Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Luutnantti vapisi, kun hän joi. «Minä en tiedä, mikä minun on; minussa sanoo joku, ettei minun pitäisi juoman«, puhui hän kreiville. Kreivi nauroi. «Juo sitä enemmän, että tuo joku sinussa saisi vähän hänkin!« «Kenties sinulla on oikein«, lausui alakuloisella äänellä Leist. «Viini on ennen maistunut. Kummaa ettei se nyt maistu«. Ilta kului, ja sen kuluessa yhä iloisemmiksi muuttuivat vieraat.
Leist meni nyt kreivin luo; hänen himonsa olivat sammuneet; hänessäkin oli Johanneksen näkeminen herättänyt jotakin itse hän ei tietänyt, mitä se oli. Anna makasi kauvan osaamatta mitään ajatella. Tuo hirmuinen ukkosenjärähdys herätti hänen. Muisto rupesi vähitellen palaamaan takaisin, ja kuta enemmän muisto heräsi, sitä enemmän rupesi haava sydämessä kihelmöitsemään.
Leist loi silmänsä häneen. Mies ei näkynyt nähneenkään luutnanttia. Mutta Leistin silmäykset seurasivat häntä. Sama mies tuli Annaakin vastaan. Mies ei Annaakaan huomannut; mutta kun hän oli Annan sivu päässyt, kääntyi neiti, silmäsi taaksensa ja pyörtyi. Naurua, kirouksia ja sadatuksia kuului kadulle kreivi G n asunnosta. Kreivi G. vietti suurella juhlallisuudella nimipäiväänsä.
Aaveko vai ihminen? Oli viikko kulunut siitä päivästä, jona luutnantti Leist ensikerran oli nähnyt Annan. Viikon päivät oli Anna alati ollut luutnantin mielessä. Aamuin ja illoin seisoi hän Annan akkunan edessä... Aurajoen laineet lainehtivat. Kiivas tuuli puhalsi, ja taasen jyrisi ukkonen pilvissä. Hampunkehrääjä-kadulle on luutnantti Leist seurannut Annaa tämän tietämättä.
Enpä todellakaan ole kummemmassa ollut!« ilveili kreivi. «Mene katsomaan kummempaa! Luutnantti Leist oli luultavasti illalla luonasi. Mene katsomaan kummempaa! Hän vedettiin vastikään ylös Aurajoesta. Hän on hukkunut«. Nyt vaaleni kreivi. Hän ei puhunut mitään. Kiireesti samosi hän ulos taaksensa katsomatta. Kun hän kadulle tuli, näki hän paljon ihmisiä joen toisella puolen.
«En tiedä, ilahuttaako tuon vieraan tulo teitä, tyttöni«, vastasi majuri. «Mutta se oli enemmän paroonin tähden, jonka tiesin tulevan tänään tänne, että eilen kadulla tavatessani kutsuin vanhan kumppalinsa tervehtimään teitä, tyttöseni. «No, arvatkaa kuka hän on?« «Majuri Leist!«, sanoi Maria. «Ei! « «Eihän vaan kreivi G., jonka tiedän tulleen ulkomailta?« sanoi Klaus ajattelemattomasti.
Mariakaan ei tuntenut Johannesta. «Huomenna tulee kapteini Leist Harmaalaan«, vastasi Maria, eikä ollut kuulevinaan Johanneksen sanoja. Mutta Johannes lähti huoneesta, lähti veneen luo. Maria seurasi häntä hyräillen, hyppien. Maria tiesi nyt, mitä hän varmaan oli tietää tahtonut. Maria oli onnellinen. Kun he tulivat rantaan, oli Harmaalan kirkkovene valmis lähtemään.
Luutnantti Leist katsahti kelloaan. «Nyt on aika«, jupisi hän itsekseen, nosti maljansa ja puhui: «Suokaa myös onnea minulle älkääkä antako minun poismenoni estää teidän iloanne! Ehkä vielä tulen aamupuoleen katsomaan teitä«. Turha oli yritys estää Leistiä. Hän otti lakkinsa, tyhjensi vielä muutamia viinilasia ja jätti seuran. Leistin mentyä nousi ilo yhä suuremmaksi.
Ei ole epäilemistä, ettei Katri kuoleman kourissa olisi totta puhunut. Varmaa on, ettei kreiviä ole missään nähty, vaikka majuri Leist ja tuo naurava raatimies, jolle kreivi oli velassa, ovat tehneet mitä ovat voineet löytääksensä hänet«. «Jumala, Jumala, missä ajassa elämme!« huokasi Maria ja painoi päänsä Johanneksen rintaa vastaan. Parooni Klaus kulki edestakaisin salinsa lattian poikki.
Kaikki kääntyivät. Luutnantti Leist seisoi oven suussa, vaaleana kuin kuolema. «Leist!« huusi kreivi. «En minä näe mitään savun tähden; mutta sen sanon, että jos se olisi Leist, ei hän tulisi noin hiljaa kuin hiiri«. «Onnea, kreivi!« sanoi tullut liikutetulla äänellä. «Mitä perhanaa nyt, Leist? Sinä, joka ennen olit itse virvatuuli siellä, missä Jumalan vetisiä lahjoja löytyi, mikä sinun nyt on?«
Päivän Sana
Muut Etsivät