Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Valo on kultainen, lahden lämpöinen vesi tyyni. Muttinenkin loikoo huoneessaan ja miettii, käsi pään alla, maailman mutkia. Nyt jysähtää viereisessä kamarissa. Siellä keikahtaa Tommola sängyssään niin rajusti, että permanto heiluu. Hän ajelee hyttystä, lyöden kämmenellään reiteensä niin että läiskähtää. Hän peitti kyllä ikkunan, mutta sittenkin yksi hyttynen... Nyt hän alkaa ähkiä.
Nyt tulee Mimmi Rumfelt Krokelbyhyn. On juhannusaaton aatto. Iltapuoli. Sakris Kukkelman loikoo polvet pystyssä lavalla ja soittelee harmonikkaa. On olevinaan ikään kuin turkkilainen... Taikka keisari... Tahi Rasputiini... Nelma on noutamassa vettä ... tuolta kujan takaa kylän yhteisestä kaivosta, sillä pihakaivo on alkanut kuivua.
Eipä aina aatteen maailmoissa meri viihdy; loikoo niinkuin laiska koulupoika taikka pedagogi leininlyömä auringossa, antaa päivän paistatella itseänsä, haastaa haukotellen viisautta, varmaa niinkuin Salomonin saarna: »Miksi tehdä mitään? Kaikk' on turhuus. Surma seuraa elämää ja elo kuolemaa kuin vaihtuu vuoden-ajat. Paras paistatella ruumistansa, katsoa kuin kalalokki lentää.»
Söderlingska näki leveässä sängyssä suuren miehen sukkasillaan, saappaat potkaistuina jaloista, punaisen parran kissa rinnoilla kuin parran jatkona ... toinen käsi niskan alla, toinen kissaa silittäen ... mahtavana ja varmana. Ukko siihen heittäytyi pitkäkseen kaupungista tultuaan. Päivää, päivää. Loikoo vain. Ei huoli vaivata itseään... ja jos kissakin pelästyy....
Siinä se tuokin rotjottaa tekisipä mieleni vähän kengän kärellä paikkojansa koettaa, murajaa hän, kun näkee hollimiehen pihamaalla mahallaan makaavan, mutta ei hän sitä kuitenkaan koeta, menee vain ja mutisee vielä mennessään: ei sitä missään nuo ihmiset niin paljon laiskuuteen perehdy kuin näin kievaripaikoissa erittäinkin nuo hollimiehet ne täällä siihen oppii ei ne muuta kuin päiväkaudet loikoo ja lojuu.
Hän näet silloin loikoo sohvalla, pyyhkien hamettaan hienolla nenä-liinallaan, ja minä tulen niiaten ovesta häntä vastaan. Sitten opettaa hän minua, niinkuin sinä käskit, miten minun pitää niiata ja kävellä, mitä minun pitää sanoa ja silloin nauramme me molemmat, siksi kuin hänen äitinsä koputtaa kattoon ja käskee meidän olla hiljaa. Niin, sitä Mathildaa, sitä Mathildaa!
Mies ei lainkaan tajua, että moisen jättiläisaikeen toteuttaakseen täytyy olla yli-ihminen, vapaa sellaisesta mahdollisuudesta että ratkaisevalla hetkellä säälintunne hänen kauttansa tunkeutuu tekijäksi historiallisten valtatapausten keskelle, ja turmelee kaikki. Ei, hän loikoo sohvalla ja mymisee unisena: kyllä säälintunnekin on hyvä!
Entisistä huonekaluista on jälellä vaan tuo pölkkyjen päälle rakettu vuode, uusia ei ole lainkaan. Vähän olkia on vuoteelle levitetty. Niillä loikoo surkastunut vaimoihminen. Hän on niin ääneti, että joll'ei silloin tällöin hiljaa oikahtaisi, luulisi hänet kuolleeksi. "Poikani, poikani! Tällä tavoinko annat äitisi kuolla? Oi, Jumalani! Armahda minua! Lähetä hänet tänne. Muuta en pyydä.
Mutta ken se vahvan kukisti? Miksi erämaan herra hiekassa vieritteleiksen? Vavahdus vaan vielä ja kuolleena loikoo tiikeri saaliinsa vieressä. Alheidi ei ollut tikariansa unhoittanut. Huutoja kuuluu erämaassa. Keveänä kiitää miesjoukko esiin. Se on Salik Sardar Khaan, joka miehinensä palajaa kotiin suloista morsiantansa noutamaan. "Haa, vasta tapettu tiikeri! Alheidi!
Hän tulee portaille, siihen sattuu juuri Aapelin emännöitsijäkin. »No nyt kahvia, onko se valmis?» huudahtaa Tommola. Muttinen rypistelee otsaansa ja suutansa, sillä kun aurinko paistaa kuistille, niin kellahtaa Tommola siihen vatsalleen, kahvia odottaessaan, piehtaroimaan alastomana kuin nyljetty. Tommola loikoo hetken selällään, toisen vatsallaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät