Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Nelma puhkesi itkuun kuvitellessaan, että joku muka häntä... Niin epätoivoista oli hänen elämänsä. Mimmi lohdutteli Nelmaa: Taasko sinä! Joutavia! Mikäpä täällä on olla? Ja kyllä täältä päästään: minä hommaudun pois, ja sitten otan sinut mukaani. Katso tuota hullua! Eikö tämä ole hauskaa? Kukkelman huudahteli ihastuksissaan: Kas niin, Nelma kääntyi pois. Sellainen tyttö ... plyygi.
Nelma meni valittamaan talonmiehelle ... joka oli usein humalassa ja raaka ... niin nytkin ... lupasi auttaa Nelmaa vuokranmaksussa, mutta ... sellaisilla ehdoilla. Nelma oli hiukan katkeroitunut, mutta kuitenkaan hän ei hämmästynyt: sellaisia sanoja hän oli kuullut aina. Hän lupasi kumminkin maksaa sen vuokran, mitä vaadittiin, ja poistui. Ehkä hän jostakin saisi rahat...
Saaren hietikot tomusivat ... jopa tuntui tukkivan hengitystä suurien puitten siimeksessäkin. Nelmaa ei haluttanut kiiruhtaa. Eikä täällä sitten jääkarhuja enää ollutkaan. Sitä Sakris ihmetteli. Sota kai nekin oli tappanut nälkään. Eikä ollut paljon muitakaan elukoita: ainoastaan kettuja, hupaisia karhunpoikia ... ja iso pukki ja apinoita.
Niin päättävästi, että ramman silmät suurenivat ... ja sitten ne alkoivat ikään kuin rukoilla Nelmaa. Mutta Nelma kääntyi häneen jälleen selin. No, eihän nyt noin, lapsukaiset, huudahti Mimmi. Tarjotaan toki Kukkelmanille kahvit. Sakris ei tiennyt, mitä vastata, mitä puhua. Mutta hän vimmastui Mimmille ... ja sitten hän meni ulos.
Niin, jaksoipa hän vielä sitten, kun he olivat uupuneina tulleet kotiin, köntiä makuulavallekin, ellei muuten, niin käsiensä voimalla kiipien. Kaikenlaiseen ihmis-parka maailmassa tottuu! Nelma oli Kukkelmanin oma. Nyt vasta Kukkelman oli oikein mielissään. Hän taputti Nelmaa hyväillen käsivarteen, kuiskaili hänelle ... ja naureskeli käheällä äänellään.
Itse hän ei saattanut Mimmiä kauemmaksi kuin raitiotien päähän: ei muka joutanut. Mutta ystävällinen hän oli hänelle ... ja Nelmaa pyysi hän toki ostamaan Mimmille kaupungista kukkia. Seuraavana aamuna tallusteli Sakris jälleen Mikko Suomenvaaran kylään. Sangen varhain, kukkojen laulaessa ... ehdittyään tuskin juoda kahvia, jonka Nelma hänelle totisena ja unisena keitti.
Mimmi osoitti Kukkelmania, joka seisoi lankkuaidan takana ja katseli Nelmaa. Mimmiä rampa tuskin huomasikaan; Mimmin läsnäolo harmitti häntä kuitenkin vaistomaisesti. Sakris koetti päästä lähemmäksi ikkunaa... Ja yrittäessään siinä liikuttaa jalkojaan nopeasti ja pontevasti ei hän taas muistanut edessään olevaa vallinreunaa ja sen kuoppia.
Hän haukkui epämääräisin sanoin Nelmaa ... kuljeksijaksi, yölepakoksi. Ja viimein vaati hän tiukasti tietää, missä Nelma oikeastaan oli käynyt. Tyttö aikoi jo näyttää Sakrikselle Mimmin antaman puseron, joka oli mytyssä tuolilla. Silloin Sakris luisui alas keinumasta ja avasi riuhtoen tuon mytyn. Vai Byskatalta Nelma oli tämän saanut! Missä se aatelisfröökinä sitten asui? Nelma ilmoitti osoitteen.
Mutta kesäyön hämärässä, jossa ei sähköä olisi tarvittukaan, näki hän kuitenkin Kukkelmanin hirveän ja surkeasti kierostuneen hahmon: sääret, jotka olivat kuten kaksi koukkuun käännettyä talikynttilää ... ja toinen jalka vielä sivulle vinossa. Näki hänen kellertävän ja punertavan kyttyränsä: niin kuin mikä pahentunut lihamöhkäle. Nelmaa väristi...
Saarnasi rumalla puhetavallaan... Vai Kukkelmanin kiihkeä haluko rakentaa huvila ... juuri Nelmaa varten. Huvila! Nelma saisi siellä olla rauhassa. Millä ehdoilla, sitä ei hän tullut miettineeksi, kun ajatteli itse huvilaa. Kävelylle ei Nelma kuitenkaan halunnut Kukkelmanin kanssa. Jo tulomatkalla olivat ihmiset katselleet heitä.
Päivän Sana
Muut Etsivät