Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Ei näkynyt ainoatakaan elävää olentoa, talo oli kuin lumottu linna. Kun hänen suksensa olivat luistaneet vanhan tuvan eteen, asetti hän ne sen matalaa räystästä vastaan ja meni porstuaan. Siinä tuli häntä vastaan Hanna. Hänen silmänsä välähtivät. Minun tulostaniko se noin ilostui? Olisiko Karoliina hänelle kirjoittanut? Käykää toki sisään! Kaikki muut ovat laamannissa Naimin sulhasen nimipäivillä.
Kaarina ei ollut Naimin näköinen. Ainoastaan vartalo ja suu hänessä muistuttivat sisaresta.
Oli kuin olisi ollut joku alakuloisuuden ilme Laurin kasvoilla. Eivät tulleet Hanna ja Kaarina? kysyi Antero heidän lähtiessään alas. Jaa, niin, sanoi Lauri ovessa. Olivat juuri rekeen nousemassa, kun tuli tieto, että Naimin mies on kuollut. Kun se sanottiin, oli Antero jo kaitaisissa rappusissa laskeutumassa alas. Lauri ja Helander tunkivat häntä edellään.
Naimin kasvoilta oli kadonnut niiden tavallinen iloinen ilme, hän oli melkein kuin huolestunut jostain, otsa pyrkien ryppyihin ja suu supussa ja huulet liikkuen niinkuin lapsella, joka opettelee kirjoittamaan ... ja hän oli nyt Anterosta viehättävämpi kuin koskaan.
Ne olivat Naimin kihlatulet, jotka siellä paloivat. Hän seisoi siinä ja katseli, kunnes liekki alenemistaan aleni ja painui vähitellen kirkon harjan taa. Hän kääntyi pois ja meni aittaan, jonka musta ovi ammotti häntä vastaan... Mutta ihana se oli sittenkin ollut, hänen unelmansa.
Hän oli olevinaan kuin pikkupoika piilossa! Hän istui siinä kuunnellen ääniä lahdelta, jossa joku souti, niityltä lahden pohjasta, jossa joku viikatetta hioi, tuolta korkealta vaaralta, jossa käki kukkui katseli västäräkkiä, joka ajoi hyttysiä puutarhan käytävillä. Voi rauhan paikkaa, voi onnen majaa talossa tässä riippakoivujen alla! Täällä yhdessä Naimin kanssa!
On vain ehkä Naimin mieliksi kuunnellut hänen soittoaan. Robert jatkoi: Enhän minä tiedä, mitä voin saada aikaan, mutta jos mieli luoda vähänkin valaistusta siihen Castrénin väitteeseen, että Suomen kansa ei ole maailman historiasta irti temmattu, yksinäinen suokansa, vaan että se on sukulaisuudessa ainakin ihmiskunnan kuudennen osan kanssa, niin, mitä sanot, eikö ole työ tekemisen arvoinen?
Naimin silmät säteilivät, Robertin poskille oli noussut hieno puna, Lauri ei saanut sanaa suustaan hämmästyksestä ja ihastuksesta, kuului kuiskauksia: »Snellman Lönnrot!» eikä Antero voinut heistä pitkään aikaan silmiään riistää.
Kun kaikki kerääntyivät upseerin kädestä katselemaan keisarin kuvaa, käytti Antero tilaisuutta pistäytyäkseen verannalle, jonne oli nähnyt Naimin menevän laamannin neidin kanssa. Hän näki heidän kädet toistensa selän takana käyskelevän puutarhassa. Ovenpielessä seisoivat Ingrid ja Otto iloisesti jutellen. No, ja mitä sinä nyt opit siellä Tukholmassa? Ranskaako ja kaiken maailman hienouttako?
Mutta he lensivät Naimin kanssa suin päin rappusia alas, karkasivat portille, repäisivät sen auki, hyppäsivät vaunujen taa, toiset vaunuihin, sitten taas maahan, rinnuksia auki repimään. Antero, joka oli istunut ruokasalissa, näki Naimin heittäyvän sulhasensa syliin ja pyörähtävän hänen kanssaan monta kierrosta pihamaalla. Professorikin tulee sanoi Antero Laurille.
Päivän Sana
Muut Etsivät