Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Kas, pian muuttuvi kaikk'. Kun häät on ollehet, käskee miesi, ja nöyrä on vaimo ja sois vaan mieliksi olla; vaan sitä ennen taas se on hän, joka käskyjä antaa. Muistanpa kuinka ma itseki, kun tuli hän, joka sitten mullen miehenä uskollinen oli kuolemahansa kuink' olin käskevä, korska ja kallis pyyteä, kunnes mun kotihinsa hän vei, miss' sitten tottelin riemuin.
Jos mitä tahtoi ja jos sitä pyysi hän lempein katsein, voitu ei kieltää, eikäpä tahdottu, vaikk' olis voitu; taas jos vaati hän korskaillen, toteltiinpa jo miltei, vaikkapa joskus nurkuiltiin, ei tiettynä, miksi. Syys oli, näin tuli kaupunkiin hän; kahvit ja tanssit alkoi nyt. Maatyttö jo illassa muuttuvi daamiks.
Kas lähde virtaa vuoresta, Luo silmäns taivahille, Ja lemmenkukat partaalla Suloa lausuu sille. Se on niin kirkas, loistava, Se kuvaileepi taivasta. Se puroks sitte muuttuvi, Mi kirkas ompi vielä, Vaan kun sen vesi juoksevi, Se himmentyypi tiellä; Se kukkaisia suutelee Ja riemuisena rientelee.
Aika, huolet, kärsimykset ovat minussa muuttaneet sen, mistä te minut tuntea voisitte. »Aika muuttuvi moneksi, ihmiset ajan keralla.» Mari. Sanohan edes nimesi! Se ei toki liene muuttunut. Audotja. Siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi oikean nimeni kuulin, että tuskin sitä enää muistankaan. Matti. Mitä juttelee hän? Juhana. En minäkään ymmärrä, mikä häntä vaivaa. Audotja.
Mies on uljas, kokenut ja voittoon Tottunut, kova-rintainen, Tahtoo kaikki ohjata hengellänsä, Murtaa kaikki, häntä mi vastustaa. Miekkansa hän nostaa. Silloin häntä Koskettaa käsi salainen. Miekka vaipuu, salama uhkaavainen Kyyneleeksi muuttuvi silmässä. Meren aallot kuohuu, myrskyt pauhaa; Käskette, ja ne tyyntyvät; Meri tottelee, joka laivat nielee, Ei voi niellä pienintä lastakaan.
Näin huuto kulki miehestä mieheen, Ja joukko jätti laivalla laholla Nyt taaksensa rannat syntymämaan. Tul' sana kuninkaalle: "Sun poikasi Pois laivassaan jo merelle kulkee; Jää maasi turvattomaksi, uljaimmat Kun sankarit hällä mukana on." Vihastuu Fjalar, muuttuvi muotonsa, Ja kumahuttain kilpehen iskein Hän huutaa: "Miehet, merelle; rikottu On sääntöni, elää rikkoja sen."
Niin tää muisto kallihin Ompi sitä rakkahampi, Suloisempi, ihanampi Ja se loistaa kirkkaammin. Henki silloin suur' on vaan, Se on täynnä ihastusta; Kangastuskin kangastusta Nyt ei enää olekaan. Ja myös vesikellonen Muuttuvi nyt puhtahaksi, Kirkkahaksi pisaraksi, Ei oo lainavärinen. Niin myös elää muisto sen, Joka yhä suurta antaa, Jolle tulevaisuus kantaa, Muiston kauniin seppelen.
Kas, lähde virtaa vuoresta, luo silmäns taivahalle, ja lemmenkukat partaalla suloa lausuu sille. Se on niin kirkas, loistava, se kuvaelee taivasta. Se puroks' sitte muuttuvi, mi kirkas ompi vielä, vaan kun sen vesi juoksevi, se himmentyypi tiellä; se kukkasia suutelee ja riemuisena rientelee. Vaan kun se rientää kauemmas, se paisuu suuremmaksi, se tanssii, ollen riemukas, ja muuttuu raivoisaksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät