Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Mutta samassa avasi Franz Rahikainen puotinsa oven vastapäätä alikerrassa ja astui ulos piippu hampaissa ja villahippa päässä. "Moron, moron!" sanoi hän ja nyykäytti päätä maisterille. "Tänäänpäs on ilma herttainen." "Ilma on aina herttainen" vastasi maisteri Mandelin, jonka sydän pälpätti. "Jaa no ... eihän se sentään aina ... tuota..."
Näytti kuin se olisi ollut hänen isoäitinsä. En minä vaan ymmärrä kuinka mies voi heittää itseänsä pois tuolla lailla". "Marit", sanoi rouva, "tarjoa maisterille enemmän kastinta". Marit pisti kastin-maljan esille, mutta hän vapisi niin että hänen täytyi ottaa tuolin karmista kiinni. Ylioppilas katsahti häneen.
Maailma niistä ei olisi paljo piitannut noista ummehtuneista irtanaisista paperipalasista, mutta Alasen maisterille ne olivat tärkeintä omaisuutta: ne sisälsivätkin koko hänen elämänsä historian!
Nauraen ja lasia kilistellen juotiin tämä malja ja sitte juotiin vielä toinen Maisterille, joka, siitä olen vakuutettu, nyt luuli itsensä melkein Bellman'in vertaiseksi. Illallisen jälkeen kohtasi Emiliaa odottamatoin ilo. Salissa oli levitettynä suurelle pöydälle öljymaalauksia, hänen vanhempiensa ja sisarustensa kuvat, melkein kaikki erittäin hyvin onnistuneita.
Kapteeni istui vanhalla tavallaan ja melkein yhtä mukavasti istui eräs vanha sotilaskin piisin vieressä. Vanha mies nousi istualtaan ja kumarsi syvään maisterille, joka vaan huolimattomasti nyökäytti päätään ja lähestyi kapteenia pyytääksensä puhutella häntä yksinään. Vaan kapteeni katsoi häneen terävästi sanoen: "herra varmaankaan ei tiedä, kuka tuo ukko on, kosk'ette näe häntä." "Minäkö en näe?
Nuorihan sinä oletkin vielä, ja kyllä hän mielellään suostuu odottamaankin ... niin todellisesti hän sinua rakastaa, lapsukaiseni. Isä käveli pari kertaa tyytyväisenä lattian yli ja meni sitten saliin takaisin ja sieltä omaan kamariinsa. Elli tunsi, että nyt hänen olisi pitänyt sanoa se ja pyytää isää puhumaan maisterille. Mutta hän ei saanut sanoja suustaan, ennenkuin isä jo oli salissa.
Joka mäessä ja jokaisen sillan luona hän muisti huutaa maisterille, joka molemmin käsin piteli ohjaksia ja katseli Gerdaa enemmän kuin hevosta: Pitäkää nyt silmät auki! Pappila oli vihantain puiden keskellä vähäisen järven rannalla. Se oli punaiseksi maalattu, ja akkunapuitteet olivat valkoiset. Suuret vanhan-aikuiset portaat näyttivät varsin hauskoilta. Tervetultua, tervetultua!
Siellä tuntui niin lämpimältä. Siellä lähestyi aurinko jo Honkavaaraa; siellä par'aikaa Liisa kulki pihan yli käsivarret vastakkain rinnalla ja lampaat tarhassa määkivät yhteen suuhun häneltä ruokaa, nousten toinen toistaan ylemmäksi aitaa vasten. Niemelä kulki samassa Heikin ohitse ja pysähtyi hänen eteensä täysi viinilasi kädessä. No, eikö meidän maisterille viini maistukaan, ha-ha-haa?
No entäs sitten?" "Erkillä on hyvä käytännöllinen pää, käytännön hän heti käsittää, mutta itse tieteellisen perustuksen hän jättää, unhottaa; sanalla sanoen, hänellä, suoraan puhuen, ei ole halua." "Vai niin," myhäili kapteeni. "Niin," jatkoi maisteri, "minusta todellakin tuntuu ikävältä sanoa olevani liikaa täällä." "Hm, se oli ikävää maisterille.
Kuinka olet kasvanut suureksi ja kauniiksi siitä kuin viimeksi kotona kävin! Muistatko? ELINA: Minä muistan. OLAVI: Ja kuinka kaunis ruusu sinun suortuvissasi ruskottaa! Sallitko? ELINA painaa päänsä alas ujostuen. KARPALAINEN: Hän tahtoi tulla jo portille ja tarjota sen herra maisterille. Mutta hän oli liian ujo, hän ei uskaltanut. OLAVI: Kuinka? Olemmehan me vanhoja leikkitovereita. Hyi, Elina!
Päivän Sana
Muut Etsivät