Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Hän käy kuin unta nähden, hän on iloissaan, hän on suruissaan oman ainokaisen tähden. Hän miettii äidinonneaan: mit' on tuleva hänen pojastaan? Hän varmaan kruunua kantaa kerta, hän onhan kuningas Daavidin verta! Hän on väkevä, sodassa voittamaton ja kaunis kuin päivä hän nähdä on, ja purppurassa hän varmaan käy, eik' otsallansa pilveä näy, on maljansa ylitsevuotavainen hänen poikansa ihanainen!
Siinä seisoi hän neitsyyden ikivanha kunniamerkki otsallansa; pää painui vähäsen kruunun painosta ja hän näytti tytöltä, joka huviksensa oli pukeutunut joksikin tarinain prinsessaksi. Hän myöskin hymyili puolittain veitikkamaisesti, puolittain ujostellen tuon koristuksen tähden, jota hän niin usein oli katsellut kunnioituksella.
Kentiesi herra von Guseck'in huoneessa hyvin tiesivät tämän ja olivat varoillansa, kuten minäkin mieluimmin kaiken aikani eläisin yksin ja itsekseni, kuin asettasin entisen kotiopettajan taloani hallitsemaan ennen ensimäinen, paras talonpoikaistyttö metsän rinteeltä, jos hänellä vaan on jäljellä rehellisyys otsallansa ja todellisuus sydämessään!"
CONON. Haa! ette siis lähteneetkään koreasti ylös lintuen luoksi niinkuin täällä kerrotaan? ANIAN. Hulluja maineita kaikki. Kuin meren helmi eheänä seisoo linna ja hänen otsallansa liehuu idän viiri. CONON. Ole ijankaikkisesti kirottu sinä, jonka huulilta kuulin tämän, sinä, joka vakaana katselit helvetinteosta vetämättä miekkaas! ANIAN. Totta, miekkaani en vetänyt. CONON. Sentähden ole kirottu!
Kunnahalla hurraa kulki. Mies ratsain lähestyy. Ken, ken se on? Mik' äänten myrsky! Miksi riemu julki mies mieheltä nyt raikuu rajaton? Se täyttää vuoret, vainiot ja loukot se kasvaa, paisuu, nielee sotajoukot ja vyöryn lailla ryntää laaksohon. Haa, hän on tullut, joutui johtajanne, mies pienokainen, otsallansa vanne, se jalo, uljas, armas kenraal' on! Vaan hiljaa! Kuule!
Nehljudof istuutui ikkunan ääreen katsellen puutarhaan ja kuunnellen. Keveästi liehutellen hiuksia hänen hikisellä otsallansa ja kirjoituslehtiä, jotka olivat veitsellä piirrellyn ikkunalaudan päällä, tuulahteli pienestä, kaksipuolisesta ikkunasta raitis, keväinen ilmanhenki, ja tuoksui kaivetulta maalta.
Maria oli tuossa kuolemaisillaan, vaaleudessaan vielä kauniimpi kuin terveenä, nauravana. Hänen otsallansa lepäsi ylevyys; hänen huulensa olivat jääneet hymyyn, kun hän oli tainnuksiin mennyt. Kuolema tässä ei näyttänyt ensinkään kauhistavalle.
Niin Bolingbroke, tuo petturi ja varas, Jok' yössä mässännyt on kaiken aikaa, Kun antipoodeissa me oleksimme, Kun näkee meidän idän istuimelle Nyt nousevan, niin otsallansa petos Punastuu eikä päivän silmää kestä, Vaan itsekammost' ilkitöitään säikkyy.
Tänä päivänä oli hän tehnyt kauhean keksinnön: hän oli havainnut otsallansa, jonka jaloa kauneutta oli niin usein ihmetelty ja ylistetty, ensimmäiset rypyn jäljet, ensimmäiset merkit, joilla vanhuus alkaa laskea vuotten lukua. Niin, Klairon ei voinut nyt enään salata itseltään sitä, että hän vanheni; eipä voinut hän sitä enään kokonansa salata maailmaltakaan.
Tuo siipien suhina ilmoittaa, mun päiväni vihdoin valkeaa ja haihtuvi hyttyjen kansa; käyn ehkä jo piilosta maailmaan kas, salamat heillä on oppaanaan, joill' aamu on otsallansa. Tuo salama olla tahdon ma ja hankkia ilmaa puhdasta, niin koittavi päivä Herran. Siis lähden ja säilääni tartun taas ja siunaa, Herra, sun palvelijaas, vaikk' oisi se vain tään kerran! ETSIJ
Päivän Sana
Muut Etsivät