastaan, joka vielä uhkasi hänen onneaan hänen omien aivojensa komeroista. Saattoihan sieltä milloin hyvänsä soinnahtaa tuo kauhun sävel: »Miksi kultani hylkäsit mun?» Siellä vaara piili. Carmela oli sen rinnalla vain varjon varjo, vain heijastuksen heijastua.
Mutta kesken tätä painajaista tulee häneen äkkiä hurja ajatus: aukaista ovi, astua tupaan, istua Marin vuoteen laidalle, herättää hänet ja laskeutua hänen viereensä itkemään. Mari ottaisi käsin hänen kaulastaan, lohduttaisi häntä, hän unohtaisi kaikki surut Marin kätten hyväillessä hänen päätänsä.
Päivän Sana
Muut Etsivät