United States or Curaçao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jukke oli kuiskailevinaan niin hiljaa, ettei Antti yli kartanon kuulisi, vaan ne kuuluikin selvään ja tunkeutuivat Anttiin syvempään anteeksi antamisen rajoja. Antti pysyi nyt monta päivää ahneesti kirjoituspöytänsä luona, Manti tuoda kipsutteli aina ruokaa isälle ja korjasi syötyä tähteet.
Silloin Matti ja Kaisu kilmasivat sänkyyn ja tukkeutuivat isän kainaloihin kuin kananpojat emonsa siipien alle. Manti se oli jo mielevämpi, hän ei viitsinyt tulla joukkoon, seisattui vaan sängyn vierelle ja naurusuin katseli toisia. Isä näki, ettei Manti viitsi tulla sänkyyn toisten joukkoon piehtaroimaan, niin kysyi: »Onko äiti keittänyt kahvia?
»Ei tämä ole huuhkaja, tämä on vaan koppelohaukka, joka iskee jäniksiä, jäniksen poikia, koppeloita, metsoja, kanoja ja kaikkia mitä näkee voittavansa», selitti isä ystävällisesti. »Koppelohaukka», huudahti Manti. »Siitä ei ole opettaja puhunut mitään, tokko lienee nähnytkään. Me viemme tämän opettajalle. Viemmekö isä?» kysyi Manti iloissaan.
»Tulen, tulen, alkakaahan sinne pahnoillenne asettua!» vastasi Hanna kiireesti. Sen kuultua Manti lupsautti oven kiini ja juoksi takaisin toisten luokse.
Mutta kun näki, että Manti niin kysyvin silmin katseli äitiään, niin kääntyi hänkin äitiin päin, katseli äitiä, mutta väliin aina Kaisun etsivät silmät lensivät Mantiin ja taas äitiin eikä ymmärtänyt minkä tähden Manti niin kiinteästi katseli äitiä. Ei ymmärtänyt äidin kasvoilla itsekseen vieriviä kyyneliä. Ei ymmärtänyt värähtelevien kasvojen kieltä. Ei ymmärtänyt syväin huokaustenkaan sanoja.
Ettäkö olisi elävänä saaneet kiini, kyllä me olisimme elättäneet, katsokaa kuinka tämä on kaunis ja suuri.» »Ei sitä saa elävänä kiini kukaan, ja se on petolintu, se syöpi muita lintuja, on syönyt jo yhden teidän kauniita kyyhkysiäkin», puollusteli isä itseään. »Onko tämä se huuhkaja, josta opettaja selitti tuolla koulussa?» kysyi Manti ja katseli haukan käyränokkaista keltasilmäistä päätä.
Manti hyppäsi seisalleen, kiimasi jakkaran luo, tarttui syliksi jakkaraan ja kantaa ketuutti sen uunin eteen äidin viereen.
»Viekää vaan, jos tahdotte, ehkä se täyttää sen vielä, jos saa täyttäjän,» mukautti isä. Sen enempää ei Manti ja Matti siekailleet, vaan lähtivät saaliineen ulos.
Miten Manti kerkiää paljo ennen toisia isän syliin rekeen. Miten äiti, tuo kodin sydän, puhtain ja iloisin kasvoin rientää kartanolle vastaanottamaan ja nostamaan reestä. Miten puhtaaksi siellä on kaikki laitettu. Miten kahvipannukin nököttää puhtaana ihan kullan hohtavana.
Hän viipyi yhä kesäansio-retkellään pohjolan tukkitöissä. Työnjohtajana kun oli, niin ei päässyt irti, ennenkun kesätyö kokonaan loppui ja lautat meren suulla saatiin varustelluksi oikein talviteloilleen. Ikävä isää vähensi usein lapsiltakin iloisuuden. Manti se aina salavihkaa silloin tällöin itkeä pihauttikin. Mutta kun se ei sillä parannut, niin täytyi tyytyä. Ja siinähän se aika kului.