Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Tyhmää lorua! vastasi hän. Penna loukkautui mielessään. Niin tyhmää se ei suinkaan ollut, arveli hän, koska kreivi oli pelastanut hänet turkkilaisten vankeudesta, ja koska hän oli ollut hyvä herra, jota Penna oli uskollisesti palvellut kahdeksan vuotta. Jumalan kiitos, että se herra on toisella puolen meren, muuten saattaisit tehdä suuremman tyhmyyden kuin itse voit käsittääkään, sanoi Larsson.
"Anna minun olla rauhassa, poika sinä tuot minulle sinä tuot minulle kruunattujen tavallisen kiitoksen." Germanus loukkautui hiukan. "Belisarius! Sinä unohdat, kuka sinä olet ja kuka minä olen." "En suinkaan. Minä olen vanki ja sinä olet minun vartijani. "Lähden heti laivallesi.
Pahimmin loukkautui kappalainen, kun hänen nuori virkaveljensä jonkun kerran johtui saarnassaan lähimmäisen-rakkaudesta isänmaan-rakkauteen. Edellinen oli vanhuksen mielestä kylläkin oikeata ja luvallista kaiken maailman tavaraa, josta voipi hyvinkin kauniisti puhella; mutta isänmaallisuus, selitti hän, tuntui kovin likeiseltä, luonnolliselta ja maalliselta.
Vasta on viides vuosi kulumassa kun alotin varsinaisen sepän ammatin ja kuitenkin olen voittanut jo korkeimman sepän maineen tällä paikkakunnalla. Ja onpa vielä höylälläkin lastu lähtenyt puusta siitä kohti josta sen on pitänyt lähteä. Nyt kuitenkin tuli onnettomuus että loukkautui silmäni, jonka kanssa piti kulkea merikaupungissa ja menettää aikaa ja rahaa eikä vieläkään tullut terveeksi."
Olihan Kolibri turkkilainen nainen ja keisari oli koroittanut hänet itsensä Mahomettilaisen arvoon... Se oli sitä helpompaa, koska juuri tarjoutui tilaisuutta siihen pienellä aluksella... Hän nousi laivaan; ja vaikka hän siinä menetteli niin kömpelösti, ja loukkautui niin, että mitä kovin tuska vei tunnon hänen jäsenistään, niin saavutti hän kuitenkin jälleen tasapainon, istuutui pienelle rahille laivan perään ja alkoi kulkea sitä suurta jokea pitkin, joka ajan virran nimisenä löytyy seinäkuvana Nikolajevin lukioissa ja vie suoraan Konstantinopoliin.
Johannes loukkautui kysymyksestä, joka hänen mielestään oli aiheeton ja liian terävällä äänellä tehty. Oliko Liisa ehkä mustasukkainen? Mustasukkainen naiselle, jota hän ei ollut nähnyt koskaan ja jonka Johanneskin tunsi vain ohimennen? Eihän hän edes sinutellut rouva Rabbingia. Liisalla ei todellakaan ollut mitään syytä noin oikutella. Kuinka niin? kysyi Johannes yhtä terävästi.
Hänen taiteellisuutensa ja hänen taiteilijaturhamaisuutensa sillä hän mielestään oli taiteilija ja toki vähän arvokkaampi kuin tavallinen päiväläinen loukkautui kovin sellaisesta menettelystä.
Yhä uudestaan ja uudestaan puhui hän Huldasta. Viimein hän jo sanoi: "Mikä väli näillä sitte on akoilla!... Akka kuin akka... Kunhan on kuka housut paikkaa!" Petteri loukkautui aivan. Eikä kumma! Mokomastakin puheesta! Nyt hän jo selitti isällensä, päättävällä äänellä puhuen: "No, on sillä nyt toki ero sivistyneellä neidillä ja oppimattomalla tytöllä."
Maija Liisa taas suututteli itsekseen: »Pelkääköhän se minun tästä mitä varastavan, kun ei uskalla kotimieheksi pyytää!» Hän loukkautui moisesta. Suuttuneena ilmoitti hän kotvasen kuluttua nenäkkäällä juonittelulla: »Kuuselankin rouva aina lähettää hakemaan minua kotimiehekseen, kun on poissa... Tottapahan se ei pelkää tavaroittensa katoavan...»
Hän oli vastustamatta tyytynyt tähän painostavaan asemaan; jos hän valitti, niin se tapahtui yksityisten ystäväin seurassa. Mutta hänellä oli kuitenkin yksi arka kohta, ja jos sitä kosketettiin, loukkautui hän helposti, oli ylen kiivas ja vaikea lepyttää.
Päivän Sana
Muut Etsivät