Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Elsa lensi kasvoiltansa punaiseksi, jotta korvanlehdistäkin luuli veren tippuvan. Munkkiniemen rouva nousi ylös ja alkoi kävellä edestakaisin laattialla. Kireäksi näytti käyvän asia molemmille. Elsa aukaisi suunsa: "Munkkiniemestä annetulla avulla! Saan kyllä nöyrimmästi kiittää rouvaa avusta! Vähäinenkin apu tarpeessa on apua sekin. Mutta elää sillä, on ero niinkuin yöllä on päivästä.
Hän oli sangen tyytyväinen, kun huoneen seinävierillä kasvoi kesäisin kaunista nurmea ja lähellä humisi tuuli hongikosssa ja akkunasta katsellessa näkyi lahden sinervä pinta. Vaan ei sillä hyvä, että hän vaan luontoa akkunasta katseli, hän kulki siellä itse joukossa. Töllin asukasta kutsuttiin Leski-Annaksi ja luutamuijaksi. Hän oli Munkkiniemen rengin leski.
Hän sanoi sen itse minulle aamulla", sanoi Matti. "No, se on eri asia, kun poika puhuu!" tuumi herra. Ja niin menivät he joukossa huoneesen. Elsa meni kyökkiin ja pieni Matti, mamseli ja herra kamariin. Kohta kun Munkkiniemen herra ja mamseli olivat päällysvaatteensa riisuneet, tulivat he kyökkiin. Elsa puuhasi jotakin askaretta ja Matti seisoi ja piteli ovipieltä.
Sillä kumminkaan ei ole sanottu, että ihmisen pitää haeskella tuulen takaisia. Ota nyt ja mene kyökkiin saamaan suurusta; sitten saat käydä kodissasi järjestämässä kalustoasi ja iltasella menemme uuteen paikkaasi. Ota myöskin mukaasi mitä luulet tarvitsevasi, sillä sinä näetkös tulet muuttamaan palvelukseen josta et milloin vaan voi käydä Munkkiniemen niityn laidassa vaatteita muuttamassa."
Kun nyt kotiisi menet, niin ole hyvä ja sano miehellesi, että jos Munkkiniemen metsässä ei enään ole muuta polttopuuta niin polttakoon heti ensimmäisenä tätä seuraavana päivänä Leski-Annan mökin.
Elsa katsellessaan venhettä tillahti itkemään, sillä monet muistot olivat kätkettynä äitivainajan ja lapsuuden suloisista ajoista tuossa vanhassa venheessä. Munkkiniemen herralla oli suuri venhe, johon sopi toistakymmentä henkeä. Harvoin oli se kuitenkin liikkeessä, sillä ilman piti olla melkein tyynen, ennen kuin hän uskalsi lähteä veden päälle.
Rajuilman tauottua lakkasivat pojatkin riitelemästä. Häät olivat olleet komeat ja niissä oli ollut hauskuutta jäämäänkin asti. Kuka kumminkin häiden jälkeen ja mamselin mentyä jäi pahoille mielin, oli Munkkiniemen Elsa. Hänelle ei mamseli muistanut antaa päästökirjaa eikä palkkaa.
Me kuvittelimme ympäröivän seudun täyteen mielikuvitusolennoita ja sijoitimme sinne mitä uskomattomimpia romantillisia tapauksia, sellaisia, joita voi ajatella ja kuvitella vain joko suuri runoilija tai 13-vuotias lapsi. Kun me illalla sitten paluumatkalla kuljimme Munkkiniemen sivuitse, huomasi setäni, kenraali, meidät ja pyysi meidät luokseen juomaan teetä.
Hän purskahti itkuun, sillä pian hänkin itse oli oleva hyljättyin joukossa maan päältä. Samassa nosti hän silmänsä korkeuteen, sillä yksi oli siellä ainaiseksi elävä, jonka lempeä sydän ei ketään hylkää. Hän sai uutta reippautta, suuteli useat kerrat vanhaa rakasta puista ristiä ja läksi pois astumaan. Hän ohjasi kulkunsa toista tietä ja palasi Munkkiniemen kautta.
Munkkiniemen rouva oli istunut keinutuoliin, jossa hän hiljalleen itseänsä keinutteli. Mamseli katseli Elsaa kauttaaltansa päästä jalkoihin. "Kyllä sinä näytät väyreeltä tytöltä; pelkään vaan että olet liian nuori", tuumi mamseli. "Minkä vuoksi luulet liian nuoreksi?" kysyi rouva. "Jos jotain tarvitsis joskus nostaa, mitä lapsesta on."
Päivän Sana
Muut Etsivät