United States or India ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Samoin kuin vuoripuro virtaa vuoriston rinteeltä milloin juosten kukkaisten niittyjen läpi, milloin terävien kalliokärkien yli, milloin siunausta ja kasvullisuutta tuottaen, milloin kuolettaen ja hävittäen ilman määräämisvaltaa samoin minuakin kohtalo kuljettaa tietä, jonka luova voimani, nykyaika ja ympärilläni oleva maailma määräävät.
Ulkonaisen ja sisäisen pakon alla hän ei voi kulkea omaa tietään. Emerson vertaa ihmistä yleensä suurmiehiin. Mutta on kurjiakin ihmisiä, joita oma tai vieras kohtalo raskaasti painaa. Nykyaika näyttää näitä runsaan valikoiman. Heihin katsoo Pascal, ruumiillisia kärsimyksiä ja hengen intohimoja kokenut mies, Emersonin terveyden vastakohta.
Mitäs sitä muuta mestarille kuuluu? Syntiä ja pahuutta kuuluu... Haureutta ja hekkumaa etsii nykyaika. Ka niinpä ne sanovat... Kun tulisi mestari näistä asioista milloin puhumaan, niin siellä olisi vähä niin kuin sitä pulloon vangittuakin... Ka pitäähän sitä nyt mestaria varten pitää... Ja ainahan sitä niistä myllyn tienesteistä toki sen verran liikenee, jotta näin vanhaa miestä varten. No hyvä.
Yhtä vaikeaksi kävisi epäilemättä useimpien muiden muinaisajan viisaiden, jos he kuolleista nousisivat meidän päivinämme saavuttaa mitään arvoa luullusta viisaudestaan. Sillä joskaan se ei kaikilla ollut etupäässä sananlaskuina, arvoituksina ja lauluina, niin kuului siihen kuitenkin enimmäkseen semmoisia asioita, joita nykyaika halveksii.
Annas, kaikki kun käy Luojan luokse: Jokainen ois sankar' mielestänsä, Parhainta ei palkkaa paljoksuisi Jaloist', ylevistä leipätöistään! Niinhän nykyaika lauleleepi. Lienee totta puolet leikissäkin. Mutta Luoja leivänjyväsistä Löytää jonkun lemmen jalokiven, Tunnon puhtahan ja vilpittömän, Hyvän tahdon poimii aittahansa Kaiken, mikä kukki elämässä, Lausuu: nuo on siemeneni sato. Pain. 15/2 1881.
Minä en huoli muusta, en ollenkaan muusta, ja sitte kun minulla ei mitään ole, myyn takkini ja juon sen suuhuni, ja menen lumihankeen, ja sillä lailla te sitte pääsette maahanpaniaiskustannuksista. Nähkää nyt, hyvät kumppanini, tässä näette parahimman esimerkin siitä, mimmoinenka lumppumailma nykyaika on. Se, joka on muita parempi, se survotaan. Maistappas kerran, Lents. Kas niin!
"Mitä sinä sitte tyhjää aina hätäilet ja tuskittelet? Enkö minä ole monasti sanonut, että tämä maailma kuitenkin on paras, mitä nykyjään on olemassa!" Runoilija Leimun ja minun. V. 1888 ilmestyi eräs harvinainen kirja, nimeltä: "Kevät-Unelmia. Koelmoi Leimu." "Esipuheeksi" sanoo tekijä "tietävänsä varsin hyvin, ettei nykyaika ole lyyrilliselle runoudelle suotuisa.
Sen muistutuksen kuitenkin tahdon tehdä, että liika mustassa muodossa näette ajat ja onnet. Aika on vaihtuva, olemme muuttuva paremmaksi. Kristikunta on kestänyt kovia karkauksia ennenkin, voitollisesti se on vastaanseisova tämän uudenaikaisen pakanallisuuden puuskauksia. Kristus on kirkon pää. Hän on kallio, johon jumalattomat lentävät päänsä puhki. Nykyaika tarjoaa tosin surullisen näyn.
Nykyaika kiittäköön, tulevaisuus älköön koskaan unhoittako teitä." Katarina tunsi mustalaisämmän ja muisto siitä hetkestä, jona hän viimeksi ämmän näki nousi hänen sieluunsa. Mutta kun hän tahtoi ämmälle lausua kiitoksensa, ei tätä enää ollut. Mustalaisämmä oli väkijoukkoon vetäinyt; kukaan ei tainnut sanoa, mihin hän oli kadonnut.
Ajasta ei riipu arvo hyvän teoksen; ja jott' ois jälkipolvill' ilo siitä, saa nykyaika itsens' unhoittaa. ALFONSO. Me kahden, rakas sisar, toimikaamme, kuin yhteis-eduks usein teimme jo. Jos minä intoilen, sä hillitse; ja jos sa laimenet, ma kiihoitan. Niin ehkä hänet pian määrässään näemme, hartaan toivehemme mukaan. On silloin isänmaa ja maailma suurtyötä miehen luomaa hämmästyvä.