United States or Bermuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt sulho suuri ratsastaa, vien kotiin kullanmurun! Hei, lukkari! Sa kuoros tuo, häälaulua mun kuulla suo! Hei pappi! Siunaa meidät! Ma häihin kutsun teidät!» Katosi paari, vaikeni myös laulu, soitto; heitä, hurraa! kaikk', kaikki seurasi nyt pitkin maita, teitä. Ja eespäin vaan, hihhei ja hei! tuo vauhti tuima heidät vei, yöss' orhin harja huiskaa, tien kivet tulta tuiskaa.
Ylpeä on Sormun Irja, tulikukka, suolla soihtu, kiehtova kuin noidan kirja, väkevä kuin velhon loihtu; silmät tutkivat ja syvät, varsi suora niinkuin salko, huulet niinkuin marjat hyvät, suu kuin hiirenherneen palko. Saapuu maiden, merten takaa sulhot suuret orhin, laivoin, tyttö rukkasia jakaa; ottaa jonkun kihlat vaivoin, viikon pitää, sitten hylkää.
Tultiin veriseen paikkaan, jonka Turkkilan isäntä jo pyyntiin mennessämme oli osoittanut meille ja jossa karhu kaksi päivää sitten oli tappanut uhkean orhin. Siinä katseltiin hetki kontion tahrattua pöytää, ja huomasinpa kohta, että hän nykyään, kaiketi menneenä iltana, oli auringon laskiessa käynyt nauttimassa tähteitä paististansa.
Saneli ihala impi: "Silloin mie sinun omasi, kun sammuu sydänsuruni." Tuo kaunis pajarin poika suki orhin sulkkukarvan, naljaeli neitoselle: "Milloin sammuvi surusi?" Virkahteli vieno virpi: "Silloin sammuvi suruni, kun minä sininen risti." Tuo kaunis pajarin poika riisui ristin rinnaltansa, naljaeli neitoselle: "Muistatko minua milloin?"
Tiedän paikan toisen, minne viallisen mennä miehen.» Ja hän orhin kääntää, suistaa, palaa alas aatteissansa. Vanhan velhovaimon muistaa, jota pelkää korven kansa, joka tuntee Tuonen pulmat, ehdot elon, kuolon vallan; hymyy Hurtan huulet julmat, ja hän kuiskaa: »Luokse Mallan!» Elää erämaassa yksin piilopirtissänsä Malla kanssa karhuin ystävyksin; harvoin nähtiin maailmalla.
Lenore lensi, kiirehti, nous povi niinkuin palkein; hän ratsumiestä syleili jo käsivarsin vaikein; jo heittyi orhin selkähän. Hihhei ja hei! Ei pelkää hän, vaikk' onkin vauhti huima, lyö tulta laukka tuima. Kuin kahden puolen tien nyt puut ja niitut, nummet kiitää, kumahtaa sillat, virransuut ja viidat ohi liitää! »Kuu kirkas on!
Jo huutavi raittihisti, syyn virkkavi selvälleen: "Sinä Matti, sen päiväinen risti, lopun nyt sinust' oitis teen!" "Vai vartoa näin unes tähden ijänkaiken tässä mä saan! Sinä tietänet, milloin lähden jokapäivä ma ratsastamaan?" Ja tallista renki se pikaa nyt uljaan tuo orihin; hän ei nukkunut, siinä ei vikaa, heräs ehk' ylen aikaisin. Pää pystyss', ääneti aivan edes orhin ohjaelee.
Ja hän saapui Hämeen maille, kuuli, synnyinmaa miten kumahteli alla orhin kavioiden, näki Hämeen harjuilta väljät veet, ja hän tunsi, kuinka pihka tuoksui Suomen suurilla kankahilla, ja hän päätyi Lepaan kartanohon, siellä vieraili viikon, kaks.
Hyvästi, orhin hirnu, torven toitto, Mielt' yllyttävät rummut, räikät pillit, Kuninkaallinen lippu, kaikki, kaikki Maineikkaan sodan prameus ja loisto! Ja tekin, kuolon hirmusuiset aseet, Elämän-herran jyryn matkijat, Hyvästi! Tehtyn' on Othellon työ. JAGO. Ma mitä kuulen! Herra hyvä,
Neljänneksen kuluttua näkyi Porthos Férou'n kadun päässä sangen pulskan espanjalaisen orhin selässä; Mousqueton seurasi häntä ratsastaen pienellä, mutta varsin somalla auvergnelaisella; Porthoksen naama loisti ilosta ja ylpeydestä.