Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
KARIN. Viktor voisi mielestäni tehdä niinkuin hän itse parhaaksi näkee. SYLVI. Niin minustakin. Lupaa vaan, ettet sano yhtään sanaa, et myötä etkä vastaan. Lupaatko sen Alma? ALMA. No niin, sen voin luvata. Vaikka minua kovin peloittaa. SYLVI. Kiitoksia, Alma kulta. Nyt olen rauhassa, sillä nyt tiedän, että hän tulee. ALMA. Ei hän kumminkaan saa viipyä kovin kauvan
Mutta sille en mitään voi, että sinua rakastan ja aina tahdon rakastaa. En olisi heittänyt, vaikka isäsikin olisi heidän puolelleen mennyt. Luulivatko minun himoitsevan sinun rikkauksiasi! Siinä he pettyivät. Yhtä rakas olet minulle, vaikka olisin sinut löytänyt tunturin takaa. Tuntuuko sinusta samalla tavalla?" "Niin minustakin tuntuu", rohkeni Hanna nyt sanoa, "ja niin on aina tuntunut.
Jos siis olette siihen suostuvaiset, jota en laisinkaan epäile, kirjoittakaa nimenne ja puumerkkinne alle. Roponen. Tämä tuuma on minustakin erittäin hyvä ja hyödyllinen! Kaikki. Niin on! Kosmin. No! Sitten ei muuta kuin yksitellen tulette tänne nimenne kirjoittamaan. Roponen. Mutta me tahdomme tietysti lukea sen sisällön ensin. Kosmin. Mitä? Johan minä selitin sen, vai ettekö ymmärtäneet?
»Hänen *täytyy* kuolla!» Konrad sanoi. »Siinä ei auta mikään, Heinrich hyvä. Minustakin, totta tosiaan, tuntuu vaikealta surmata hänet. Mutta jos annamme hänen jäädä eloon, täytyy meidän molempien kuolla, eikä se häntä kuitenkaan auta. Kyllä hänet Golo sittenkin löytää. Täytyyhän meidän sitä paitsi viedä hänelle kreivittären silmät merkiksi».
Sanoin jo Lontoossa, Watson, ja toistan sen nyt, että me emme koskaan ole tavanneet vihollista, joka olisi suuremmassa määrässä miekkamme arvoinen." "Ikävää oli, että hän sai nähdä sinut." "Niin minustakin tuntui ensin. Mutta ei ollut mahdollista päästä pakoon." "Mitä luulet tiedon sinun täällä olostasi vaikuttavan hänen aikeisiinsa?"
"Niin minustakin näyttää. Siinä oli jotakin, eikö niin?" "Kyllä. Jotakin kummallista, jotakin omituista." "Sinä olet hyvästi kuvaillut sitä. Jokaisesta tuntui samoin. Minä olen usein maininnut sen kumppaneilleni. Sanokaat mitä sanotte, lausuin minä, surma vieköön äitini, jos siitä asti kuin tuo vanha kunnon mies kuristi itsensä, asiat ovat käyneet luonnollista menoansa.
"No, mitäs minun emäntäni sanoo?" utasi isäntä wielä. "No, jos nuo eiwät sowi, niin ei sitten mikään. En kenelläkään luule noin siewiä waatteita olewan", wakuutti emäntä. "Niin minustakin rupeaa tuntumaan, waikka ne wähän ensinnä oudostiwat.
Miettivänä ja alakuloisena istui hän vaan, mutta hän ei nyt avosuin katsoa töllöttänyt silmiin mökin vieraita, heidän raa'asti ja jumalattomasti puhuessaan; pojan sydämessä soi vaan kysymys: tulisikohan minustakin vielä mies, ja se antoi hänelle muuta työtä. Niin kului se päivä. Illalla pani poika levolle pehku-vuoteellensa, yhtä pörröisenä nousi hän aamulla.
MAIJA. Mitä kaksi kääröä? TOLARI. Ne kuuliaiset lapset, jos Maija tahtoo ottiatuota? MAIJA. Minä tahdon. TOLARI. Ja minä Heikki Tolari tahdon rakastaa sinua Maija Rivakka myötä- ja vastoinkäymisissä. Mitä Maija itkee? MAIJA. Se on niin suloista, kun ne saavat toisensa, jotka toisiaan rakastavat. TOLARI. Niin minustakin. Lähdetään Maija, pesemään Heikin silmät. Minnekähän se Anni on kadonnut?
Näitä muinaisia ihmeitä hän vertauskuvina sovitteli nykyisiin asioihin ja syvästi huokasten hän lopuksi lausui: »Ne ovat ihmeitä ne. Ja ihmeitten aika ei ole vielä kaikki... Se ei ole vielä kaikki.» »Ne minustakin ovat ihmeitä ne. Ne minustakin ovat kalliita paikkoja raamatussa ne», jakoi Jukke loistavin silmin.
Päivän Sana
Muut Etsivät