Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. lokakuuta 2025
Sillä sokeampaa, itsepäisempää, kesyttömämpää, ennakolta arvaamattomampaa luontokappaletta kuin tuota meidän burgundilais-serkkuamme, tuskin lienee missään paitsi Murciassa jonkun sarvipään muodossa, jota on kasvatettu härkätaistelua varten. No, olkoon menneeksi kyllähän minä aika miehen tavoin osasin kiertää hänen sarvensa.
Mutta hevoset olivat jo reilassa ja kyytivaunut täynnä ihmisiä. Rohkeutta siis. Nousimme ratsaille ja päätimme ennättää aika matkan kyytivaunujen edelle, jotka viipyivät 1/2 tuntia Schtorassa. Mutta heti ensi askeleesta huomaan, että istun viheliäisen eläimen selässä; se ei tahdo lähteä lainkaan liikkeelle. Lohduttelin itseäni arvellen, että kyllähän menee, jahka pääsee vähän alkuun ja lämpiää.
"Hih pien' Margaretha, se nuoralla tanssija, kyllähän minä sinut jo näin, Kuopiossa", tuumaili naapurini taaskin, luullen tuon keijukaisen itselleen puhuneen. Margaretha kuultuaan äänen kääntyi meihin päin, ja arvatkaas mitä hän teki nähdessään minut?
Elias, joka sillä aikaa oli hakenut Mariaa joka paikasta, kysyi nyt Riitalta, minne nuori tyttö oli mennyt. Eikö hän ollutkaan teidän kanssanne? vastasi Riitta. Kyllähän minua kummastutti, kun hän vastoin tapaansa viipyi niin kauan poissa, mutta minä luulin hänen menneen hevosen kanssa jäälle katsomaan, kun ne ottivat kelloa ylös. Elias ei kysellyt sen enempää.
Malla tuli ulkoa tunnustelemasta, jaksaako sitä lähteä kotiin, ja sanoi: Kävin tuota matkan suuntaa silmäilemässä, uskaltaisiko sitä lähteä paatostamaan kotimökille, ja kyllähän sitä muualta menee kun lähtee, mutta monissa nietoskohdissa se tulee nylä eteen. Niissä sitä joutuu uimasillaan vetäytymään.
Niin, kyllä minä kuulin, mitä kenraali sanoi, kuin istuin koirankopissa ja silloin sydämmeni vavahti, ja kyllähän minä turkkilaista pelkäsin, mutta pahemmin minä pelkäsin, että minua sanottaisiin pelkuriksi raukaksi. Sen tähden minä purin hammasta, ja hain rumpupalikkani ja sitte ajattelin: vaikkapa he minua löisivätkin, niin minä rummutan kuitenkin! Mutta he juoksivatkin kaikki tyyni tiehensä."
Surumielin kulki hän taas kotiaan kohden. Hän oli nähnyt waiwaa paljon; hän oli kärsinyt puutosta ja toiwonut jonkunmoista palkkaa saawansa raskaasta hengentyöstään, mutta ihmiset eiwät häntä tunteneet. "Kummallista!" ajatteli hän: "Kyllähän siitä tulisi se on liika kowa sitä pitää parantaa! Hywä! Ihmiset eiwät tunne minua, ei, ne eiwät tunne juuri ketään", mietti kirjailija ja meni kotiaan.
Hän otti Helenan käden molempien lämpimien käsiensä väliin, jutteli ja ihastellen katseli Helenaa päätänsä kallistellen. Eikä päästänyt Helenan kättä omistansa. Oo, mikä sievä pikku neiti minun luokseni tuleekaan, tämmöisen vanhan pöpön, mitä? Kyllähän me, kyllähän me toimeen tullaan, sanoi hän ikäänkuin vielä papan puheeseen.
Hän oli aivan valkoinen kuin mylläri.» »Miksi ette sitä heti sanonut?» kysyi Elias. »Kyllähän se olisi ollut sanottava, niin olisikin, mutta katsokaas, herra, minun päähäni ei mahtunut, että asia oli niin, kuin se oikeastaan oli.
Sitä oli ikäänkuin aavistettu ja kaiken varalta pantu Kalle aluksi hevosia ohjaamaan, vaikka se olikin kyntömiehen kunnialle käypää. Vaan siitäkään ei ollut apua, hevoset vetivät epätasaisesti, nykivät ja rimpuilivat. Uutela pysäytti omat hevosensa. »Sen arvasi, kyllähän sen arvasi», puheli hän hyvänsävyisesti. »Vaan älkää hätäilkö, pojat. Kyllä ne siitä tasaantuvat, kun on miehet perässä.»
Päivän Sana
Muut Etsivät