Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. lokakuuta 2025
Mutta hänen ajatuksensa eivät pysyneet koossa eikä hän mitenkään saanut kirjettä syntymään. »Hyvä Natalia, en voi matkustaa muistissa eilinen ikävä keskustelu Ignatij Nikiforofin kanssa»... alkoi hän. »Entä sitten? Pyytääkö anteeksi, mitä eilen sanoin? Mutta minähän sanoin vaan mitä ajattelin. Ja hän voisi luulla että minä peruutan.
Senpätähden selvästi muistan kuinka eräänä päivänä hämmästyin nähdessäni kotohuoneistomme täpötäynnä vieraita ihmisiä, herroja ja naisia, joita en koskaan ennen ollut nähnyt. Hoitajattareni Natalia oli silloin sairas ja äitini itsensä oli täytynyt ottaa minut hoidellakseen. Pelästyneenä, nähdessäni kaikki nuo oudot kasvot, pidin minä tiukasti kiini äidin hameesta ja seurasin häntä joka askeleella.
Hän heitti ongen uudelleen. "Natalia Niholajewnan poika, niinkö?" kysäsi hän parin minutin perästä, joitten kuluessa olin katsellut häntä salaisella kummastuksella. Laihtunut hän tosin oli, mutta näytti sittenkin jättiläiseltä; mutta minkälaisessa puvussa hän oli ja kuinka laskehtinut! "Niin aivan", vastasin minä. "Minä olen Natalia Niholajewna B:n poika." "Terveenä, vai?"
Natalia Ivanovna pyysi nyt päästä veljensä huoneisiin jättääkseen hänelle kirjelapun ja vahtimestari saattoi hänet sinne. Tultuaan Nehljudofin kahteen pieneen huoneeseen tarkasti Natalia Ivanovna niitä ensin uteliaasti. Kaikkialla hän huomasi tuon tutun puhtaudem ja säntillisyyden, mutta häntä hämmästytti se sisustuksen vaatimattomuus, joka oli veljelle kokonaan uutta.
Koetan parastani. En tiedä vielä mitä, tunnen vaan että jotain tässä on tehtävä. Ja mitä voin sen teenkin. Niin, niin, sen kyllä ymmärrän. No entä se asia noiden kanssa, sanoi Natalia hymyillen ja näyttäen silmillään Kortshagineihin, onko todellakin kaikki loppunut? Ihan kokonaan, ja luullakseni ilman kaipausta kummaltakaan puolelta. Sääli. Minun on sääli. Minä pidän hänestä.
Katjusha hylkää minun uhrini, ja uhrautuu itse, omaan asemaansa nähden hyvinkin monessa kohden, enkä minä voi ottaa vastaan tätä uhria, jos se on hetkellistä. Ja nyt minä matkustan hänen mukanaan ollakseni siellä, missä hän on, ja aijon niin paljon kuin mahdollista auttaa ja keventää hänen kohtaloansa. Natalia Ivanovna ei sanonut mitään.
"Eikö joku naisista laula?" kysäisi Juho, Agatan lopetettua. "Ei, siihen vaaditaan paljo", Natalia naurahti, "teillähän on niin suuret vaatimukset." "Yksinkertainen laulu minua miellyttää." "Maria, nyt on sinun vuorosi", Aatto tuli Juholle avuksi "kylläpä, äiti; osaa hän! Marialla on pieni sievä ääni."
Ja kun äitikin oli jo sikeässä unessa, huusi kapteeni koetteeksi sen venäläisen suuriruhtinattaren, Natalia Feodorovnan lempilauseen: He ovat kansalta maan ottaneet, he ovat kansan rengiksensä tehneet, joka rahasta työvoimaansa myypi niinkuin markkinatavaraa kaupungin torilla!
"Ei ole tämä mies sitä laatua, armollinen rouva Natalia Niholajewna, että rupeaisi valittelemaan tahi pelkäämään", puhui hän tuimana. "Olen vaan teille, joka olette hyväntekijäni ja jota minä pidän arvossa, tahtonut puhua, mitä minä tunnen. Koska niin tein, niin oli mulla siihen syyt. Ja tyttäreni eivät lakkaa minua tottelemasta iankaikkisesti, amen!"
Mutta vanha ruhtinas istuutui pöydän ääreen ja käski heti luoksensa lakeijan, jolta alkoi tilata jotain syötävää ja juotavaa. Missi ja Osten pysähtyivät myöskin ruokasaliin ja olivat juuri istumaisillaan, kun näkivät ovessa tutun naisen ja menivät tätä vastaan. Se oli Natalia Ivanovna. Natalia Ivanovna tuli Agrafena Petrovnan seurassa ympärilleen tarkastellen ruokasaliin.
Päivän Sana
Muut Etsivät