United States or Micronesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Seisoi lähtövalmiina rivin edessä ja katsoi pälyen sivuilleen. »Viimeinen pari!» Se oli epätasainen pari. Poika paksu, ahvenhartiainen savenkääntäjä; tyttö pieni, solakka, tuskin seitsemäntoista korvilla. Poika puoleltaan pemisti suurta, rehtiä kyntömiehen kaarrosta, tyttö suikasi kuin kärppä miltei suoraan ohitse, jotta punainen pusero vilahti ja auvennut letinpää lehahti koholle ilmaan.
"Voi, äitiseni", lausui isä, "naiset ovat liian helläsydämiset kyntömiehen töihin. Te ette suinkaan hennoisi kiskoa ketoa eikä kitkeä pois kaikkia kauniita metsäkukkia. Mutta kun elon-aika tulee, panemme teidät leikkaajien viereen sitomaan lyhteitä taikka poimimaan tähkiä. Ei mikään karkea mieskäsi tee sitä niin hyvin kuin teidän."
Sitten ennusti hän kaikki tulevaiset nimipäivät selvästi kuin almanakka hamaan Sylvesteriin asti. Isäni osaa ulkoa vaan kyntömiehen almanakan, joka on lyhyt; mutta ettehän semmoista kuitenkaan tahtoisi kuulla? Tahtoisin, oikein mielelläni, suomenkieli on niin kaunista! liversi hymyillen mehevä neiti. Se tuntui Aatamille hunajasateelta päivänpaisteessa.
Minä kieltäisin sisällykseni totuuden, jos en tunnustaisi, että Jumalan kasvot loistavat ja Hänen kielensä puhuu rehellisille sydämille yhtä usein taiteen ja luonnon temppelissä kuin rukoushuoneessakin. Silloin kajahti vainiolta kyntömiehen laulu: Toivon riemu ja autuuden aika Suruani harvoin lievittää. Sydämellinen, vaikka ontuva ja särkynyt, oli laulajan sävel.
Sitä oli ikäänkuin aavistettu ja kaiken varalta pantu Kalle aluksi hevosia ohjaamaan, vaikka se olikin kyntömiehen kunnialle käypää. Vaan siitäkään ei ollut apua, hevoset vetivät epätasaisesti, nykivät ja rimpuilivat. Uutela pysäytti omat hevosensa. »Sen arvasi, kyllähän sen arvasi», puheli hän hyvänsävyisesti. »Vaan älkää hätäilkö, pojat. Kyllä ne siitä tasaantuvat, kun on miehet perässä.»
Kun sanon: "Cressidaa Kuin hurja lemmin", vastaat: "Hän on kaunis", Valaen sydämmeni avohaavaan Sen silmät, posket, tukan, käynnin, äänen; Puheessas kättelet, oi, tuota kättä, Min rinnall' itse valkeus on kuin muste, Joll! oman piirtää häpeänsä; kättä, Min hellän puristuksen rinnalla On höyhen kova, vienoin kosketuskin Kuin kyntömiehen koura karkea.
Mutta kun ei sekään tullut lähemmäksi, niin rauhoittui hän, palasi takaisin ja tottui siihenkin. Sitten se alkoi soida yhä tutummalta ja sekautui hänen jokapäiväisiin unelmiinsa. Hän vähitellen oppi ulkoa kaikki äänet, ihmisäänet, kellojen kilinän, rattaiden kolinan, kyntömiehen huudot ja hevosten hirnunnan.
Hänen vasen jalkansa ojentui esiin ja hän rykäisi ja sitten lausui: Niin kuulkaa mun suustani alhaisen kyntömiehen sanat! Juuri sai hän isänsä almanakan lukeneeksi loppuun, kun illan isäntä häntä lähestyen viittasi puheilleen. Siinä kuuli hän hiljaisia, vaan tuikeita sanoja, ja kovin pitkiä puheita kuiskattiin hänen pitävän tyttöselle.
Uudelleen lennätti tuuli vainiolta kyntömiehen säveliä: Rintani on kuin järven jää, Kukapa sen viimeinkin lämmittää? Kuuletteko miten karahtelee kevättä kaipaavan kansan rinnassa kirsi! Sulina lainehtii jo järvemme, mutta monen rikkaan sydämen syvyyttä peittää routainen jää; niin ei siellä kuvastu ehjänä isänmaamme rannat kukkineen, taivas tähtineen, huomautti apulainen. Oi, Heleena!