United States or Saint Vincent and the Grenadines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Viisas keino! tunnustatte. SORMO. Keinon tutkimme teossa Onko oiva. NUORI JOUKO. Lähtekämme! PURMO. Käynpä kuin lumessa riekko Vastamaata, laapustellen. Tääll' en luota onnehemme, Vasta tunturin takana. NUORI JOUKO. Täm' yritys täällä sitten SORMO. Sitten sinne! Viivy, Jouko! Sinä rosvosit minulta Väinö nyt sinulta ryösti! Jouko vetää miekkansa, aikoen työntää sen Sinikan rintaan.
Kuin unessa hän oli elänyt päivänsä, kuin unessa koettanut yhtä ja toista toimitella. Unta oli ollut eilinen ilta, kuin unta myös se hetki, jolloin hän jälleen niin monen pitkän vuoden perästä oli tuntenut Sinikan valkeat käsivarret kaulallaan... Ja mitä oli tämä aamu ollut? Vain unta, vain pahaa, hirvittävää painajaista, joka oli hänen kurkkuunsa kiinni kouristanut ja tahtonut hänet tukahduttaa.
Hän muisti vain, että hänellä oli ollut paljon työtä siihen aikaan ja että hän oli vain harvoin ehtinyt Sinikan kanssa seurustelemaan. Sitten hänen oli täytynyt yksityisten asioittensa vuoksi lähteä pitkälle matkalle jonnekin Pohjois-Suomeen. Siellä oli hänet yllättänyt tieto Sinikan kuulutuksesta Kuusiston herran kanssa. Hänen järkensä oli seisahtunut, hän ei ollut aluksi ymmärtänyt mitään.
Hän oli nyt aivan varma asiastaan, varma siitä, että kaikki näkivät Kuusiston tapaukset samassa rikosdraamallisessa valaistuksessa kuin hänkin ja olivat Sinikan syyllisyydestä vakuutetut. Hän vaipui ajatuksiinsa. Puhelinkeskustelu tuli. Suuri kirjailija nousi lähteäkseen. Hauska, että asetut kaupunkiin, sanoi hän. Tavataan sitten useammin.
Työskentely oli ollut tosin hiukan yksipuolista, sillä hänen tieteellisiin tutkimuksiinsa taas ei Sinikan osan-otto luonnollisista syistä ollut eikä voinut olla yhtä läheinen. Mutta se ei häirinnyt heitä ensinkään eikä kumpikaan heistä tuohon asioidentilaan sen suurempaa huomiota kiinnittänyt. Kuitenkin piili siinä pieni vaara, joka kasvoi päivä päivältä suuremmaksi.
Täytyi ensin ansaita rahaa, paljon rahaa! Eihän heidän, hänen ja Sinikan, sopinut niinkuin monen muun naimisiin mennessään supistautua ja vetäytyä omaan pieneen kotipiiriinsä. Hehän kuuluivat, Sinikka varsinkin, ensisijassa kansalle ja yhteiskunnalle ja vasta sitten toisilleen ja omalle itselleen. Sinikan oli ennen kaikkea säilytettävä julkinen asemansa ja tulevaisuutensa.
Siksi täytyi hänen ehtiä avata toimistonsa jo ennen kuin Kuusiston salaperäiset tapahtumat rupeisivat päivänvaloon purkautumaan. Siitä tulisi vaikein juttu, mikä hänellä vielä koskaan oli ollut ajettavanaan. Mutta sen parempi! Ja voiton hedelmä? Hän tuskin rohkeni sitä ajatella. Hän tuskin jaksoi kuvitella mielessään Sinikan rajatonta rakkautta ja kiitollisuutta... Ja hän itse?
Sinikan tuli saada kasvaa ja kehittyä vapaana, kukkia kauniisti omassa korressaan. Vain itsenäisinä, vain vertaisina, vain toistensa arvoisina nykyaikaisina ihmisinä he tahtoivat toisilleen kätensä ojentaa. Näin he olivat keskenään haaveilleet. He olivat olleet salakihloissa, he olivat näkyneet yhdessä kaikkialla. Ihmiset olivat jo tottuneet heitä toisilleen kuuluvina pitämään.
Minkä se tänään kohotti korkealle taivaisiin, sen saattoi se jo huomenna lyödä murskaksi ja syöstä syvyyteen! Se oli vielä oikullisempi ja hirmuvaltaisempi kuin taiteen pyhä valtiatar itse, joka sanomalehdistön yhtäpitävien, dityrambisten arvostelujen mukaan näytti juuri Sinikan taiteilijapersoonallisuudessa olennoituneen. Ei! Avioliitto ei saanut olla hänelle askel alaspäin, vaan ylöspäin!
Mutta Jaakko Jaakon-Lauri seuraa hänen ajatusjuoksuaan sulasta kunnioituksesta, sillä hän ei omasta mielestään ole koskaan tavannut ketään jalompaa ja samalla epäkäytännöllisempää miestä kuin hänen ystävänsä. Vanha romantiikka yhdistää heidät, samoin heidän ihanteellinen käsityksensä rakkaudesta. Siitäkin juttelevat he joskus. Rouva Sinikan nimeä ei mainita milloinkaan.