Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 3. lokakuuta 2025


Johan se aika jalopeura on!" sanoi mamseli. Samassa näkyi käytävällä Munkkiniemen herra ja rouva; he lähestyivät. "On oikein herttainen ilma tänään!" sanoi herra. "Tuo tuomi haisee niin hyvälle tänä kesänä!" sanoi rouva. "Luonto on kaunis; se on totta, mutta ihmisillä on se suuri vika, ett'eivät ole yksimielisiä. Se olisi niin hauskaa, kun he sitä olisivat!" sanoi mamseli. "Hyvä, Eveliina!

"So, kyllä piisaa nyt", tuumi herra ja antoi venheen kääntyä, ja laskettiin takaisin Munkkiniemen rantaan. Hän oli mamselin vanha tuttu. Syksy tuli ja samalla se aika, jolloin kaupunkilaiset maalta kotiutuvat. Mamselikin tuli piikoineen kaupunkiin mutta kumma kyllä ei enään entiseen asuntoonsa, vaan vallan toiseen. Siinä ei ole liioin ihmettelemistä, sillä joka vuokralla asuu, saa usein muuttaa.

Leski-Annan tauti ei parantunut, vaan kuolema kumminkin antoi tovin itseänsä odotella. Tämä tuotti Elsalle suurta surua ja huolta. Rahaa tosin oli hiukan säästöön karttunut, niin että äiti saattoi antaa tyttärellensä hänen niukan ansionsa lisäksi säästöstä, jott'ei kumminkaan ravintoa puuttunut. Munkkiniemen kartanosta myöskin silloin tällöin jotain lähetettiin.

"Minne?" kysyi rouva. "Tänne porstuaan!" ja niin he menivät molemmat porstuaan. Munkkiniemen rouva seisoi sisarensa edessä hyvin ryhdikkäänä. "Tässäkö me seisomme kylmässä porstuassa?" kysyi rouva.

"Kyllä Katri puhui vähän että täällä on Elsa, vaan en minä saanut selvää, kuka Elsa", puhui vieras. Neiti oli Munkkiniemen Liina. "Matkustaako Liinakin pois näiltä tienoilta?" kysyi Elsa. "Matkustanhan minä sinne Turun puoleen. Kontio on hankkinut siellä muutamassa suuressa herraskartanossa pehtorin paikan, ja me menemme nyt naimisiin.

"Ja siinä se olisi tehnyt niinkuin mies, kun olisi aikalailla nimeltään haukkunut!" sanoi Munkkiniemen herra. Aatu jäi katsomaan silmät selällään Munkkiniemen herraa. "Jaa, suuri niillä on papeilla oikeus ruoskia toista ihmistä sanoilla", arveli Aatu vasta pitkän ajan päästä. Mamseli mutisti suutaan sisarelleen ja hänen miehellensä. Elsa kulki siinä edestakaisin, yhtä vieden toista tuoden.

Aukealta mereltä katseltiin kaupunkia, josta parhaastaan silmiin pisti Punavuoren paljaat kalliot ja Kaivopuiston metsä. "Milloinkahan nuotkin kalliot ovat taloja täynnä?" kysäsi Munkkiniemen rouva. "Ei milloinkaan!" vastasi herra. "Fredrikki annahan kulua sata vuotta, kyllä vielä toista näet, sillä Helsinki on pääkaupunki", sanoi mamseli.

"Hiiretkö? Kuinka sanoi?" sanoi Munkkiniemen rouva. "Hiiret, minä sanoin ja puheistani vastaan!" "Puheestasi kyllä voit vastata, sitä en menekään valheeksi takamaan, sillä minä luotan rehellisyyteesi aivan täydellisesti. Mutta siinä asiassa on eräs mutka, johon ei ole minun syytäni muuta kuin puoleksi. Minä kyllä olen käskenyt viedä maitoakin joka aamu. Eikö sitä tuotu?

Elsa jäi kyökkiin ja tarkasteli nyt kaikkia paikkoja, että oppisi tietämään missä mikin on, jos tarvitaan. Munkkiniemen rouva oli myöhään iltaan sisarensa kamarissa. Illalla katsoi hän pois mennessään kyökin ovelta sisään ja sanoi: "Hyvästi Elsa, pidä hauskaa!" Elsa katseli akkunasta, kuinka rouva nousi kääsyihin ja kuinka sisarensa häntä erinomaisella hellyydellä hyvästi jätteli.

Jo hyvissä ajoin helluntaipäivän aamuna, 26 päivänä toukokuuta, olimme valmiit lähtemään jalkapatikkamatkallemme; mukaamme otimme me hiukan rahapenniä ostaaksemme matkan varrella maitoa ja kahvia sekä voileipärepun, jota vuorotellen kannoimme. Suuntasimme kulkumme länteenpäin Melalahden, Munkkiniemen ja Talin kautta Albergaan. Oli ihana kesäpäivä, jolloin tuntuu kuin luontokin pyhää viettäisi.

Päivän Sana

suostunkin

Muut Etsivät