Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Myöhään syksyllä 1717 me matkustimme isäntämme kanssa Narvaan. Siellä tapasimme erään ruhnusaarelaisen jahdin. Tämän saaren asukkaat ovat ruotsalaista syntyperää, ja me teimme miehistön kanssa sopimuksen, että eräänä pimeänä yönä menisimme heidän alukseensa ja karkaisimme vankeudesta.
Vähän ennen kuin hallitus lakkautti pelipaikat Ranskassa oleskelin minä sattumalta Pariisissa erään ystäväni kanssa, joka oli englantilainen. Me olimme molemmat silloin vielä nuoria ja minä pelkään, että me vietimme jotenkin huikentelevaista elämää oleskellessamme tässä huikentelevassa kaupungissa. Ystäväni ehdoitti että menisimme Frascatin luo, mutta ei se ehdoitus miellyttänyt minua.
Noustessaan ja sänkynsä laidalla istuen piippuaan sytyttäessään Honkaniemen isäntä sanoi alakuloisesti: »Huomenna se olisi joulu. Uskaltaisikohan sitä lähteä kirkkoon tältä samaiselta kievarin viralta, jos niitä taas sattuu joku puolikymmentä tai enemmän tulemaan. Ei ole kuka ostaisi tämän tilarähjän. Menisimme niin kauas, että ei kuu kuulisi eikä päivä näkisi.»
Monista valokuvista tuntee hänet jokainen suomalainen, tuon pienen, hyväntahtoisen, miellyttävän miehen. Ystävällinen, melkein hellä sointu äänessä ja samanlainen katse silmissä hän toivottaa vieraat tervetulleiksi ojentaen heille molemmat kätensä. Hetken aikaa puheltuamme ehdottaa hän, että menisimme hänen tiluksilleen, s.o. hänen puutarhaansa.
Kumpaiselleko puolelle me menisimme, kumpaiselleko me, Fredrik, ja minä, toivoisimme voittoa? Itävaltalaisina olisi meidän tehnyt mieli toivomaan, että voittajamme joutuisivat tappiolle. Mutta Fredrik oli preussiläistä sukuperää, ja minäkin pidin itseäni tavallaan preussiläisten sukulaisena, joiden äidinkieli oli minunkin äidinkieleni.
Menisimme nyt tuonne, niin kuka todistaisi, jos tuo murhaaja esimerkiksi rupeaisi väittämään koko tapahtuman meidän niskaamme." "Se on totta, se on totta", kuului yhteinen myöntymys. Sen sanottuaan lähtivät vetäytymään pois ja ikäänkuin näkymättömästä vetovoimasta hiljalleen kävellen tulivat renki Eskon mukaan huoneeseen.
Tultuani kaupunkiin kohtasin siellä erään koulutoverini. Se tuotti meille molemmille suurta ihastusta. Hän, ollen minua paljon parempi juonti-asioissa, pyyti minua lähtemään kanssaan ravintolaan, vaan kun kirkonkellot kutsuivat Jumalan palvelusta alkamaan, esittelin hänelle, että menisimme ensin kirkkoon, johon hän myöskin suostui.
LIISA. Mitä ne henget ovat sanoneet sitten? HELMI. Että minä ja tuo amerikalainen menisimme naimisiin. LIISA. Tekö ottaisitte tuon hienosäärisen mieheksenne? Jo nyt henget löpisevät turhia. HELMI. Sitä minäkin. Mutta täti on saanut päähänsä, että niin tulee käymään. LIISA. Kun olisi joku, joka osaisi panna henget puhumaan toisella lailla. HELMI. Siinähän se on.
Sitten Helena ehdotteli, että menisimme Liisiä tervehtimään. Hän sanoi: "tavallisesti menen aina edeltä puolen-päivän hänen luoksensa, mutta tänään en ole vielä ollut. Minä paljonkin viettäisin aikaani hänen luonaan, mutta hän on halukkaammin yksinänsä". Me läksimme yhdessä sokean huoneeseen. Hän oli jo vaatteissaan ja istui vuoteensa laidalla laulaen hiljaa itseksensä.
Mutta, armas Anniseni, emme suinkaan koko neljätoista päivää täällä oleskele eroitettuina, vaan täytyy meidän tulevana sunnuntaina kumminkin mennä kirkkoon, ja vielä olen ajatellut niinkin, että tänäpänä jo menisimme vanhempiamme tervehtimään pikimmältään".
Päivän Sana
Muut Etsivät