United States or Palestine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Olihan Väinämöinen murrosajan tietäjä ja maagikko ja olihan hän jo Ainoa kohdatessaan oppinut näkemään, että vanha maagillinen kasvatustapa ei enää sopinut uuden ajan ihmisille; mutta vielä hän piti Ainoa poikkeusolentona eikä tavannut uuden rodun ihmisiä, ennenkuin kohtalo vei hänet yhteyteen Marjatan kanssa...
Mutta Päivän poika lausui: "Oi Ukko Ylijumala, jo on ne ajat aikoja olleet. Nyt on kansani kasvanut, Marjatan pojan turvissa ylennyt, ei polta se enää lintuin laulupuita, vaikka tuleni sen käsiin kantaisinkin." Ukko Ylijumala katsoi Päivän pojan kahlehdittuja käsiä ja virkkoi vihdoin: "Niinpä käänny kysymyksinesi Marjatan pojan puoleen. Hän se arvaa aivoitukseni, osaa oikeat ohjeet antaa."
Suomalaisen joulun. Kera kulkusien, kera kuusten, kynttiläin ja tähtein tuikkivien. Kankahalle kiinnittää tuon kaiken tahdoin, vielä kasvot kauniit Marjatan. Hänt' etsin elon tiellä. Kuvaa tuota aatellut olen päiväni ja yöni. Siitä piti tulla minun suuri elintyöni. Jää hyvästi Jouluni! Nyt huomaan sen ma vasta: En ma löydä Marjattaani koskaan maailmasta.» Taideniekka vaikeni.
"Jää tänne Päivän poika, laula huolet unohduksiin, anna uutta tarmoa työhön!" "Etkö tännekään, oi Marjatan poika, minun pysähtyä anna?" kysyi silloin Päivän poika. Mutta Marjatan poika hymyili. "Kyllä kerran, oi Päivän poika, saat raatajankin huolet haihduttaa, uutta tulta tuoda mieliin, mutta vielä ei ole tehtäväsi tullut."
"Oi Marjatan pyhä poika, kauanko vielä täytyy minun kahlehdittuna kulkea? Kauanko vielä saa kansani kaivata omaansa?" Mutta Marjatan poika osoitti taivasta, jonka rannalle pimeät pilvet alkoivat kertyä, ja sanoi: "Luo katseesi tuonne, Päivän poika. Kuuletko jylhän jyrinän? Arvaatko Ukko Ylijumalan aivoitukset?
Maalannut olet Marjatan. On omasi impi sorja. Nouse Herraa kiittämään maan lapsi, tomun orja!» Vaan se tumman Tuonen lintu lauleleepi tälleen: »On mennyt onni, alkavi taas tuskan aika jälleen. Houkka! Lepoa luulottelet saavasi Lumikilta, lepoa, jota sinulle ei antanut joulu-ilta. Ken kerran Hiiden oma on, se Hiiden omaksi jääpi.» Niin raskahasti taideniekan sydän sylkähtääpi.
Näin teki Väinö: Kun Marjatan poika hänen mailleen tuli, purteensa astui, pois purjehti. Pois lähden minäkin. Pois korpiin painun, on siellä kalaisia vesiä, joita ei vieras ole pilannut niinkuin nämä vedet pilaa, on siellä ansamaita, jonne loukkuni viritän, on kukkuloita ja vaaroja, joilla haltijalle uudet puut pyhitän. On kesää vielä kulkeakseni.
Koska kukaan ei itsestään häntä ymmärrä, ei kukaan häntä ymmärtää saakaan... Tämä fiksi idea vie hänet lopulta hänen itsensä huomaamattaan itsemurhaan: ei kukaan minua tuntenut, ei kukaan minua sure... Aino on tavallaan neitseellisyyden apoteoosi, neitseellisyyden ja hedelmättömyyden. Toista on Marjatan. Marjatta on kyllä kuin Aino jälleensyntyneenä.
Ennenkuin Marjatan pojalle voitiin nimi antaa, selitti ristijäksi pyydetty ukko, että lasta oli tutkittava: Syviin mietteisiin vaipuneena saapui paikalle vanha viisas tietäjä.
"Kauniiksi olet kaiken kasvattanut, oi Marjatan pyhä poika, Karjalan korkea kuningas. Vielä taittaos kahleeni, päästä jo vapaaksi vanki!" "Ei ole kahleesi minun katkottavani", vastasi vakavana Marjatan poika. "Kukapa siis kahleeni katkoo, ellet sinä Karjalan kuningas?" kyseli tuosta Päivän poika. "Kansasi ne itse katkokoon", lausui siihen Marjatan poika.