Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
"Sinun täytyy suoda anteeksi, Karolina", sanoin minä, "jos minustakin tuntuu aivan mahdottomalta, että sallittaisiin naisen, sellaisen kuin sinä olet, jäädä naimattomaksi, ja varmaankin löydät vielä joskus jonkun, joka sinua miellyttää tultuasi vähemmin vaativaiseksi". "Vaativaiseksi! Miksi sinä käytät tuota sanaa, vaikka tiedät, ett'en minä vaadi mitään?
*Rosmer*. Niin riemuitsithan sinä, Rebekka! Siltä minustakin näytti. *Rebekka*. Niin, minä riemuitsin hetkisen. Unohdin itseni silloin. Muinoinen reipas tahtoni pyrki taas vapautumaan. Mutta nyt sillä ei ole enää voimaa ei pidemmältä. *Rosmer*. Miten sinä selität muutoksen, joka sinussa on tapahtunut?
Lauri tekee oikein, sanoi Hanna. Jos hän tahtoo olla rehellinen mies, ei hän voi muuten tehdä. Niin minustakin, sanoi Kaarina. Mutta minä sanon, että hän tekee väärin, ja minusta olet sinä, poika, jo tarpeeksi häpäissyt perhettäsi ja kotiasi, että voisit meidät ainakin tästä säästää. Paneeko pappa minut ja Heddan kuulutuksiin vai ei? En. Sitten täytyy minun pyytää Helanderia sitä tekemään.
Hänessä on jotain erityisen hienoa ja salaperäistä, jotain hillittyä surumielisyyttä ... luuletko, että ne ovat onnelliset, hän ja hänen miehensä? Semmoinen mies kuin pastori on aina onnellinen, mutta mitä rouvaan tulee, niin en tiedä, mitä erityistä syytä hänellä olisi olla asemaansa ihastunut... Siltä minustakin näytti jo heti ensi iltana, etteivät »nuo kaksi» juuri ole luodut toisiaan varten.
Mutta minusta on hyvin kummallista että palava rakkaus, joka on syttynyt ja saanut sijaa niin harrasmielisen ja tulisen miehen sydämessä kuin teidän, yhtäkkiä voi, yhden ainoan yhtymisen kautta, haihtua tai muuttua tyveneksi ystävyydeksi; selittäkää se minulle." "Se on minustakin ihmeellistä," vastasi Tom, "ja minä en tiedä voinko sitä selittää." "Miettikää sitä ja koettakaa."
Vihdoin ei Nero enää saattanut vaieta, vaan viittasi Petroniukselle ja virkkoi, kun tämä oli tullut podiumiin: "Puhu..." Petronius vastasi kylmästi: "Vaikenen, sillä en löydä sanoja. Sinä olet voittanut oman itsesi." "Niin minustakin tuntuu, mutta tämä kansa...?" "Saatatko toivoa, että roskaväki ymmärtäisi antaa arvoa runoudelle?"
Se oli se sama Kanteletar, jonka olin ennenkin emännältä saanut. Hän sen nytkin haki käsiinsä ja antoi minulle. Siitä oli minulle kauaksi aikaa iloa, ja sitä minä enimmäkseen luin. Liisa näkyi olevan emännän parhaita ystäviä, ja hyvin häntä emäntä minun kuultenikin kiitteli. Hyvä ihminen hän minustakin oli, vaikka emme me usein puheikkain joutuneet.
Kuulkaa, sanokaa minulle, mitä varten minä olen täällä? GRANSKOG: Te olette kutsuttu illalliselle. KERTTU: Kuka kutsuu? GRANSKOG: Minä. KERTTU: Miksi me emme syö sitten? Minusta näyttää niinkuin tuossa olisi pöytä katettu. GRANSKOG: Niin minustakin. Sallitteko. KERTTU: Tämä on mainiota. Siitä on niin pitkä aika kuin minä olen syönyt ravintolassa. Sardellia, hummeria, kaviaaria, ai, ja lohta.
Ja vaimosi on heittänyt pesään värilautasen ja siveltimen? On, melkein kokonaan. Se on kaikessa tapauksessa vahinko. Niin on minustakin... Mutta siinä asiassa on vaimoni itsepäinen. Taloustoimissaan hän kai on väsymätön? Kunpa näkisitkin hänet hääräilemässä ruokakonttorissa ja keittiössä ja... Mutta miten on käynyt hänen valkoisten käsiensä, joita sinä niin arastelit?
«Vaan ei kuole kuitenkana, Eikä vaivu vainajihin, Niin vain on, kuin konsa miesi Vaipui valhekuolemahan: Se kun aian oltuansa Heräjävi hurmiosta, Ihmiset imehtelevät, Kummat kuuluvi hänestä». «Minustakin moinen viesti Vielä hälle vierähtävi, Kuta lapset kuullessansa Imijätkin ihmehtivät, Silloinpa särähtänevi Sielu armahan emoni, Kunpa ei pakahtuneisi Syän suuresta ilosta.»
Päivän Sana
Muut Etsivät