Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Elellen näin, nyt kuin ennen, vanhus Sûnion huipull' illall' istui kerran. Povellaan ol' kokoon-pantu kääry, Suuren pakanan Sofokleen teelmä, Jalon laulajan, ja kääryn reunaan Piirrettynä: "Oidipûs Kolôneus." Lukenut hän äsken oli draaman, Muistissaan sen ilmeet vielä viipyi, Lauletulla seudull' liiti silmä.
Oli aikoja kulunut siitä kuin provasti viimeksi oli kulussa kadonnutta lasta varten. Ajat eivät olleet suuresti muuttuneet siitä, mutta kumminkin kuinka toisin nyt! Silloin ei ollut pienintäkään alkua tiedossa, mistä hakemista alkaa; nyt oli ainakin alkua, nyt monien vuosien kuluttua. Provasti kävi vielä muistissaan kaikki asiat.
Siinä hetkessä astui hänen muistissaan elävänä esiin sen ihanan, kalvakan neitosen kuva, jonka hän kerran näki matkallaan Pentti Skytten metsästysmajaan, käydessään Inkerin tuvassa.
Hän myötä vaaroiss' ollut on, on nähnyt veripäivät, on voitot, iskut tappion, joist' ikiarvet jäivät; häll' on niin paljon muistissaan, maailma mit' ei muistakaan, Ma hiiskumatta kuuntelin, ei sanaa hukkaan lennä, jo puoliyössä oltihin, kun vihdoin muistin mennä; hän saatellen viel' ovellaan puristi kättä iloissaan.
Ja näkevi maansa taas, Jok' on kuin kaukana muistissaan, Kun kuu sen vuorille heitti Valonsa vapisevan. Nyt sota on joutuva; Jo Innishonnahan tullunna On eilen satujen Hjalmar Ja miehet Loklinin myös. Terveisiä lähettää Näin nuori kotka usmien maan: "Kuningas Morvenin, kutsu Nyt kansat tappelemaan. Nyt pohjasta tuuli käy; Se huomisaamuna, kuningas, Rannalles' vapisevalle Purjeitten myrskyä tuo".
Hänestä tuntui niin kummalliselta. Suloisessa ruusun hohteessa väikkyi hänen muistissaan sen ihanan neidin kuva, jota hän sanoi puolisokseen.
Hän huomasi kyllä, että tuli pimeä ja yö ja että hoitaja tuli hänen luokseen ja antoi hänelle juomista. Ja hän joi sanomatta mitään, mutta ei nukkunut. Hänen järkensä toimi vaivaloisesti ja hänen oli vaikea käsittää kaikkia asioita, aivan kuin hänen muistissaan olisi ollut aukkoja, suuria valkoisia ja tyhjiä paikkoja, joihin tapahtumat eivät olleet lainkaan merkityt.
No?... Mitens se veteli? Ka ei mitään... Se jäi vielä vähä avonaiseksi, mutta en minä nyt vielä tähän ensi hätään kuole. Onhan se vielä toki Sallisen leski jälellä. Ka onhan se. No on tää toki ilo, jotta tulit. Ka istutaan. Rakastatko sinä Hilkka minua? Ka rakastan. No niin se pitääkin ... niin on toki joku, joka minua rakastaa ja muistissaan pitää... Vai mitä, Hilkka? Ka ei mitään.
Oliko Andrélla, kun hän käytti tätä kieltä, tarkoituksena ainoastaan pitää muistissaan sitä, vai tahtoiko hän antaa nuoruutensa turhamaisuudenkin kainulaisille loistaa, ei varmuudella saateta sanoa, yhtä vähä kuin sitäkään kysymystä voidaan varmasti vastata, paistatuttiko André näillä kirjeillänsä ainoastaan omaa pojan rakkauttansa, jok' uskollisesti muisti isän iloittamisen velvollisuutensa, vai myöskin sen ohessa itserakkaudessansa, joka kernaasti tahtoi näyttää, mikä mies hänest' oli tullut.
Mutta Martta-rouva ei päästänyt häntä niin helpolla. Odotahan hiukan, sulottareni, sanoi tuo ankara rouva, koettaen sopertaa sitä saksaa, mikä vielä vanhoilta ajoilta oli hänen muistissaan jäljellä. Hiljaan härkä kyntää. Se, joka astuu yli minun kynnykseni, ei saa olla ovenpieltä pitempi. Parempi kumartua nuorena kuin madella vanhoilla päivillään.
Päivän Sana
Muut Etsivät