Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. toukokuuta 2025
Niinp', oi Zeus, nyt viimeinen sinä toivoni täytä: turvaan meidän suo toki päästä ja turmio välttää, iliolaisten noin älä salli akhaijeja sortaa!" Virkkoi noin, ja jo Zeus, hänen kyyneliään polotellen, viittasi, ettei ois väki sortuva, vaan tuhon välttäis.
Kun kuoleman viikate niittää pois yhden elämän sotilaista, astuu aina toinen riviin syntyneeseen tyhjään paikkaan. Mutta vielä odotti häntä viimeinen tappio. Morangen kävellessä tylsän näköisenä edestakaisin, tulivat Mathieu ja Marianne ulos. "Minä menen alas", sanoi Marianne värähtelevällä äänellä ja koettaen kuivata kyyneliään ja seisoa pystyssä.
Anna, joka tiesi majurilla olevan viimeisen illan käsissä, silmäili aina väliin Mariaa, ja nähdessään Marian katkerasti itkevän, ei hänkään saattanut kyyneliään pidättää. Mutta majuri itse makasi levollisena. «Kuule, kuinka soitetaan!« puhui hän hiljaisella äänellä. «
Ja Marianne sopersi alakuloisena ja tietämättömällä uhmalla: "Aivan niin, minä tiedän sen kyllä ... niinkuin tahdot, sinähän saat vastata tulevaisuudesta." Ja kyyneliin puhkesi Marianne, painoi kasvonsa Mathieun rintaa vastaan tukahuttaakseen itkuaan ja kyyneliään, suuria, haaleita kyyneleitä, jotka Mathieu tunsi valuvan.
Isä vaipui, pää käsien välissä, pimeään nurkkaan, siihen hän jäi murtuneena, olkapäät vavahdellen ankarain, äänettömäin nyyhkimisien vaikutuksesta. Kyyneliään tukahuttaen alkoi äiti nukuttaa lastansa, hän peitteli sitä kaikilla vaatteilla, mitä tuvassa oli, käski lapsen olemaan viisaan ja nukkumaan.
Kun ruhtinatar ja Cethegus olivat jääneet kahden kesken, hypähti edellinen pystyyn. Hän ei pidättänyt enää kyyneliään. Intohimojensa raivossa hän löi kädellään otsaansa. Hänen ylpeyttänsä oli syvästi loukattu. Tämän hetken tapahtumat koskivat hänen sydämeensä kipeämmin kuin puolison ja isän kuolema, vieläpä kipeämmin kuin Atalarikin kadottaminen.
Mari, vanhin tyttö, joka jo ymmärsi mitä hän nyt oli kadottanut, itkeä nyyhkytti hiljakseen pankolla ja Leena-muori, hilliten omia kyyneliään, koetti virsikirja kädessään parhaan taitonsa mukaan lohduttaa tyttöparkaa.
Kun hyvästit oli heitetty ja tädit kääntyivät poispäin kyyneliään kuivatakseen, virkkoi pastori taputtaen heidän vavahtelevia hartioitaan: »Elämä on pimeyden laakso, kaikki vaellamme me täällä sen läpi yhtä sokeina ja tietämättöminä, mutta kukkuloilla paistaa Herran päivä, ja sinne on Hän meidät kerran johdattava. Näkemiin asti, jos on Hänen tahtonsa, että me siellä toisemme tavoitamme.»
Tapani nousi viimein ja salin loukosta otti ne Dampbellin länttäkantaiset kengät ja nöyrästi sanoi: "Nämä kai minä saan viedä hoitaakseni?" Nämä sanat olivat kuin tulta olisi tervaan pannut. Dampbell huusi että parta tärisi: "Kysyäkö sinun vielä sitäkin pitää, mokoma vääräpolvi!" Tämä vihlasi Tapanin sydäntä niin, että piti lähteä kiireesti ulos, ettei Dampbell näkisi hänen kyyneliään.
Silloin, neitseet, silloin ojennatte kätenne mutta vastaanpa silloin: ingenting. Tällä äsken opitulla ruotsinkielisellä sanalla salpasi Aatami hetkeksi kyyneliään. Mutta ilta joutui. Opettajisto istui tuomiolle. Ja tuomio, ankara tuomio lankesi. Sen kuuli Aatami. Hän tuomittiin seminaarista eroitettavaksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät