Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. marraskuuta 2025
Jonossa oli yksistään nuoria miehiä, enimmäkseen pellavatukkaisia ja rotevia vartaloltaan, kasvot leveät ja jyrkän kulmikkaat, eivät ollenkaan saksalaista mallia. Mutta eivät he puolalaistenkaan näköisiä olleet. He puhuivat kieltä, jota niillä tienoin ei kuunaan ollut kuultu, ja lauloivat lauluja, joita kukaan ei voinut oppia laulamaan.
Tupa on täynnä laulajia, soittajia ja tietäjiä, jotka »Hiien virttä vinguttavat». Silloin Lemminkäinen astuu tupaan läpi seinän. Pohjan akka itse kulkee lattialla ja ihmettelee, kuinka vieras on sisään tullut »haukkujan havaitsematta». Lemminkäinen selittää, että hänkin on tietäjä, ja rupeaa laulamaan ja loihtimaan.
Lauluharjoitukset pappilassa edistyivät niin, että Juhannuksena oli koko lauluseura ensikerran tilaisuudessa laulamaan kirkossa seurakunnan kuullen. Samana päivänä päästettiin nuorisoa ensikertaansa Herranehtoolliselle. Juhlan aamuna kokoontuivat nuoret pyhäpuhtaissaan pappilaan. Siellä järjesteli heidät kanttori ja nuori herra ylioppilas oli nyt kotona pitkäksi riviksi.
Laulajan viehkeä kosketus sitraan, jolla hän oli säestänyt sanansa, muuttui nyt voimakkaiksi akordeiksi, ja vieras rupesi taas laulamaan, mutta tällä kertaa vanhaa alankomaalaista kansanrunoa Wilhelm Oranialaisesta, joka urhoollisesti taistellen Espanjan kuningas Filippiä vastaan vapautti maansa kauheasta sorrosta.
"Laulatteko myöskin, herra Florestan?" kysyi hän. "En, neitini, minua ei ole opetettu laulamaan lapsena ollessani". "Ettekä soita kitarria myöskään? Mutta minä sitä taidan. Minulla on muuan, joka on kokonaan perlemolla kirjaeltu; vaan kielet ovat rikki. Annattehan te minulle jotakin, niin että voin saada siihen uudet, eikö niin, herra upseeri?
Pöydän nurkalle asettuivat miehet, liittivät sormensa sormien lomahan ja kävivät laulamaan, Karin äidin, kantele polvellaan, heitä takan ääressä säestäessä. Mistä laulamme? kysyi Kari. Laulamme Väinöstä, joka venettä rakenti, vaan ei saanut valmiiksi, kun kolmea sanaa puuttui.
»Laulammeko tänä iltana yhdessä?» kysyi Elina viimein. »Lauluako?» toisteli Miihkali hajamielisesti. »Niin, niinkuin ennen lauloimme. Minusta tuntuu niin oudolta ajatella, ett'emme ole vielä kertaakaan laulaneet täällä. Ennen kului tuskin yhtään iltaa, jona emme olisi itseämme sillä ilahuttaneet. Sinun suuri kanteleesi kaikuu niin kauniisti, tule laulamaan!»
Minun ei tarvinnut kysyä sitä, sillä kohta kohotti ensimmäinen heistä äänensä kuin kirkkaan kultakellon ja loihe laulamaan: »Me olemme, emmekä elä, me emme kuole emmekä ole koskaan syntyneet. Me emme tiedä, emme tunne, emme tahdo mitään, sillä me täytämme vain Hänen tahtoaan, joka meidän kauttamme tuntee ja ajattelee. Hänen Tietonsa minä olen.
Ja vasta kun Ukko Ylijumala oli hiljaa hänelle päätään nyykäyttänyt, hän kohotti äänensä kuin syvän kuparikellon ja loihe laulamaan: »Myöskin Hänessä itsessään se syntyy vain samojen keskihakuisten ja keskipakoisten voimien tasapainosta.
Paumgartner ja Holzschuer katsoivat hämmästyksestä aivan hämillänsä toisiaan, mutta maljaa käsissänsä pitäen lisäsi Martti mestari: "Oi, taivahan Herra, kaikkihan on niin käynyt, kuin vanha mummo ennusti. Viinileili virrallansa riemun tuopi tullessaan, enkelitki loistossansa yltyy kanssa laulamaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät