Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Kadulle tultuamme selitti hän minulle kirjoittavansa Helsinkiin ja ihmetteli rehtorin säästäväisyyttä ihmettelemästä päästyäänkin. "Missä se nyt on niin säästäväiseksi ruvennut", kysäsin minä. "Ka postimerkissä", vastasi hän ja jatkoi: "miksikäs niitä rohvessyöriä tuas sanotaankaak, joillen ne meijän ylioppilaskirjoitukset laitetaan?" "Luullakseni ylioppilastutkinto-valiokunnaksi", selitin minä.
Sen vuoksi pidin minä ensin pitkät puheet sekä rikkaudesta että rakkaudesta, jota viimeksi mainittua vain korvakuulolta tunsin. "Matti myönsi kaikkiin ja sanoi juuri niin itsekin ajatelleensa. Minä kysyin vihdoinkin viimein: 'no kellenkäs minun sitten pitäisi sinun puolestasi puhua? Kovin minä ällistyin, kun Matti lyhyesti vastasi: 'isälleni. "'Ahaa', sanoin minä ja kysäsin morsianta.
»Ovatko nuo senaattoreja ja nämä heidän naisiansa?» minä kysäsin eräältä herralta, joka vieressäni seisoi. Hän selitti ystävällisesti, että herrat olivat senaatin vahtimestareja ja naiset heidän naisiansa. »Senaattoreilla on valkeat housut, mutta vahtimestareilla on mustat. Tuossa juuri menee muuan.» Minä tarkastelin ja vertailin, enkä tietysti tule enää koskaan erehtymään näin sopimattomasti.
Päätimme siis jättää koston toistaiseksi, ja juuri nyt olemme tällä tärkeällä matkalla, kun olemme kylliksi levänneet ja itseämme vahvistaneet". "No, mitenkä Nick Jack'in niin onnettomasti kävi?" kysäsin minä, kun Bolly Wherrit oli lopettanut tämän kertomuksensa.
Menin hänen ohitsensa toivossa, että hän tarttuisi matkaani ja ollakseni siitä varma kysäsin iloisella, kiehtovalla äänellä: "Eikö teillä ole kylmä, herra Ikonen?" "Kuinka niin", hymyili hän entiseen tapaansa ja lyöttäytyi matkaani. Olin nyt onnellinen, tekeydyin viattomaksi ja astua sipsuttelin hyvin tepsuttelemalla. Ja Petterikin tunsi nyt lämpenevänsä, ujosteli, eikä löytänyt puheen aihetta.
Turhaan katselin näkyisikö pikku Annia nurkan taitse tulevaksi vihreine korineen. Vähän ajan päästä tuli kuitenkin eräs vanhanpuoleinen vaimo kantaen samaa pientä pärekopsaa, jota pikku Anni niin usein oli tuonut. Vaimon laitellessa kuppia ja kahvea kaataessa tarkastelin minä ukkoa enkä viimein malttanut mieltäni hillitä, vaan aukasin akkunani. "Missäs pikku Anni nyt on?" kysäsin ukkoon katsoen.
Hm! mitäpä minä siitä, näkeehän tuommoista joka matkalla! niin ajattelin alusta ja olin aivan välinpitämätön. Mutta tyttö ei ollutkaan heille suopea, hänen silmänsä ikäänkuin hakivat turvaa, jota ei näyttänyt saavan tuolta rouvalta eli vaimo-ihmiseltä. Minä puutuin silloin leikkiin. 'Mistä ollaan ja mihin matkustetaan? kysäsin häneltä.
"Kyllä se on ... en minäkään ole tämmöistä ennen nähnyt ... onhan se niinkuin Raappasen pyry, josta wanhat ennen niin paljon kertoiwat", sanoi emäntä. "Raappasen...! Minkälainen se oli?" kysäsin minä. "Wanhat kertoiwat, kuinka kerran oli ollut ankara pyry, jolloin Raappana niminen mies oli kuollut tuolle taipaleelle ... kunhan waan ei taas jonkun onnettoman käwisi samoin", selitti emäntä.
"Isä, mikä sinun on?" kysäsin viimein ujosti. Hän kääntyi äkkiä. Ensin hän ei tuntenut minua uudessa puvussani; minä juoksin nauraen hänen luoksensa. Hänen synkistyneet ja sangen kuumat kasvonsa kirkastuivat heti; hyvänsuopa hymy lensi auringonsäteen tapaisesti niiden ylitse ja teki minut sanomattoman onnelliseksi.
Hänen kasvonsa olivat, niin paljon kuin niitä ennätin nähdä, ryppyiset ja syvä-juonteiset. "Mikä kesän märäntö tuo on?" kysäsin minä. "Onpahan muuan vanha työmies Uuron kylästä", vastasi Pekka. "Kummallisessa puvussa hän käypi; hänessä taitaa olla vilutauti." "Eikö mitä, terve hän on kuin lampaan vuona, mutta hän muutoin vaan käy turkissa kesät, talvet."
Päivän Sana
Muut Etsivät