Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. toukokuuta 2025
On lyhyt kesä Pohjolassa, on, Sit' usein täytyy, usein surkutella: Töin tuskin lintu ehtii lentohon, Töin tuskin kevätlaulut lauleskella, Niin myrsky jo sen lannistaa, ja hän On nähty kuolevan ja nääntyvän. TOHTORI R. POL
Kas, kuink' on halvat hälle ihmiskeinot, ei kelpaa airo eikä purje hälle, vain siivet soutimiksi kaukorantain. Kas, kuinka hän ne taivahalle nostaa ijäisin sulin ilmaa halkoellen; ei muutu ne kuin sulat luonnon-luomat. Läheten meitä kirkkaammalta aina Jumalan lintu näytti tuo, siks kunnes sen valkeutt' ei silmä voinut sietää. Ma maahan katsoin.
Siellä joukossa Manti, Matti ja Kaisukin. Tätä katseli nyt mielihyvällä Antti. Nyt oli Antilla koulu ja koulu vaan elämän palkkana, sitä hän hoiti kuni lintu poikasarjaansa, metsän varjoiseen pesäänsä kantaen niille ruokaa; jos ei likeltä saanut, niin etsi kaukaa eikä tyhjänä tullut koskaan. Rahojaan ei koskaan Antti enää antanut Vaaralan talouteen kuin ainoastaan Hannan kipeimpiin tarpeisiin.
"Te maagan olette oikein kuvukkaat herrat ja huolimattomat Jumalan lahjoille; haaskaatte ruokaa enemmän kuin syötte," sanoi Juoseppi mennessänsä edespäin. Kauempana alhaalla laaksossa, puron varrella, lauloi yksi lintu niin erinomaisen somasti ja kauniisti, kuin olisi se ollut metsärastas. Mikä lintu se mahtaa olla!
Seisoin siinä ja odotin muutamien muiden poikain kanssa laulajatarta, jonka tiesimme tulevan välitunnilla harjoittamaan juhlasalissa, laulaakseen siellä illalla. Pyrähtää portista sinivalkoinen neitonen, silkkiä kahisten, helmat hulmuten tuulessa. Hän astuu valkoisin silkkikengin joustavasti kuin lintu kahisevassa vasta ajetussa hiekassa, kädessä päivävarjo, keltainen päältä ja punainen alta.
Mihinkäs minä sitten tulisin, jos en teille. Urpapuuhunhan se lintu lentää, sanoi Maija lyöden kädellään emännän lihavaan olkapäähän ja niissä sanoissa kuului sydämmellinen turvallisuuden toivo, että emännänkin sydän ihan lämpisi Maijaa kohtaan. Suuren tarakan sai nyt Maija Hannulan emännältä kaikenlaista ruokavärkkiä lapsilleen vietäväksi Metsälän mökkiin.
Antti, kantti, karvajalka, repohuuli, rengassilmä! huusi Anna päästyään Antin käsistä jonkun välimatkan päähän. Mitä se lintu syöpi, joka noin koreasti laulaa? huusi Antti hänelle. Koettele sormellasi, tahi katso annakasta! oli vastaus. Elä räkytä Anna! kielteli Antti. Ajattele heikkouttasi: sinä olet linnunluista ja pottuvoista.
Hän puhui, innostui ja osoitteli kädellään kauas eteläisiin maisemiin, »jonne aatos aina pyrkii.» Hän näytti tahtovan siinä paikassa sinne lentää, ja Elli kuvitteli, että he lentävät yhdessä. Mutta hän lensikin sinne yksin, ja Elli jäi kuin siivetön lintu seisomaan verannalle, itkeytyvät kasvot lasia vasten. Kuinka karvas oli nielaista tuo kyynel!
Jopa nousi nuori lintu, Ja kasvoi eroon kananen, Kivenpuusta kieltämähän, Vakoista valitsemahan. Olisin minä tupunen, Kun tuvuksi tunnettaisi; Olisin minä kananen, Kun kanaksi katsottaisi; Olisin ma pieni lintu, Kun oisin linnun liikkehillä; Olisin soria sorsa, Kun oisin sorsaksi sorittu. Vaan ei tunneta tuvuksi, Eikä katsota kanaksi, En ole lintu liikkehiltä, En sorsa soritsemalta; Eipä tunne tuhmat naijat,
Hän heittäysi vuoteellensa; hän painoi juhlalliset kasvonsa vaatteisinsa. Mielenliikutus väräytti hänen vankkaa sydäntänsä. Tuossa hän makasi, tuo suuri, vakava mies, maahan vaipuneena ja surunsa vointeessa. "Pitojen hälinä kuuluu vielä korvissani; minä tahtoisin olla yksin." "Minun kanssani?" "Sinä olet minä itse; minulla ei ole muuta elämää." "Suloinen lintu! Se on nyt kalifi."
Päivän Sana
Muut Etsivät