Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Kun hän huomasi, että Mathieu katseli hämmästyneenä häntä, muisti hän luultavasti vanhan rollinsa romaanikirjailijana, joka oli puettu hännystakkiin valkea liina kaulassa ja joka johti tanssia ja saattoi hautaan valtaansa saamansa hienon maailman, ja sentähden lopetti hän nyt äkkiä puheensa ja lisäsi: "Minä pakenin teaatterista.
ANTONIUS. Itse pakenin ma, Opettain pelkureille, miten juosta Ja selkää näyttää. Menkää, ystävät; Valita aion toisen elintien, Miss' en ma teitä tarvitse; siis menkää. Satamass' aarre on, se viekää. Oh! Jot' äsken seurasin, nyt häpeen nähdä; Hiuskarvanikin kapinoivat: harmaat Ruskeita syyttää malttamattomiksi, Ja nää taas niitä hupsun pelkureiksi.
Mutta isäni ei suostunut liittoomme; hän ajoi minut pois kotoani, ja sitä en vielä nytkään hänelle anteeksi anna, sillä hän on syypää kurjaan elämääni. Varokoon kukin isä estämästä lastansa ottamasta kenenkä tahtoo, kunhan tämä on siveä ja hyvä, olkoon sitte köyhä tai rikas. Minä pakenin kotoani muutaman noidan luo korpeen. Siellä odotin lemmittyäni. Ei häntä kuulunut, ei näkynyt.
Vaan kuinka kerron hälle kaiken nyt? Palmujen alla, luostarin läheisyydessä, odottelee RISTIRITARI NATHANia. No niin! En halua, en halua mä tietää, mitä liikkuu sisälläni, en vainuta, tulee tapahtumaan. Tiedänhän: turhaan, turhaan pakenin. Ja sentään: enhän myöskään muuta voinut. Nyt tulkoon mitä tulee! Väistää voinut en liian äkillistä iskua, kuin tarkoin, kuinka kauan kartoinkin.
Mutta kun marssimme pitkän porrassillan yli, joka vei suuren suon poikki, pakenin minä köysineni päivineni keskellä päivää. Venäläisiä oli 300 miestä; minua ajettiin ankarasti takaa, vaan minä pääsin kuitenkin suurella vaivalla toiselle suolle, missä kätkin itseni jääkäreiltä. Muutaman tunnin perästä läksin maantielle, niiniköydet käsivarsillani, aikoen taas mennä kotiin eli Sorolahden kartanoon.
Yksi ainoa ajattelematon sana teidän suustanne on herättävä vihollisemme epäluuloa ja tekevä ijäksi päiväksi kaikki käräjöimisyrityksemme tyhjiksi." "Mutta sitä sanaa minä en lausu", tiuskasin minä vihaisesti. "Saadaanpa nähdä, kuka meistä paremmin taitaa olla puhumatta." Niin sanoen juoksin rappuja ylös ja pakenin kirjastoon.
Todellinen syy on, että minä hädissäni pakenin tänne vihamieheni ovat voitolla, ja ovat syyttäneet minua asioista, joita en koskaan tekisi, en edes unissanikaan. Yhtähyvin olisin tullut tuomituksi; ei ollut minulla muuta kuin ne kaksi ehtoa: taikka paeta pois taikka pysyä kotona ja joutua surman suuhun.
Tein äkkinäisen päätöksen ja läksin pois, läksin kesken saarnan, kesken kirkonmenon. Tulin kadulle ja tunsin olevani yksin. Yksin, yksin! Voi, kuinka yksin! Sieluni oli reväisty irti muiden yhteydestä ja heitetty kauvas pois, autioille aloille. Kotiutuisiko se siellä koskaan, saisiko koskaan rauhaa? Ihmisiä kulki ohitseni. Taaskin noita vieraita raakoja katseita! Rintaani pöyristi, minä pakenin.
Vavisten pakenin minä ja kohta nuoleksivat tulikielet kaikkien huoneiden seiniä ja kattoja. Kauhusta minä en ensin ollut päästä liikkeelle, mutta sitte minä kuin siivillä lensin pellon poikki rantaan. Ah, te ette tiedä! ette tiedä! Minä matelin kuin sisilisko kallioiden koloon, joiden vieritse tie kulki, ja siitä minun ohitseni he viimein ratsastivat tiehensä. Voi sitä näkyä!
Jo lapsena oli minulla se tunne, että kaikki, johon tahdoin ja johon olisi pitänyt tarttua kiinni, liukui kuin käsistäni, ja se, mitä pelkäsin ja pakenin, se minut yllätti. En voi sanoa, että uskoin ennakolta määrättyyn välttämättömyyden lakiin. Minä vain uskoin oman poveni outoon, ahdistavaan aavistukseen. Päätin eilen ruveta elämään ihmisiksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät