United States or Bulgaria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Blondel pitkitti lauluansa ja koska hän oli tottunut improviseeraukseen eli äkkipikaiseen runontekoon, ei hän ollut noudattamatta kuninkaan tahtoa, itseki kenties siitä hyvillään, kun sai näyttää kuinka helposti hän saattoi muutella runoelmaa toiseen kaavaan, kesken laulamistansa.
"Sa, rauhanruhtinas, kerskaat nyt tehnees mainetyös, Jota palkattu valhe lauluin ois laulava myös. Ja laulu soikin sulle, et toivo turhaa, Väkivaltaa laulu on soiva ja inhoa, murhaa. "Mut rinnalla toinen laulu se pilviin nouseva on, Ja sen saa urhea kansa, saa uljas Raymond. Kautt' aikain ne laulaa rinnoin, kuink' kuoli kansa" Ei loppuun laulanut koskaan hän lauluansa.
Aurinko oli jo korkealla taivaalla, koski lauloi iloisena kovaa lauluansa, kaste kiilteli koivunlehdissä ja kukkasissa, kirkonkellon ääni kuului vielä kerran kajahtavan vuorenhalkeaman läpi, ihmiset menivät kirkkoon virsikirja kainalossa piti kättä silmillä auringon tähden ja katseli alas laaksoa kohti; hänen valkea liinansa kimmelti.
Sokea, joka pitkän ajan oli istunut hiljaa ja ääneti, sanoi nyt äkkiä ja jotenkin kiivaasti: "minä tahtoisin laulaa": Helena nousi kohta häntä istuttamaan pianon ääreen sekä istui sitten säestääksensä hänen lauluansa. Sokea jäi seisomaan. Helena kysyi, mitä hän mieli laulaa. "Ariadne
Hidasta oli myöskin frankilaisten harjoittaminen kauniisen roomalaiseen kirkkolauluun; italialaiset vertasivatkin heidän lauluansa petojen kiljuntaan ja heidän liritystänsä vaunujen rämisemiseen hirsisillalla. Hoviinsa oli Kaarle perustanut koulun, jossa kaikkein hänen palvelijainsa, sekä ylhäisempäin että alhaisempain, täytyi käyttää lapsiansa.
Ah! sit' en koskaan Tuntea saanut. .......... Yksin mä kuljin, Yksin mä lemmin, Yksin mä kärsein, Haikean haikeast'! .......... Yksin mä lemmin Kuolemassainkin. Oi äiti, oi äiti! Vie minut täältä Mailmasta luokses Kiusauksesta! .......... Välkkyvä liekki Tomusta kutsu! Pimeydestä Valohon nosta! Kamala ukkosen jylinä, joka kajahteli koko linnan lävitse, keskeytti hänen lauluansa.
Kapteeni seisahtui tätä ilmiötä katsomaan. Neiti lauloi surullisen viehkeätä laulua. Kapteeni kuunteli. Kuka oli tämä pitkä, soikea neiti, joka ruusukukka hivuksissansa aamupuvussa siinä kulki? Neiti ei kapteenia huomannut. Hän jatkoi vaan lauluansa. Sen laulun tunsi kapteeni. Toinenkin nainen oli tätä samaa laulua laulanut mutta siitä oli kauan, niin kauan.
Mutta hänen hämmästyksekseen akat, jotka puuhaelivat ruumiin ympärillä, yht'-äkkiä vaikenivat kesken lauluansa, samassa kun hän astui kynnyksen yli, ja yksi keistä sanoi: "Herrainen aika kukahan nyt tuli taloon? Haavasta tuli suuri veritippa!" "Vielä vai", arveli toinen, "se on vaan voidetta". "Ei, kummi, kyllä se oli verta. Minä kysyn vielä kerran, kukahan nyt tuli taloon?"
"Vaikk' kuinka hakkaan, vaikk' kuinka hakkaan, ei mitään kokoon saa ... tyhjää vain!" jatkoi hän yhä suruisemmin. "Vaikk' kunne käyn, tai minne päin, ei mitään kokoon saa ... tyhjää vain!" "Ja missä karsin, vaikk' kuinka karsin, ei mitään kokoon saa ... tyhjää vain!" Niin jatkoi hän omatekoista lauluansa, ja loppuna oli aina tyhjää vain.
Ensin kuului heidän lauluansa, sitten karjan ammuntaa, sen jälkeen iloista melua, hälinää ja naurua, ja metsästä tuli näkyviin reipas seurue, jossa oli kaksi miestä ja kaksi nuorta naista. Kun vieraat tulivat tuvan luo, tervehti vanha Pekkalainen: "Jumalan terveeksi!" ja siihen vastasi Pekka: "Jumala antakoon!" "Kytkekää te, nuoret, nuo elukat! Sillä välin me vanhat puhelemme.