United States or Cayman Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin matkamies tuli kerran ja saapui linnan luo, Ja linnasta laulut kuuli: oli tuttuja laulut nuo, Ja rinta nyt syttyy hällä, tuli outo nyt käy sydämmeen, Ja hän lähtevi mailleen jälleen ja ne laulavi kansalleen.
Ja hän katsoo alta kulman jumalien julmaan Jauriin, ja hän näkee peikon pahan sulhossansa, pakoon suorii, karkaa lailla aran kauriin. Ja Jauri hän viettävi voittonsa juhlaa, hän leikkivi, laulavi, lempeä tuhlaa ja maljoja juo ja uhmansuukkoja vieraille suo!
Tuoll' ylhäällä ihme-impi Iki-ihana istuilee, Sen kultakoriste kiiluu, Hän tukkaansa suorielee. Hän kultakammalla kampaa Ja laulavi laulelon; Siin' ihmetyttävä sävel Ja viehättävin on. Tuon soutajan venhossansa Se hurmaavi loihdullaan; Ei näe hän karia virran, Hän katsoo vuorelle vaan. Ma luulen, nieluunsa pyörre Niin pojan kuin venosen vei; Ja loihtulaulullansa Sen tehnyt on Lorelei.
Mut jälkeen yön ja ukkosen taas taivas seijastuu ja helmaan Suomen järvien taas päivä heijastuu ja leivo laulavi, lehto soi ja tuoreena tuoksuvi kuusi ja perhoset kukilla karkeloi ja touko on taas kuni uusi. Rakas on taaton raatama pelto, makea maammon leipoma leipä, kova on vierahan maankamara, karvas kakku äitipuolen.
Kun ilta on armas ja suurena kuu, Ja tyyni jo laskevi veille, Sinut purteeni saan, ja se ajautuu Päin saarta, mi viittovi meille. Se meitä jo vuottavi viitoineen, Min varjoissa oikut ilkkuu, Mut rastas laulavi siimekseen, Ja varjoista tähdet vilkkuu. Mut sentään, jos varjoja kammoksuin Et kuule helkettä rastaan, Niin airoin ma lepään ja viihtävin suin Sua painan ma rintaani vastaan.
Se soittaa vieläkin kanneltaan Sit' usein lasna ma kuulin Ja vanhoja Väinön-laulujaan Se laulavi partahuulin; Ja urhot astuvat kumpuin yöstä Ja kertovat muinaiskansan työstä Ja neuvovat polvea nousevaa Oi Karjala, muistojen maa!
Näin matkamies tuli kerran, ja saapui linnan luo, Ja linnasta laulut kuuli: oli tuttuja laulut nuo, Ja rinta nyt syttyy hällä, tuli outo nyt käy sydämmeen, Ja hän lähtevi mailleen jälleen ja ne laulavi kansalleen.
On luonnon loitsut ilmi luotu, on herätetty henget maan, on tuli pilven päältä tuotu ja vuorten voimat piilostaan, on aalto vanki ja tuuli työssä ja koski toivoja tottelee ja pyörät laulavi laakson yössä ja paljat säihkyen säestelee Mut missä, missä on onni? Maa kaikki meille verokuormaa kantaa ja laaksot viljaa lakoaa, ja metsä riistaa meille antaa ja meri suolaa sakoaa.
Sisällä siintävi taivas sees, kukkivat kummut ja kedot, laulavi leivot ja linnut muut ulkona huojuvat honkapuut, ulvovat metsien pedot. Kuollut on usko ja rakkaus, jäässä on ruusurukat. Mutta kun illalla ikkunaan loistavi kuu tahi tähti vaan, kauniit on hallankin kukat. Suru on siltoja siskojen, sääli on hallan kukka. Talvella toistansa säälitään, itseään sekä ystäviään: Ystävä, ystävä rukka!
Talot tuhkana ompi ja poljettu pellot, joilla kultainen, keinuva vilja valmiina vartos, talot tuhkana ompi ja lyötynä joukko maailman vallan, mi vavisten vuottaa iskua sankarin raivoisan säilän. Vapise Rooma, nyt laulavi kalpa laulua ylpeän, ylhäisen vihan, vapise valtio, vallasta sotii kuoleman äänetön, uhmaava joukko, vapise Rooma, sa sankarin ääntä kuullut et, kuulla saat kalvan nyt kieltä.