United States or Saint Vincent and the Grenadines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Luulenpa että voimme oppia siveyttäkin tuosta itsensä kieltämisestä, jonka nuot jokaviikkoiset hartauden hetket ehkä vaativat. Ne ovat pakolliset, se on tosi ja meidän täytyy määrätty hetki istua hiljaa, vaiti ja levollisina; se ehkä vaikuttaa, että joskus saamme halun aatteissamme kohoutua korkeimman olennon luo, ja haluamme luoda silmäyksen ijankaikkisuuteen.
Muistakaapa, mitä vaikeuksia insinöörit kohtasivat hankkiessaan sitä veistämöltä alas; eihän se mielinyt lähteäkään veteen enemmin kuin Greenwichin hospitaali. Luulenpa senkin, että Brunnel, joka sen rakensi, kuoli sen tähden että sen teki. Ahah, tohtori, jatkoin minä, olisitteko materialisti? Miksi niin kysytte?
EERIKKI. Mutta merimiestä, joka laivastansa karkaa, uhkaa kova rangaistus! NIKO. Sen olen kärsinyt; kymmenen päivää vettä-leipää Turun linnassa söin. EERIKKI. Se ei tyijä; kovemmat ovat asetukset siinä kohdassa! NIKO. Mitä? Luulenpa, että olet tullut oikein lakimieheksi! EERIKKI. Tunnenhan, mitä yleisesti lautamiehen tuntea tulee! NIKO. Sinäkö lautamies?
"Ei saa sopotella Oikeuden edessä", huusi herra Hautmartin tuomarillisella ylevyydellä. "Kuulkaa kanne ja puolustakaa itsiänne". "En puolusta. Ruukun särjin vasten tahtoani!" sanoi Colin. "Luulenpa minäkin melkein samaa!" nyyhki Marietta. "Yhtä syypää olen minä kuin hänkin, sillä minä loukkasin häntä ja saatoin hänet suuttumaan. Silloin hän viskasi minulle varomattomasti nauhan ja kukat.
Oh, häntä on paljon mielistelty ja sanotaan, että hän tekee kaikki miehet mielettömiksi. Kaunis hän on, sitä ei kenkään saata kieltää, ja luulenpa hänen sisimpänsäkin sisältävän paljon hyvää". "Ja hän on kihloissa kenen kanssa sinä sanoitkaan?" "Herra Sydney'n kanssa". "Mikä mies hän on?" "Mikä mies?
Luulenpa teidän jo peruuttavan syytöksenne, että olisin tahtonut pettää teitä». »Jos olisitte sanonut minulle», vastasin liikutettuna, »että on kulunut tuhat vuotta sadan asemesta siitä, kun viimeksi näin tämän kaupungin, uskoisin teitä».
Maksaa ainoastaan kymmenen riksiä!» «Oh, kummallista! Mainiota! Kuulumatonta!» «Niin eikö? Siinä vaate, joka kestää koko ijän. Mikä kaunis kaulus sinulla on, Eeva! Luulenpa tosiaankin että Eeva on tullut vieläkin kauniimmaksi; sinä olit ja olet perheen ruusu, Eeva! Olet ihan nuorennäköinen ja olet lihonnut!
Luulenpa unohtavasi asemasi tässä talossa." "Anna anteeksi! Tänään tätini, täytyy teillä olla kärsivällisyyttä minun kanssani." Nuori tyttö riensi huoneesensa, hän halusi päästä hiljaisuuteen, ajatuksiansa kokoomaan. "Oletko kipeä?" rouva Linde tempaisi oven auki. "Nyt jo tulen!" Kyyneliset kasvot loistivat autuaallisuudesta, "älä ole suutuksissasi täti kulta! Minä kiiruhdan kahta kiireemmin."
Syksyllä vuokraavat he täällä pienen talon itsellensä, ja luulenpa, että he tulevat elämään sangen onnellisina; mutta ajatteles mikä muutos tämä kaikessa tapauksessa on Alice'lle! Niin, olinpa unhoittaa, nyt minun täytyy kertoa Sinulle, että hiisi taas on ollut liikkeellä.
«Ja suuni ulettuu korviin asti, ja nenäni on niin litteä ja pitkä kuinka ne parannat?» «Suusiko? No niin, onhan se vähäsen liian suuri, mutta hampaasi ovat tasaiset ja voivat varmaankin muuttua hyvin valkoisiksi, vähän paremmalla hoidolla. Ja nenäsi annappas minun nähdä! niin, jos se olisi vähäsen kaareva, niin se olisi sangen hyvä sekin. Ja näytäppäs! Luulenpa todellakin sen rupeavan kohoamaan!